Aina ei mene ihan putkeen, ei lähellekään sitä. Mutta ainakin tämä raivokas teksti pureutuu aiheeseen, josta harvemmin blogien ihanassa ihmemaailmassa kirjoitetaan. Matkallakin voi vituttaa. Armottomasti. Lue jos uskallat.
Siis miten paljon voi vituttaa! Miten paljon voi odottaa paluulentoa, miten paljon kaivata Suomeen! Ylihuomenna se on, ylihuomenna! Paluulento. Kun kidun vielä kaksi päivää tässä perselävessä, niin paluupäivä koittaa. Odotan sitä enemmän kun joulua lapsena.
Terveisiä perseestä!
Miten on mahdollista että koko ajan sataa, tuulee ihan helvetisti tai on vaan niin pilvistä että palelee? Trooppisen ”kuumassa” Kuubassa! ”Nauti auringosta ja lämmöstä” -toivotukset Facebookissa saa lähinnä raivon valtaan nekin. Mä palelen! Nauttisin, nauttisin todella, jos niitä olisi.
Sen sijaan kulutan aikaa tässä vihonviimeisessä kyläpahasessa, joka on niin perseestä! Täällä ei ole mitään muuta kuin rumia taloja, räkyttäviä koiria, roskisten luona pälyileviä kulkukissoja, hevosrattaita ja rivistö kaltereiden takana olevia kioskimaisia ruokapaikkoja, joissa syödään seisaallaan paikallista halpisruokaa.
Tosi ystävyyttä ostarilla
Paikallisen ostoskeskuksen (sillä nimellä tuo kolmen kaupan ja parin ulkoilmabaarin tönö todella tunnetaan) liepeillä vietetään aikaa, hengaillaan, juodaan rommia ja pummataan turisteilta.
Halutko seuraa ruokakauppaan? Haluatko tulla tänne baariin ja tarjota minulle juoman, kysyy minulta nainen, joka minuutti sitten alkoi tehdä tuttavuutta kanssani. Ja heti perään vierelle tulee toinen, tällä kertaa melkein tyttönen, samat kysymykset kuin tatuoituina huulilleen.
Öööö. Mitä vittua! Minkä takia haluaisin?
Enpä nyt todellakaan keksi yhtään syytä miksi haluaisin jonkun vierelleni ruokakauppaan vinkumaan osta mulle toi keksipaketti pliiiis tai edes pullo rommia tai ruinaamaan ylipäätään yhtään mitään! Tai minkä vuoksi viettäisin aikaa tuntemattomien kuubalaisten seurassa niitä näitä rupatellen, kun ainoa syy, miksi ulkomaisen amigan seura ylipäätään kiinnostaisi, olisi raha. DINERO. Kerropa miksi ostaisin sulle mojiton, kun en osta sitä itsellenikään? Jotenkin ymmärrän paremmin jos nainen tarjoaa seuraa miehelle tai päinvastoin, mutta tällainen keinotekoinen ”ystävyys” on ihan syvältä.
Blondi ja ihanat miehet rannalla
Yleensä olen saanut olla ihan rauhassa rannalla, mutta eikö jumalauta täällä pyöri ympärillä kaikenmaailman vastenmielisiä pummeja lässyttämässä kauniista silmistä ja ehdottelemassa surkealla englannillaan Let’s go! Rasvaisia juustopalleroita kaupitteleva (ota yksi, saat ihan lahjana, linda!) kuivakan ryppyinen, yksihampainen vanha käpy alkaa kyselemään onko hän mielestäni komea! No eipä nyt ihan just se sana ollut mielessä. Jumalauta jotain rajaa!
Kun siitä olen päässyt eroon, naapurirantaleiristä alkaa kuulua surkealla, valittavalla äänellä holaaa, hola amiga. Rommia muovimukista siemaileva rantapummihan se siellä ruikuttaa jotain mitä en oikeasti edes ymmärrä. Enkä halua. Todennäköisesti käsi ojossa odottaa rahaa. Siinäpä odottelet vaikka maailman tappiin saakka.
