Nostalgiaa luvassa! Vanhoja kuvia, vanhoja muistoja, mutta nuoren, hyvin nuoren tytön kertomana. Tervetuloa teinipäiväkirjani 30 vuoden takaisiin tunnelmiin Thassokselle.
Toukokuussa 1987 pääsin ensimmäistä kertaa Kreikkaan. Oi, miten palavasti sitä matkaa odotimme. Olin 13-vuotias ja lähdössä reissuun kahden isosiskoni ja vanhempieni kanssa.
Muistan edelleen väläyksinä tiettyjä asioita: unikkoniityt bussin ikkunasta, ensimmäisen oliivin (yäk!), pimeät illat ja tulikärpäset, oliivipuiden reunustaman maantien, joka vei hotelliimme, sitruunalla maustetut, friteeratut mustekalarenkaat (nam!), discon jossa soi Madonnan La isla Bonita ja joka edelleen on minulle Thassos-biisi, pikkuisen, vaatimattoman hotellimme ja sen miten siivoja taitteli yöpaidat sängylle ”tanssimaan”. Paljon on unohtunutkin, mutta onneksi on päiväkirja!
Tänään avaan teille 30 vuotta vanhan päiväkirjani sivut. Siis 30 vuotta! Tsiisus miten pitkä aika!
Poimin sieltä parhaat palat ja annan äänen sille 13-vuotiaalle Annalle, joka ensikertalaisen silmin katseli kaikkea ihmeissään. Kirjoitustyyli on myös sen teinitytön, mutta en korjaa sitä, koska se kuuluu tämän tarinan tunnelmaan.
Ensifiiliksiä ja tulikärpäsiä
29.5.1987
Kalispera!
Me ollaan ny vihdoin täällä, Thassoksella. Tää on ihana paikka, ihan eri toista kuin joku Mallorca. Tää on niinku nii AITO. Ihan uskomaton fiilis. Ilta alkaa hämärtää, kello on 15 vaille 9 ja mä istun meidän parvekkeella, saatii kuiteski molemmat näköala merelle. Tosi ihanan näköistä. Tääl on ihanaa mettää ja kukkii, vähä turisteja ja jonkun verran paikallisia. Hotellikin on ihan hyvä. Huone on aika liten, mutta ihan kodikas. Ei mitään hiekkaa niinku Mallorcalla.
30.5.1987
Tänään on ollu taas pilvistä, likat ja iskä kävi kyl uimassa mut mä en uskaltautunu. Tääl on harmittavan kylmä. Mä keräilin tänään simpukoita rannasta, löyty kaikkii ihanii.
Käytiin tänäänkin kävelyllä, kello oli jo 9 ku me lähettiin ja alko hämärtyä ja kun 15 vaille 10 tultiin, nii oli jo ihan pimeetä. Tulikärpäset oli aika hurjan näkösii mut ”pelottavii” ku ne lenteli melkein päin. Mut kepeesti ne kyl loisti. (Kepee oli 80-luvun vastine ”makeelle”.)
Saarikierros, liftausta ja paikallisia
31.5.1987
Theologoksessa oli jännää, kanoja ja kukkoja pitkin teitä ja pihoja, pässejä, ehkä jotai lampaita ja aasejakin. Sitte talot oli tosi kreikkalaisii, vanhoja, tosi jännii ja tontit kigest pienii. (kig=nuorisotermi 80-luvulta, voisi suomentaa ”tosi” tai ”älyttömän” tms.) Me oltiin siellä tunti, ei se haitannu vaik vähän satoi.
Takas tullessa kierrettiin saari toiselta puolelta. Siel oli tosi upeat maisemat, mahtavii putouksii, upeita rantoja, ankeita metsäpaloja, mutkaisia teitä, vuoristoja. Tie kulki välillä kauheen korkealla, et tuntu ihan korvissa ja piti nieleskellä.
Kuski oli hurja, se hyräili ja lauloi kreikkalaisen kansanmusiikkikasetin mukana ja meki sit laulettiin jotain kreikkalaisii biisejä suomeks ja se taas kreikaks.
Sit jotain neljän maissa lähettii (likat) liftaa Limenakseen. Päästii heti taksin kyytiin jos oli 3 ukkoo. Kaupungilla jäätii sitte pois ja lähettii kiertelee. Käytii yhes puistossa jonka takaa löyty jotai temppelin raunioita. Tosi makee paikka, aina vaan enemmän ja enemmän, uusia raunioita.
