Aurinkoa, lämpöä, rantaelämää, shoppailua, hyvää ruokaa, uima-altaalla lukemista ja rentoa yhdessäoloa, tätä kaikkea sisälsi meidän ihana reissumme Lanzarotelle! Miten ihmeellistä olikaan paeta hetkeksi talven kylmyyttä hiekkarannoille juoksentelemaan.
Tammikuun lopussa oli sikahalpoja äkkilähtöjä tarjolla! Varasin viikkoa ennen lähtöä Aurinkomatkojen pakettimatkan Lanzarotelle, joka maksoi 175e, sisältäen lennot, viihtyisän hotellin altaineen ja matkatavarat. Normaalihintaan verrattuna pääsimme kolme yhden hinnalla. Yksin matkustavallehan pakettimatkat eivät ole halpoja (yhden hengen lisämaksu), mutta tällä kertaa houkuttelin matkaseuraksi ystäväni Marin ja hänen tyttärensä Nanan 8v. Olipa aivan ihana naisten reissu! Ei ollut kertaakaan kenelläkään valittamista siitä, että jollain kestää tai joku ei halua tehdä jotain.
Yleensä tykkään matkustaa omatoimisesti joko pieniin, pittoreskeihin kyliin tai kaupunkeihin paikalliselämän keskelle. Tiesin, että Puerto del Carmen olisi kaukana tästä ja nimesin sen jo etukäteen Puerto del Karmeeksi. Mutta kylmyyden, pimeyden ja lumituiskun keskeltä oli ihanaa matkustaa ihan tavalliseen lomakohteeseen, jossa oli vieri vieressä toisiaan muistuttavia hotelleja. Valo, lämpö ja sininen taivas olivat lääkettä sielulle! Ei haitannut yhtään, ettei paikassa ollut mitään erityistä nähtävää, sillä palmujen, kaktusten ja monenlaisten istutusten näkeminen oli ilo silmälle.
Kerrankin vietin loman, jossa en tukka putkella viilettänyt paikasta toiseen, vaan keskityin rentoon lomailuun vailla aikatauluja. Ensimmäisen päivän vietimme uima-altaalla, tilasimme pizzaa ja ihmettelimme olemmeko todella täällä. Työkiireet unohtuivat palmun latvoja katsellessa, saati sinä aamuna kun pötkötimme kaikki parisängyssä vierekkäin, irvistelimme kilpaa ja nauroimme. Voiko olla rennompaa tapaa aloittaa päivää?
Hotellimme oli nappivalinta!
Valitsin hotellin ja matkakohteen puhtaasti hinnan perusteella. Eihän noin halpaa matkaa voinut jättää ostamatta. Hotelli HG Lomo Blanco vaikutti jo kuvissa kivalta ja perillä olimme innoissamme. Kaksikerroksiset rakennukset kiersivät viihtyisää allas-aluetta, jolla oli paljon istutuksia. Meidän huoneistomme oli alakerrassa ja sieltä oli vain muutaman metrin matka altaalle. Miten kätevää lapsen kanssa matkatessa!
Huoneistossa oli erillinen makuuhuone parisänkyineen, vastauusittu kylpyhuone (Nana sanoi bideestä ”hyi!”) ja keittiö/olohuone, jossa minä nukuin lisävuoteessa. Sekin oli kunnollinen sänky ja sijoitettu paikkaan, missä se ei ollut tiellä. Täydellinen järjestely meille, jokainen sai myös omaa rauhaa. Aamiaista söimme sään mukaan joko keittiössä tai useimmiten terassilla auringon lempeässä lämmössä.
Hotelli sijaitsi rauhallisella alueella, jonne ei kuulunut rantakadun musiikki ollenkaan eikä naapuritkaan olleet meluisia. Rantaan oli matkaa 300m ja se oli suurimmaksi osaksi portaita, 151 kpl kaikkiaan. Viimeisen pätkän pystyi kulkemaan myös luiskaa pitkin, jolloin portaita oli noin sata. Kummasti jalka nousi ja saatoimme kulkea ne parikin kertaa päivän aikana edestakaisin.
Lähellä oli Biosfera-ostoskeskus tuttuine espanjalaisketjuineen ja neljä eri ruokakauppaa, josta Lidl oli kauimpana, mutta paras niin hedelmien, paistopisteen leivonnaisten kuin paikallistuotteidenkin osalta. Biosferassa oli viimeiset alet käynnissä, tähän aikaan vuodesta voi tehdä hyviä löytöjä.
Puerto del Carmen on kiva pikkukaupunki
Puerto del Carmen on noin 11000 asukkaan kaupunki, joten pelkästä turisteille rakennetusta kylästä ei ole kyse. Kuuden kilometrin mittaisen rantakadun, Avenida de las Playasin varrella on suurin osa ravintoloista, baareista ja kaupoista, myös eräs karkkikauppa, jonka Nana jo bongasi lentokenttäbussin ikkunasta ja ehdotti varmaan sata kertaa päivän ohjelmaksi ”karkkikauppaan”! Rannan puolella ei ollut rakennuksia, jolloin kadulta näki merelle. Kiva idea! Kerran kävin yksin aamukävelyllä ennen auringonnousua ja kuuntelin aaltojen rauhoittavaa ääntä.
Ravintolatarjontaa oli paljon ja oli kiva kun saattoi valita joka päivälle eri maiden ruokia. Söimme thaimaalaista, intialaista, italialaista ja meksikolaista ruokaa sekä tietenkin tapaksia ryppyperunoineen. Tapakset olivat yllättävän kalliita, aasialaisissa ravintoloissa koko annoksen sai melkeinpä yhden tapaksen hinnaksella. Yhtenä aamuna herkuttelimme Dos Mil -kahvilassa, jonka kakkutiski sai meidät sekaisin.
