Vihreitä niittyjä, kukkaruukkuja seinillä, kumpuilevia oliivipeltoja, punaviiniä ja jamon serranoa, appelsiininkukkien tuoksua, mutkittelevia teitä, auringon paistetta ja sadepilviä, soljuvaa espanjan kieltä sekä tietenkin valkoisten kylien valkoisia kujia. Kaikkea tätä tarjosi minulle huhtikuinen Andalusia, jota kiersin bussilla.
En tiedä mistä sain päähäni, että tänä keväänä täytyy päästä Andalusian valkoisiin kyliin. Espanja-kuumeeni alkoi jo talvella, kun seurasin Toinen katse (La otra mirada) -nimistä sarjaa Areenasta ja löysin sisältäni suuren kaipuun päästä puhumaan espanjaa. Matkalle lähtöön vaikutti ennen kaikkea se, että minulla oli KLM:n palkintopisteitä juuri sen verran, että sain niillä yhden suunnan lennon Eurooppaan. Malaga oli yksi niitä kohteita, joihin pisteeni riittivät. Paluulennon ostin Norwegianilta ja näistä lennoista maksoin yhteensä satasen. Hyvä diili, varsinkin kun varasin lennot vain pari viikkoa ennen lähtöä. Tavoilleni uskollisena tein taas melko ex tempore -lähdön.
Miten valkoisiin kyliin pääsee bussilla?
Ihme kyllä, todella moniin Andalusian kyliin pääsee bussilla. Joihinkin busseja menee vain yksi tai kaksi päivässä, suurempiin useita. Jos haluaa nähdä monta kylää lyhyessä ajassa, kuten minä olisin halunnut, ei se niin vain onnistukaan. Vuokra-auto olisi taatusti joustavampi vaihtoehto, mutta kortittomana yksinmatkaajana oli pakko kokeilla, minne asti busseilla pääsee. Yllättävän pitkälle.
Bussiaikataulujen etsimiseen ja järkevän reitin suunnitteluun meni aikaa tolkuttomasti. Pyörittelin eri kyliä ja yritin etsiä miten niihin pääsee ja niistä pois. Juuri kun olin saanut suunniteltua järkevän reitin, sääennuste sotki kaiken. Tarkkailin jo Suomessa kylien säätä ja huomasin, että Olveran alueelle ennustettiin kaatosadetta ja +4 asteen päivälämpötilaa. Huhtikuussa! Ei kiitos. Piti etsiä uusia kyliä ja lopullinen reitti muotoutuikin vasta paikan päällä ja pitkälti sääennusteiden mukaan.
Espanjassa ei ilmeisesti ole olemassa Matkahuollon kaltaista palvelua, mistä näkisi kaikki maan aikataulut. Siksi aikataulut piti etsiä eri bussifirmojen sivuilta. Alsa vei minut Malagasta Cordobaan. Sillä olisi päässyt myös esimerkiksi Rondaan ja Olveraan. Damas liikennöi Rondan, Arcos de la Fronteran ja Cadizin suunnan pikkukylissä. Menin itse sillä Arcosista Jereziin ja sieltä junalla Cadiziin, sillä pääsin niin nopeammin perille. Comesin kyydissä menin sekä Rondasta Arcos de la Fronteraan, että Cadizista Vejer de la Fronteraan.
Linja-autossa on myös tunnelmaa
Bussit olivat siistejä ja pysyivät aikataulussa. Hienoin bussi oli Malagasta Cordobaan, jonka suuri, leveä, nahkapäällysteinen ja jalkatuellinen istuin oli kuin lentokoneen businessluokasta. Jotkut, lyhemmän matkan bussit taas muistuttivat kaupunkibusseja. Halvimmat bussimatkat olivat viiden euron luokkaa, kallein maksoi 22 euroa ja kesti neljä tuntia Vejer de la Fronterasta Malagaan. Pari kertaa matkustin junallakin. Cordobasta Rondaan menin osittain junalla, mikä oli hemmetin kallista, vaikka kyseessä oli tavisjuna eikä kallis AVE. Paikallisjuna Jerezistä Cadiziin taas maksoi vain muutaman euron.
Vaikka osa bussimatkoista kesti useamman tunnin, ei minulla tullut kertaakaan aika pitkäksi. Maisemat olivat suurimmaksi osaksi kertakaikkisen upeita. Paras pätkä oli Rondasta Arcos de la Fronteraan, jolloin kumpuilevat pellot, tekojärvet, oliivipuuviljelmät ja rinteillä nököttävät valkoiset kylät vilahtelivat ikkunasta.
Kauniita kyliä ja upeita kaupunkeja
Cordoba ei ollut alunperin edes suunnitelmissani, sillä halusin tällä matkalla nähdä ennen kaikkea valkoisia kyliä, mutta onneksi otin sen mukaan reitilleni. Ihastuin siihen täysin! Vanhan kaupungin sokkeloiset kujat, kukkaruukut seinillä, värikkäät ovet, uudemman puolen kauppakatu ja espanjalainen elämänilo olivat kuin lääkettä nuutuneelle sielulle. Lisäksi kaduilla leijuva appelsiininkukkien tuoksu oli huumaavan ihana. Cordoba herätti minut henkiin talven jälkeen.
