Täällä minä olen ihan nyt just! Pienellä, ihmeellisellä saarella, jonne tulin kolmeksi yöksi ja jäin viideksi. Kun laiva saapui satamaan, tiesin heti, että tässä on sellainen paikka, jota olen etsinyt. Koufonissi oli rakkautta ensisilmäyksellä.
Istun pikkupoukaman lämpimällä kalliolla, varpaat mukavan viileässä vedessä ja ihastelen meren kimmellystä. Löysin kun löysinkin oman pikkuparatiisini. Olen saanut koko poukaman täysin itselleni, syyskuun ja loppukauden etuja, privaattiranta keskellä päivää. Taivaalle kerääntyneet pilvet saivat rannan toisen auringonottajan lähtemään, vaikka vain hetkeä myöhemmin tuuli hajotti pilvet hattaroiksi. Kun etsin tuulensuojaisan kohdan, on juuri sopivan lämmin.
Ennen kuin osasin asettua juuri tälle rannalle, kävin katsomassa muitakin pieniä ja suurempia, toinen toistaan kauniimpia poukamia kylästä itään johtavan tien varrella. Oih, miten näistä osaa edes valita?
Snorklaamisen riemua, veden ihmeitä
Vesi ei ole enää niin lämmintä, että siellä olisi ihanaa vain lillua. Sinne pystyy kyllä vielä menemään, mutta aika haipakkaa saa uida, että tarkenee. Snorklaamisen himo ja veden kirkkaus voittavat kuitenkin kylmänarkuuteni, pakkohan tuonne on mennä, paratiisi suoraan nenän alla. Käydäänpä kurkkaamassa miltä vedessä näyttää.
Hienoahan siellä oli, taas kerran. Uin melko pitkään rannan tuntumassa ison kalaparven perässä, kunnes oli pakko kääntyä takaisin kohti omaa poukamaa. Yksin ollessa en uskaltanut mennä kauas rannasta, eikä se olisi turvallistakaan. Lähellä rantaakin oli katseltavaa. Aivan rannan tuntumassa oli valtava, krokotiiliä muistuttava kivi. Sen muotoja oli hauska tutkailla pinnan alla, pikkukalatkin viihtyivät sen luona.
Mikä ihana rauha – mutta ei aina!
Olen saanut olla lähes koko ajan yksin rannallani, hetken viipynyttä pariskuntaa ja uimassa käynyttä miestä lukuun ottamatta. Mikä ihana rauha! Kalliolla istuen olen lukenut kirjaa, kirjoittanut tätä tekstiä vihkoon, kuivatellut uimisen ja snorklaamisen jälkeen, syönyt evääksi sipsejä ja leipomon suklaaleipää ja vain tuijotellut merelle paikan kauneudesta nauttien. Tällaisia päiviä minä tarvitsen silloin tällöin elämääni.
Paikalliset ovat kertoneet minulle, että nyt on paras aika olla täällä. Keskikesällä tämäkin rauhallisen oloinen paratiisi täyttyy ja turisteja on paljon, elokuussa kuulemma jo liikaa. On mahdotonta saada majoitusta, ravintoloihin joutuu jonottamaan, keskustan muutama pikkukatu tulvii väkeä ja hiekkarannalle ei saa pyyhettään mahtumaan. Lisäksi elokuussa on usein hyvin tuulista, tänä vuonna tuuli oli kuulemma niin kylmä, että paikalliset käyttivät talvitakkejaan. Kesä- ja syyskuussa niin tuuli kuin tunnelma on rauhallisempi. Silloin tänne kannattaa tulla.
Suloinen pikkukylä
Koufonissilla viihdyn muutenkin kuin upeiden rantojen vuoksi. Kylä, johon laivat saapuvat, on kaunis ja pienestä koostaan huolimatta ravintoloita, kauppoja ja pikkukauppoja koruineen, laukkuineen ja rantavaatteineen on tarjolla enemmän kuin osasin odottaa. Supermarketteja on ainakin kolme ja apteekinkin olen nähnyt.
Pienessä leipomossa myydään suolaista ja makeaa ja kun mietin, mitä pientä makeaa haluaisin aamupalan jälkkäriksi, hunajalla ja hedelmillä höystetyn jugurtin lisäksi, lähtee mukaan, ei mikään ihan tavismunkki, vaan järjettömän kokoinen, koko lautasen peittävä jättiläinen! Anteeksi maha, pieniä ei ollut.