Käytii kävelee myös vanhan sataman luona ja meitä houkuteltiin syömään yhteen ravintolaan, ja me selitettiin et myöhemmin, mut ukkeli vaa haluu näyttää et mitä siel on tarjolla. Ja sit se oli ihan onnessaan ku me puhuttiin vähän kreikkaa, se nauro ja taputteli olalle, hurja ku se oli kauheen tumma ja pieni ja hymyili koko aika. Kepee tyyppi.
Joskus kuuden jälkeen lähettii käppäilee pois kaupungista ja eksyttii. Yhet pikkulapset alko juttelee meiän kanssa ja ne kyseli nimiä ja me kysyttiin niiltä et tietäskö ne missä on hotelli Glyfada. Ei ne tienny ja ne vaa selitti kauheesti jotai kreikaks.
Vihdoin löydettiin tielle ja päästiin jonkun ajan päästä kyytiin, sellaseen keltaseen rottana-autoon. Kuski lutki röökii ja kävi vähä naurattaa ku me paiskattii ovet kii, nii meinas hajoo koko auto. Hupaisaa toi liftaaminen.
Antiikin raunioilla ja slummikaupungissa
1.6.1987
Tänään me oltiin kattoo antiikin Filipin raunioita, siel oli sellainen forum, jossa oli ollu kaikkii kauppakujia, kouluja, kirjasto, kirkko jne. Se oli ihan kepee paikka, mut turhan kallis retki, 100 mk ner nuppi. Käytiin samalla Kavalassa, mut se oli oikee slummikaupunki ja ärsyttävä muutenki. Keramotissa oltiin 45 min oottaa lauttaa takas Thassokselle. Ostettiin kreikkalaista jätskii ja kulettii rannoilla. Aamulla sato, mut illemmalla alko paistaa aurinko ja lautalla oli aika lämmin. Siel oli myös söpöjä jätkii.
Mikä on muuttunut, mikä pysynyt ennallaan?
Kolmenkymmenen vuoden takaisessa Kreikan matkassa on paljon samaa, kuin niissä joita olen tehnyt nykyään. Edelleen kerään simpukoita rannalla, juttelen mielelläni paikallisille ja tutkailen mitä yllätyksiä pikkukatujen varsilta löytyy. Minusta on lohduttavaa, että Kreikka ei ole niistä ajoista aivan tolkuttomasti muuttunut, niitä kivoja pikkusaaria voi löytää vieläkin.
Mutta on maailma muuttunutkin. Kuvitelkaapa esimerkiksi, että vanhemmat päästäisivät nykyään 13- ja 17-vuotiaat tytöt iltamyöhään liftaamaan tienposkeen ja aamuyöllä diskosta takaisin. Eipä ihan heti taitaisi tulla mieleen. Niin me kuitenkin teimme! Hengissä ollaan edelleen. Ihme.
Nykyisessä selfie-maailmassa, jossa kuvia räiskitään jatkuvasti, on varmaan vaikea ymmärtää sitä, miten muutamat lomakuvat riittivät ihan hyvin. Meidän viikon matkakuvasaldo oli yhden 24 kuvan filmirullan luokkaa.
Muistan elävästi miten lentokentällä juttelimme suomalaisen tytön kanssa, joka kertoi lomaihastuksestaan: ”Voi että me itkettiin! Me itkettiin niin! Ihanat ruskiat silimät! Otin ainaki kakstoista kuvvaa, toevottavasti ees yks onnistuu.”
Kaksitoista kuvaa! Meistä oli pöyristyttävää, että joku oli tuhlannut filmiä kahdentoista kuvan verran yhden ja saman kohteen (vaikkakin jonkun söpön pojan) kuvaamiseen. Oi aikoja, oi tapoja!
Voi Thassos, jäin niin kaipaamaan sinua. Ihania rantojasi, discojasi, liftimatkojasi, ihmisiäsi, kaikkea, jopa tulikärpäsiä ja oliivejasi. Voi Thassos…
Kolmetoista vuotiaana voi löytää elämänsä rakkauden, ei suinkaan miestä, mutta maan, jonne mieli halajaa kerta toisensa jälkeen takaisin.
Vastaa