Yksi oudoimpia paikkoja missä olen käynyt, on vääjäämättä Kutna Horan luukirkko. Pääkallot ja sääriluut roikkuvat kauniina nauhoina, kuin joulukoristeet kuusessa ja valtavaan kattokruunuun on käytetty ihmisen kaikkia luita. Koko paikka on karmivan upea.
Kutna Horan luukirkosta olin lukenut jo joskus kauan sitten ja vaikka en mitään ”nämä on nähtävä ennen kuin kuolen” -listoja pidäkään, (inhoan koko buckelist-sanaa!) oli tämä paikka jäänyt mieleen.
Saimme Prahan hotellistamme junien aikataulut ja ohjeet, miten pääsemme Kutna Horaan. Juna lähti Prahan päärautatieasemalta, jonka lähelle pääsimme näppärästi ratikalla. Oli ihana aurinkoinen päivä, oiva sää päiväretkelle ja vieläpä junalla, täydellistä! Junalla matkustamisessa on niin hyvä tunnelma.
Tsekkiläistä palvelua ja KGB:n agentteja
Lipunmyynnin rouva näytti tekevän kuolemaa, oli joutunut flunssaisena töihin. Hän myi meille liput Kutna Horaan, mutta ei kertonut, että pitkän matkan juna jättää meidät middle of nowhere ja siitä pitää vielä vaihtaa pieneen paikallisjunaan. Hän ei myöskään antanut paikkalippuja, ne olisi kuulemma saanut samaan hintaan, olisi vain pitänyt osata kysyä. No, eihän turisti osaa.
Nämä seikat kuulimme vasta junassa paikalliselta äiti-tytär-kaksikolta, jotka myös antoivat meille niin kummallisia (vääriä!) ohjeita, että päättelimme heidän olevan KGB:n agentteja (vähintään).
Kun pieni keltainen paikallisjuna pysähtyi Sedlecin asemalla, iso ryhmä espanjalaisia turisteja jäi pois. KGB:n agentit eivät inahtaneetkaan luukirkon olevan siinä, vaikka istuivat vieressämme ja hyvin tiesivät meidän olevan menossa sinne. Viime tingassa hyppäsimme junasta, kun vaiston varassa ryysimme ovelle; luukirkkoonhan ne espanjalaiset takuulla menevät.
Mikä ihmeen luukirkko?
Junalta kävelimme viitisen minuuttia itse pääkallopaikalle.
Kutna Horan luukirkko sijaitsee muutaman kilometrin päässä keskustasta, Sedlecin kylässä. Kirkko on alunperin ollut ruumishuone 1300-luvulla, ja aika samanoloinen tunnelma siellä on edelleen. Kirkon ympärillä oli ensin suurempi hautausmaa, jonne mustan surman ja hussilaissotien aikaan haudattiin tuhansia ihmisiä. 1400-luvulla suuri osa hautasmaasta poistettiin käytöstä ja jopa 40 000 ihmisen maalliset jäännökset siirrettiin kirkon maanalaiseen kappeliin.
Schwarzenburgin suku, jonka omistukseen kirkko 1800-luvulla kuului, palkkasi puuseppä Frantisek Rintin laittamaan luupinot järjestykseen ja paikan kuntoon. Lopputuloksena syntyi oudolla tavalla kiehtova ja makaaberi paikka; samalla yksi Tsekkien suosituimmista nähtävyyksistä.
Valkoista luuta ja mustaa huumoria
Luukirkossa ei oikein tiedä minne päin katsoisi. Joka puolella on jotain ihmeellistä ja outoa. Paikka on samaan aikaan kammottava ja kaunis, erikoinen yhdistelmä. Omituisin ja samalla vaikuttavin lienee tuo kattokruunu kaikkine ihmisen luineen. Se näyttää olevan myös kuvatuin, minkä vuoksi sen alle ei voi jäädä pitkäksi aikaa tuijottamaan, vaikka mieli tekisi. Joku seuraava haluaa siitä jo kuvan.
Paikassa ei ole, toisin kuin voisi olettaa, ollenkaan synkkä tunnelma. Mä olen varmaan pervo, ja olenkin, mutta väitän, että omalla tavallaan tuo on myös humoristinen paikka. Missä muualla vai katsoa pääkalloa silmästä silmään ja sanoa sille moi, mitä kuuluu? Tässä on jotain mustaa huumoria. Ja hei, se puuseppä vasta pervo on ollutkin! Tehdä nyt koristenauhoja pääkalloista. Absurdi idea ja juuri siksi niin kiinnostava. Kaikki haluavat nähdä tämän paikan.
Vastaa