Lähikaupan kassalla palvelee jo selvästi harmaantunut, yli seitsemänkymppinen mummo, joka sanoo hinnat kreikaksi. Kauppa on sanalla sanoen supermarket. Pieneen tilaan on ahdettu kaikkea, mitä kukaan voi tarvita elintarvikkeista leluihin, tekstiileihin, siivousvälineisin, sisustusesineisiin ja retkikeittimiin asti. Pieni juusto- ja lihatiskikin on. Kauppa on minusta tietysti aivan ihana! Se muistuttaa lapsuuteni maalaiskauppaa, jonka sininen kuorma-auto kaarsi pihaamme, lastinaan mm. banaaneja, joita vielä pienemmästä lähikaupastamme ei saanut. Tulipa nostalginen olo, kun täällä kaukana Kreikassa pääsin hetkeksi lapsuuteni tunnelmiin, sillä eihän sitä lapsuuden kauppaa ole tietysti ollut olemassa enää vuosikausiin.
Sydämellisten ihmisten saari
Ihmeellisintä täällä on se, että paikalliset ja turistit asuvat rinta rinnan ja jatkuvasti törmää pappoihin ja mummoihin terasseillaan omissa touhuissaan tai maailman menoa seuraten. Minua ilahduttaa, miten vilpittömästi tuntematonta matkailijaakin tervehditään. Yksi pappa nappasi kainaloonsa, kun otin kuvaa itselaukaisulla ja suikkasi vielä suukon poskelle.
Tämmöiset pienet yksityiskohdat tekevät tästä paikasta kovin kotoisan. Äkkiä tuli mieleen absurdi ajatus, että ovatko nämä ihan aitoja? Voiko olla mahdollista, että maisemien, tunnelman, kristallinkirkkaan veden ja vaaleiden rantojen lisäksi täällä on vielä paikalliselämääkin tallella? Ei kai näillä vain makseta siitä, että he tekevät kylästä vielä idyllisemmän olemassaolollaan?
Kyllä he ihan aidoilta vaikuttavat. Ainakin naapuritalon puolikuuro, valkohapsinen pappa, joka oksasta tehtyyn kävelykeppiin nojaillen huuteli minulle kreikaksi terassiltaan, on joko ehtaa tavaraa tai loistava näyttelijä. Astetta virkeämpi mummo toimi tulkkina, vaikka ei hänkään englantia osannut. Minua osoitettuaan ja pari maata lueteltuaan päättelin hänen kysyvän mistä olen. Finlandia, sanoin.
Ahaa, Finlandia, toisti mummo papalle.
Hollandia, kysyi pappa. Finlandia.
Englandia? Finlandia!
Skotlandia? Finlandia!!
Pigadia? Finlandia!!!
Minulla meinasi pettää pokka ja mummokin näytti tympääntyvän jatkuvaan huutamiseen, kun vastaus ei mennyt perille. Lopulta vain vilkutin ja jatkoin eteenpäin, vaikka pappa vielä terassiltaan huutelikin minulle kreikaksi.
Kun kaikki kiire katoaa
Tällaisista paikoista minä tykkään. Saan vain olla ja nauttia tämän kaiken kauneuden keskellä. Nukun, syön, luen, uin, käyn kaupassa, teen jopa ruokaa itse, jotain yksinkertaista, kuten salaattia. Ei ole kiire minnekään. Istun meren äärellä ja nautin. Kirjoitan rannalla vihkooni ja illalla koneelle. Leikin, että asun täällä, olen se tuleva kirjailija kesäpaikassaan.
Luen kirjaa ennen kuin käyn nukkumaan, sekoilen vähän unissani, niin kuin aina. Niin rauhoittava vaikutus tällä paikalla ei ainakaan toistaiseksi ole, että nukkuisin tyynen rauhallisesti. Yöllä katson malttamattomana kelloa, joko kohta on aamu ja uusi päivä täynnä uusia kokemuksia. Joka aamu herään kuuden tai seitsemän maissa ja nousen tyytyväisenä ylös. Koufonissi, teet minulle ihmeitä.
PS. Jutut Naxoksesta, Mykonoksesta ja Tinoksesta jatkuvat ihan kohta, mutta Koufonissi oli niin ihana, että tästä piti päästä kirjoittamaan heti tuoreeltaan. Varmaan ymmärrätte miksi.
Vastaa