Oletko koskaan kuullut Agistrista? En minäkään ollut, ennen kuin törmäsin tuohon outoon nimeen viime kesänä sopivaa rantakohdetta etsiessäni. Siinähän se köllötteli aivan Ateenan kupeessa, vain tunnin laivamatkan päässä Pireauksen satamasta. Saarella oli hyvin rauhallista. Männyt tuoksuivat, hyttysit inisivät. Iltaisin Ateenan valot loistivat taivaanrannassa ja silti oltiin aivan eri maailmassa.
Hahmottelin saarihyppelyn reittiä – Hydra ja Poros olivat jo varmat valinnat – kun huomasin kartalla tuon pikkuriikkisen saaren Aeginan vieressä. Ensimmäiset kuvat turkoosina kimmeltävästä merestä ja vaaleasta hiekasta pinjamäntyjen katveessa herättivät heti kiinnostuksen. Kreikan valtion matkailutoimiston julkaisema esite sai minut kuitenkin melkein perääntymään, vaikka sen perimmäinen tarkoitus lienee päinvastainen. Sen mukaan Agistri on nuorten ateenalaisten bailupaikka, jossa musiikki raikaa yötä päivää. Uskalsin kuitenkin lähteä ja havaitsin, että kesäkuun lopussa, juhannuksen tienoilla saari oli hyvin rauhallinen eikä meluavasta biletyksestä ollut tietoakaan. Liekö syynä ollut se, että kuumin lomakausi ei ollut vielä kunnolla käynnistynyt vai se, että vierailuni osui viikolle.
Ravintolasta suoraan sänkyyn
Yksi syy koko saaren valintaan oli mukavan hotellin löytäminen. Normaalisti en välitä juurikaan siitä, millaisessa hotellissa majoitun, (pääasia että se ei ole all inclusive tai joku muu suuri hirviö) mutta tämä pieni majatalo herätti heti kiinnostukseni. Pikkuhotellia kehuttiin kilvan arvosteluissa, se kuulosti juuri minulle sopivalta paikalta yksinkertaisine kreikkalaistyylisine huoneineen. Alkyoni Rooms olikin juuri sitä mitä luvattiin, rento ja kodikas. Sen yhteydessä olevaa ravintolaa ylistettiin netissä saaren parhaaksi, jonne tullaan Ateenasta asti herkuttelemaan. Vielä parempaa.
Ihan totta, ravintolassa tehtiin hyvää ja konstailematonta kotiruokaa vieläpä varsin edulliseen hintaan. Koska olin hotellin asiakas, ruokani merkattiin ylös laskulle ja naureskelin mielessäni, että tämä on lähimpänä all inclusivea, mihin minä taivun. Se, että ylipäätään söin hotellissa oli täysin poikkeuksellista minulle. Mutta oikeastaan kyseessä ei ollut hotellin ravintola vaan ravintola, joka oli saanut rinnalleen huoneita, joihin mahansa täyteen syöneet asiakkaat voivat kellahtaa. Todella toimiva systeemi! Jonakin iltana, kun ravintolan kaikki pöydät olivat täynnä, sain ruuan suoraan huoneeseeni ja söin parvekkeella. Tällainen konstailematon tyyli sulatti minun sydämeni, tai saattoi sillä herkullisella kalakeitollakin olla jotain tekemistä asian kanssa. Kodikas, lämmin tunnelma on jotain sellaista mitä ei rahalla saa. Se joko osataan luoda tai sitten ei.
