Reissupäivä ilman mitään suunnitelmia – ei kovin tyypillistä minulle. Mutta hei, suosittelen! Päädyt paikkoihin, joiden olemassaolosta ei yksikään matkaopas kirjoita, näet jotain rumaa, jotain kaunista, jotain hylättyä, jotain uutta ja ihan varmasti kohdallesi osuu jotain outoa.
Prahassa kävi se, mitä inhoan: heräsimme sateen ropinaan ikkunalautaa vasten. Joulukuisen Prahan kostea kylmyys kävi muutenkin luihin ja ytimiin, mutta siihen vielä sadetta, blaah.
No, eipä auta itku markkinoilla. Päätimme olla tekemättä ”mitään” ja mennä sinne minne nenä näyttää.
Loistava suunnitelma! Näin pitäisi tehdä jokaisella matkalla. Unohtaa hetkeksi matkaoppaiden vinkit ja jo Suomessa tehdyt suunnitelmat ja samoilla paikasta toiseen sattumanvaraisesti.
Ratikkalipulla kohti tuntematonta
Ensin päivän ratikka- ja metrolippua ostamaan! Noin neljällä eurolla saimme liput, joilla sai suhata 24h niin paljon kuin huvittaa. Ja meitähän huvitti.
Hyppäsimme ensimmäiseen kohdalle sattuvaan ratikkaan ja annoimme sen kuljettaa meidät johonkin, missä päätimme vaihtaa seuraavalle linjalle. Naisia kun olemme, piipahdimme välillä joissain kaupoissa, mutta niissä ei luuhattu liian pitkään, etteivät kallisarvoisat valoisat tunnit kuluisi hukkaan.
Täräytimme 5-linjalla samantien vähän pidemmälle keskustasta, rumien neukkuaikaisten talojen alueelle ja ihan vahingossa jäimme hautausmaan pysäkillä pois. Sinne siis! Sateella siellä oli tavallistakin surumielisempi tunnelma, mutta sentään lähtiessä pikkulintu sirkutti meille elämänmakuiset terveiset puun oksalta.
Mikä on aitoa ja mikä ei
Metrotunnelista nappasimme mukaan välipalaa, ja ah miten hyvältä homejuusto-pekonipitsa maistui tälle kylmettyneelle kuvaajalle! Vaikka metrosta ei maisemia näekään, menimme silläkin pari pysäkin väliä, jos se sattui sopivasti hollille.
Sitäpaitsi julkkareilla kulkiessa näkee maisemien lisäksi paikallisia ihmisiä! Ja se olikin tämän päivän parasta antia. Prahassa oli nimittäin niin paljon turisteja, että väentungokseen ja jatkuvaan tönityksi tulemiseen meinasi mennä hermo. Siis mitä te kaikki täällä teette? Eikö me ollakaan ainoita joulun välipäivien viettäjiä?
Ryhmissä kulkevat turrelaumat eivät todellakaan ratikoihin eksy, niinpä saimme leikkiä hetken suosikkileikkiämme ”mehän asutaan täällä”. En oikein tiedä mitä perverssiä mielihyvää se mulle tuo, mutta tuollaiset pienet, yksinkertaiset hetket ovat jostain syystä matkan parasta antia, välähdyksiä oikeasta elämästä nähtävyyksien bongaamisen sijaan.
Oluenjuonnin oppitunti nro 1
Sadepäivän kantavaksi teemaksi muodostui ratikoiden lisäksi niinkin tärkeä tehtävä kuin oluen juonnin opettelu. Meistä kumpikaan ei ole hyvä siinä. Prahassa tämän jalon taidon harjoittelu ei ainakaan tule kalliiksi. Syrjemmällä, kaukana keskustan hienostokaduista löytyi seksikaupan vierestä (käytiin, tietenkin!) pieni, järkyttävän savuinen paikalliskapakka kantisasiakkaineen, joita ei hennota herättää vaikka uni yllättäisi nurkkapöydässä. Täällä kaksi 0,3 litran tuopillista maksoi euron. Kaksi eurolla! Piru vie, eihän sellaista tilaisuutta voi jättää väliin. Paikkaa voisi luonnehtia joko sanoin hirveä räkälä tai aidoin pala Prahaa, mitä kohdallemme sattui.
Oppitunti numero kakkosen kohdalla valitsimme toisen pubin savuttoman yläkerran, mutta siellä tunnelmasta ei ollut tietoakaan, kun nökötimme siellä kahdestaan, opaskirjaa ja ratikkakarttaa tutkaillen. Hetkellinen hairahdus päivän teemasta ei johtanut onneksi mihinkään liialliseen suunnitelmallisuuteen, vaan jatkoimme vielä hetken päättömällä linjalla.
Kun hämärä laskeutui kaupunkiin, piti keksiä jotain muuta tekemistä, kun ratikan ikkunoista ei kunnolla enää näkynyt ulos. Vanhoissa vaunuissa oli kuitenkin tunnelmaa, kun ne kolistelivat ja kirskuivat kiskoilla kohti määränpäätään.
Hautausmaan ja kuoleman vastapainoksi elämää ja seksiä
Mikä olisi parempi päätös sateiselle päivälle kuin iltavisiitti seksivälinemuseoon! Siellä on kuulkaa kapistusta jos jonkinlaista! Ja toisin kuin voisi luulla, tällaiset vempeleet eivät ole mikään nykyajan keksintö, vanhimmat tekopenikset olivat jo esihistorialliselta ajalta ja Antiikin Kreikasta!
Alakerran pienessä leffateatterissa kannattaa käydä katsomassa seksifilmi vuodelta 1925, se jos mikä oli koominen. Naisnäyttelijän reippaan puoleinen selluliittitakapuoli ja miehen keskitysleririlaiha vartalo ovat jo pelkästään verraton yhdistelmä ja siihen vielä vanhan filmin hieman nykivät liikkeet päälle; ei voi olla nauramatta!
Minne ikinä seuraavaksi menenkin, pitää muistaa tämä mainio idea: päivän kortti julkkareihin ja pois tutuilta, turistien kansoittamilta alueilta. Jos sinäkin tykkäät ihmetellä ja ihastella ja vaikka haahuillakin vailla tarkkaa suunnitelmaa, suosittelen tätä! Ehdottomasti reissun rennoin päivä!
Yksityiskuvat minusta: Tanja Alusniemi
Vastaa