Lanzarotella oli koronaa Teneriffaa huomattavasti vähemmän, mikä oli yksi syy kohteen valintaan. Maskipakko oli voimassa niin sisällä kuin ulkona, silloin kun turvavälejä ei voinut noudattaa. Usein ulkona pystyi liikkumaan ilman maskia, ainoastaan illalla rantakadulla oli melko vilkasta, jolloin sitä tuli pidettyä enemmän. Rannat olivat niin leveitä ja tyhjiä, että toisiin ihmisiin sai tarvittaessa 10 metrin turvavälin ja enemmänkin.
Kävimme sekä suurella Playa Grandella, että Playa Bapin poukamassa. Siellä asetuimme aivan lämpimän muurin viereen, johon tuuli ei juurikaan käynyt. Tykkäsin enemmän pikkupoukamasta, minusta se oli sympaattinen suureen rantaan verrattuna. Joka päivä ei rannalle kannattanut lähteä pilvisen sään vuoksi, mutta hotellin uima-altaalle kipaistiin aina, jos aurinko pilkahti esiin.
Nuoruuteni Kanarian työvuosista on jäänyt mieleen keskitalven koleus ja asuntojen kylmyys. Myös Lanzarotella oli aamuisin viileää, niin että farkkujen ja t-paidan lisäksi teki mieli pukea huppari kauppareissulle. Aamiaista terassilla syödessä ilma usein jo lämpeni ja vaatteet vähenivät samaa vauhtia kun leivät hupenivat. Illalla huppari tai kevyt toppatakki oli tarpeen. Yleisesti ottaen oltiin tyytyväisiä päivien noin parinkymmenen asteen lämpötilaan, joka keskellä talvea tuntui ihmeen lämpimältä.
Paikallisbussilla retkille
Lanzaroten vulkaanista saarta ei voi kauniiksi kehua, ei ainakaan minun silmääni miellyttänyt kuumaisen karu, mustanruskea maisema, joka muistutti Islantia. Sanoinkin ystävälle, että saat kaksi kohdetta yhden hinnalla. Tykkäsin toisaalta kolmen värin paletista: valkeat talot, vihreät kaktukset, palmut ja ikkunaluukut sekä tumma laavakivi, jota oli käytetty tosi tyylikkäästi kivimuureissa ja katukivissä. Hyvin yksinkertaista ja omalla tavallaan harmonista.
Heti saapumista seuraavana päivänä hurautimme Teguisen markkinoille. Aurinko paistoi ja tuulettomassa paikassa tuli suorastaan kuuma! Bussimatka kesti reilun puoli tuntia. Bussipysäkiltä alkaneen sadan metrin jonon ohitimme ja kävelimme alaosan sisäänkäynnin kautta markkinoille lähes jonottamatta. Koronapassia vilauttamalla pääsi sisään, kädet piti desinfioida. Kivaa tilpehööriä oli tarjolla, laavakivestä valmistetut rannekorut ja korvikset lähtikin matkaan.Teguise oli muutenkin kiva pikkukaupunki, sen arkkitehtuuri toi mieleen Kuuban talot. Kävimme kirkossa, kiersimme vanhan keskustan, löysimme kauniita vanhoja ovia ja lähdimme sitten bussilla takaisin.
Lanzaroten pääkaupungissa Arrecifessä kävimme pilvisenä päivänä, jolloin sataa ripsutteli. Bussiasemalta oli lyhyt kävelymatka keskustaan hiekkarannan vierustaa pitkin. Bongasimme kirjaston ja sen pihalta papat pelaamassa dominoa. Pari sanaa piti käydä vaihtamassa, espanjaksi tietenkin. Kävelimme San Gabrielin linnoituksen luo, sitten pääkatua ylöspäin lahdelle, joka oli kuvissa näyttänyt houkuttelevan turkoosilta sinivalkoisine veneineen. Nyt vesi lainehti yhtä lohduttoman harmaana kuin taivaskin.
Viimeisen lomapäivän retkikohde oli Playa Blanca ja tarkoitus oli jatkaa siitä huikealle Papagayo-rannalle. Sääennuste lupasi aurinkoista, mutta auringon edessä oli harso heti aamusta. Vasta myöhemmin tajusimme, että kyseessä oli calima, Kanarian saarille tyypillinen sääilmiö, jolloin ilma täyttyy Saharan hiekasta. Koska hienoinkaan poukama ei olisi näyttänyt tuossa säässä turkoosilta, jäimme Playa Blancan omalle rannalle. Vähän harmitti kun tuulenvire ja hiekan peittämä aurinko viilensivät viimeistä päivää, mutta tummista kivistä hohti lämpöä ja niiden kupeessa tarkeni keskipäivällä nippa nappa uikkareissa. Itse en käynyt meressä uimassa kertaakaan viikon aikana, +18 asteen vesi ei ole minua varten, Mari ja Nana polskivat kilvan.
Kaiken kaikkiaan loma oli ihana tauko arjesta ja kylmyydestä. Tuli mieleen, että tästä pitäisi tehdä vähintääkin perinne! Tuli monta kertaa mieleen sekin, miksi oikeastaan asun Suomessa, kun olisin vapaa lähtemään lämpimämpiin maisemiin. Pälpätin espanjaa kaikkien mahdollisten ihmisten kanssa ja usein vielä nopeammin kuin suomea, se vain kuuluu kielen rytmiin. Olen aina tiennyt olevani ulkomailla avoimempi, mutta se että ystävänikin sanoi siitä, oli ajatuksia herättävää. Missä mahtaisi olla sellainen paikka, etten aina ikävöisi jonnekin muualle?
Vastaa