Seuraavaksi luokseni pölähtää kitaran kanssa rantamuusikko, joka muutamasta lantista ilahduttaa turisteja soitollaan. Paitsi minua. Pari rämpsäytystä Guantanameeraa ehtii kaikua, kun huudan häntä lopettamaan ja nappaan kiven käteeni. Jos vielä jatkat, heitän sinua tällä! Lähti. Yksinkertaisesti räjähdän, jos joudun kuuntelemaan vielä kerran tuota maailman kuluneinta, raivostuttavaa renkutusta. Se kaikuu kaikkialla missä on turisteja.
Tyhmä blondi ei osaa kieliä
Arvannette, että tässä vaiheessa alkaa jo pinna olla aika kireällä. Ainoa asia mitä haluan, on olla yksin ja rauhassa, lukea kirjaa, nauttia edes hetki auringosta, joka pilkahtaa silloin tällöin pilvien raoista. Onko se oikeasti liikaa pyydetty? Ilmeisesti.
Niinpä seuraava luokseni saapuva edellisiäkin innokkaampi kaksikko saa osakseen jo ihan rehellistä supisuomalaista vittuilua. Espanjan taitoni hyytyy täysin, äkkiä en osaa englantiakaan. Vastaan heidän iänikuiseen lässytykseensä (Hola guapa! Que tal? Eres muy linda! De donde eres?) suomeksi. Mitä ällistyneemmiltä he näyttävät, sen enemmän puhun ja samalla ilmeilen itse, että mitä helvettiä, eikö mene puhe selvällä suomenkielellä perille! Savvooko tässä pittää huastaa? Ihana, rakas suomi! Niin käsittämättömän outoja sanoja, niin vapauttava tunne sanoa ihan pokkana päin naamaa todella rumasti ja vielä hymyillä päälle. Lähtivät.
Blondi hukkuu ihan varmasti!
Eipä ole vaikea arvata, että uimaan mennessäni kylkeen liimautuu taas uusi yrittäjä. Mereen kahlatessa on mahdoton päästä tästä eroonkaan, pohja kun on epätasainen ja kävely hankalaa ja hidasta. En puhu taaskaan juuri mitään, mutta eikö jumalauta tämäkin vain sinnikkäästi pyöri ympärillä, sillä tottahan mitään ymmärtämätöntä, vaaleaa neitosta pitää suojella meren vaaroilta. Mistä olet? Oletko yksin? Lomalla? Poikaystävä? Kun esitän tyhmää ja levittelen käsiäni hänen kysymyksilleen, vaihtuu kieli englanniksi. What do you want? No mietipä sitä! Ihan tässä ajattelin UIDA! Kävikö mielessä?
Ei uimisesta kyllä mitään tule. Ranta on matala ja aallot niin isot, että polvenkorkuisessa vedessä aalto lyö selkään ja meinaa kaataa tai ainakin riuhtaista bikinit mukanaan. Kannattahan sitä toki jäädä kyttäämään.
Mutta Kuubahan on ihana!
Tätä ette kyllä varmaankaan usko. Minä ihan oikeasti tykkään Kuubasta! Ainakin toisinaan. Sitten on taas niitä päiviä jolloin en. Kaiken kaikkiaan se on maa, jossa olen kokenut aivan valtavan ihania hetkiä, aivan valtavan ihanien ihmisten kanssa. Niiden, jotka ovat ihan oikeasti ystävällisiä – tai ainakin osaavat kätkeä rahan himonsa tarpeeksi hyvin.
Olen ollut Kuubassa kertakaikkisen upeilla rannoilla, snorklannut kirkkaissa vesissä, hikoillut auringossa ja nauttinut elämästä. Sen vuoksi nämä viisi päivää, jotka vietin Playas del Esten alueella, lähellä Havannaa, olivatkin niin suuren suuri pettymys. Että Kuubassa on kylmä! Että ranta on ihan paska! Että ihmiset ovat noin kusipäisiä! Ei! Ei Kuubassa tällaista yleensä ole! Matkavitutus voi iskeä missä vaan. Tällä kertaa se iski täällä.
Silti Kuuba on minulle edelleen musiikin, naurun, auringon, meren ja tietenkin rommin maa!
EDIT: Tämä kirjoitus on viime lokakuulta. Kuubassahan netti toimii naurettavan huonosti, ainakin tuolla, joten vuodatin tämän silloin ihan paperille. Se sai kypsyä tässä muutaman kuukauden, mutta päätin, että välillä voi julkaista jotain muuta kuin ainaista hehkutusta matkailun ihanuudesta.
Vastaa