Nyt ei ihailla kyliä, vaan upeaa luontoa
Saarihyppelyni alkoi Hydralta, jonka kauniit kujat hurmasivat, jatkui Poroksen paikallistunnelmaan, jossa pörräsivät mopot ja päättyi pienelle Agistrille, jossa perinteisistä taloista ei näkynyt vilaustakaan. Skalan raittia ei voinut kauniiksi sanoa, ei sitten millään. Mutta ei se mitään, tänne olinkin tullut ennen kaikkea saaren vehreän luonnon vuoksi. Suunnitelmissani olikin lähinnä relata, käydä kävelyillä mäntypuiden katveessa, etsiä toinen toistaan ihanampia rantapoukamia ja uida. Säiden haltijat eivät vain olleet kanssani samaa mieltä. Tai toki kaikkea tätä olisi voinut tehdä, mutta vesisateessa mikään näistä ei vaikuttanut kovin houkuttelevalta.
Toisaalta, ei se uiminen olisi onnistunut kuitenkaan, sillä olin Poroksella varpaani telottuani saanut uimakiellon. En tiennyt kumpi harmitti enemmän, se että oli viileää ja satoi, vai se, että en ylipäätään olisi voinut uida. Minua jopa lohduteltiin, että hei hienoa kun sataa, tällä säällä et edes haluaisi uimaan. Ei se kyllä ihan niin mennyt. Tottakai halusin!
Aamupäivällä taivas saattoi olla hetken kirkkaampi, jolloin lähdin kipin kapin kävelylle. Hotellini sijaitsi aivan lähellä polkua, joka vei saaren hienoimmalle rannalle, Halikiadalle. Polku vei mäntymetsikön läpi, jossa kaskaat sirittivät ja neulasten peittämä maa tuoksui. Mäntyjen välistä avautui ihania näkymiä pikkupoukamiin, joissa vesi loisti vihreänä. Juuri tätä olin tullut hakemaan. Halikiadan ranta oli upea, mutta sinne vei niin järkyttävän jyrkkä polku, josta ensin hypättiin noin metri tyhjyyteen, että sinne en olisi kuuna päivänä suostunut menemään. Siispä ihailin rantaa ja siellä olevia nudisteja ylhäältä kallion päältä. Mutta ei mennyt kauan, kun taivas tummeni ja jouduin palaamaan hotelliin pitämään sadetta. Neljästä päivästä jotka vietin Agistrilla satoi kolmena. Olin aivan kypsä. Ei kannattanut lähteä saaren toisella puolella oleville upeille rannoillekaan. Mutta minkäs teet.
Mökkitunnelmissa Kreikassa
Liekö sateinen, viileä sää vai mäntyjen tuoksu ollut syynä, että tunnelma Agistrilla oli kuin mökillä. Ehkä sekin vaikutti asiaan, että värjöttelin osan päivää villasukat jalassa peiton alla ja katselin ikkunasta sadetta. Taivas oli niin synkkä, että oli vaikea uskoa olevansa Kreikassa. Rauhallistakin oli, kukapa sateella jaksaisi edes mekastaa.
En ollut ainoa, joka mökkeili. Halikiadan rannalle vievän polun varrella oli useita telttoja, joiden ympärille oli viritelty jos jonkinlaista pyykkinarua ja tuolia. Nämä olivat kuin mökkejä, joissa selvästi vietettiin aikaa vähän pitempään kuin yön tai kaksi. Kreikkalaiseen anarkistiseen tyyliin kukaan ei varmaan ollut huomannut kylttiä, joka kielsi telttailun.
Vaikka Agistrin lomapäivinäni satoi tolkuttoman paljon, jäi sieltä sentään onneksi aurinkoisia muistojakin. Pääsin kahtena päivänä rannalle ja kerran uimaankin! Aivan Skalan keskustan tuntumassa oli suloisia pieniä poukamia, joissa oli ihanaa viettää rentoja rantahetkiä auringon lämmöstä ja meren kirkkaudesta nauttien. Ja kun päivä oli ohi, saattoi hipsutella kapeaa tietä pitkin mäntyjen tuoksussa omalle ”mökilleen”, sille, jossa oli huippukokin tekemää ruokaa tarjolla joka ilta. Ei yhtään hullumpi mökkiloma!
Vastaa