Ronda oli minulle tuttu jo edelliseltä reissulta, minkä vuoksi pysähdyin siinä vain bussin vaihtamisen ajan, kolmisen tuntia kuitenkin. Siinä ajassa ehdin kipaisemaan parhaille näköalapaikoille, syömään kevyen lounaan ja tavoistani poiketen shoppailemaan, kun eteen tupsahti niin suloiset pallohousut.
Arcos de la Fronteran kylä oli hyvin tyypillinen pueblo blanco eli valkoinen kylä. Se oli monen mäen päälle rakennettu, niin että pohjelihaksia oli pakko rentouttaa vaahtokylvyssä illalla. Maisemat olivat ihanan maalaismaisia ja hotellihuoneen parvekkeelta avautui ihana näkymä vihreille pelloille. Suurimmat onnenhetket tässä kylässä koin tonnikala-annoksen ääressä, joka oli kertakaikkisen täydellinen. Pieni Taberna Jovenes Flamencos oli kodikas, mutkaton ja käsittämättömän herkullista ruokaa tarjoava paikka.
Cadiz päätyi kohteekseni sattumalta tai oikeastaan huonon sään vuoksi. Ajattelin, että sadesäällä kaupungissa riittää enemmän tekemistä kuin maaseudun kylissä. Sen vuoksi jäin extempore sinne yöksi ja löysin majapaikakseni aivan ihastuttavan pensionin, joka sijaitsi upeassa, vanhassa talossa. Cadizissa viehätti meren tuoksu, vanhojen rakennusten kauneus ja ihmisvilinä aukioilla ja ostoskaduilla.
Kun saavuin Vejer de la Fronteraan, satoi reippaasti. Ensifiilikset eivät olleet erityisen positiiviset, mutta onneksi sää kirkastui ja pääsin tutustumaan kylään. Vanhimmassa osassa kadut kaartuivat linnan ja kirkon ympärille, josta ne laskivat palmujen ympäröimälle aukiolle. Tässäkin kylässä mäkiä riitti. En muista missään nähneeni niin jyrkkiä katuja kuin täällä! Kiipesin tietysti jokaiselle kukkulalle ja joissain paikoin alasmeno suorastaan pelotti.
Malagaan varasin aikaa aivan liian vähän, vain viimeisen päivän, josta aamupäivä meni bussimatkaan. Tein virheen siinä, että jäin yöksi Cadiziin, sillä ennemmin olisi kannattanut olla Malagassa kaksi yötä. Olin kyllä ollut Malagassa aiemminkin, mutta silti se onnistui hurmaamaan minut uudelleen. Kuplivaa elämäniloa, ihanaa ruokaa, tinto de veranoa, upeita, värikkäitä taloja puuparvekkeineen, auringonpaistetta ja vilkasta katuelämää; kaikkea tätä oli Malaga. Si, por favor!
Kevät keikkuen tulevi Andalusiassakin
Andalusian huhtikuun alun sää oli varsin epävakainen ja lämpötilat olivat paikoin jopa kylmempiä kuin Suomessa samaan aikaan. Harmillisen monena päivänä satoi, ei tosin koko päivää. Kylmintä oli Rondassa, jossa lämpötila oli vain +7, tuuli puhalsi kovaa ja sataa ripsutteli. Sormikkaat ja pipo olivat tarpeen. Vain päivää aiemmin Cordobassa kevätaurinko oli hellinyt niin, että kesämekossa tarkeni ja oli paikoin jopa kuuma.
Vaikka sää ei ollutkaan toiveideni mukainen ja monena päivänä satoikin, oli Andalucian keväinen vihreys tervetullutta vaihtelua Suomen räntäsateiden ja likaisten lumikinosten jälkeen. Kukkien ja kukkivien puiden näkeminen ilahdutti, samoin vihreinä loistavien peltojen. En ole koskaan ennen nähnyt yhtä loistavan vihreitä peltoja kuin bussimatkoillani Andaluciassa.
Ihaninta tällä matkalla oli kevään vihreys ja toisaalta espanjan puhuminen. Sen sijaan valkoiset kylät, joiden vuoksi matkalle lähdin, eivät ihan yltäneet sille tasolle, mitä odotukseni olivat. En osaa sanoa mikä niissä muka mätti, (ei mikään!) eikä huonon säänkään piikkiin voi kaikkea laskea, mutta jostain syystä ne eivät saaneet minua täysin syttymään. Valkoiset kujat olivat niin kovin valkoisia ilman värikkäitä ovia ja ikkunanpieliä, melkeinpä tylsiä, eikä kylien kissatkaan olleet seurallista sorttia. Näiden kylien tunnelma ei vaan ollut yhtä ihana kuin vaikkapa Kreikan kylissä, joissa olen kiertänyt paljon. Niinkö se muka sitten on, että vain Kreikka kelpaa. Sitä en suostu uskomaan. Annan Andalusian kylille vielä joskus uuden mahdollisuuden ja silloin menen kesällä, jolloin tunnelma on varmasti eloisampi kuin huhtikuun sadepäivinä. Hasta luego, Andalucia!
Vastaa