Pääsin Kreikkaan tänäkin vuonna! Lensin Rodokselle 19.8. eli viimeisenä päivänä jolloin matkat Kreikkaan olivat vielä ”virallisesti sallittuja”. Seuraavana päivänä valmismatkat peruttiin, myös syyskuulle varaamani paluulento. Omatoimimatkaaja ei kuitenkaan vähästä lannistu, ostin uuden paluulennon ja vietin ihanan, pitkän loman Kreikassa, kuten joka syksy. Mutta millaista korona-ajan Kreikassa oli? Entä millaista matkustaminen oli? Oliko se vaarallista, itsekästä ja suorastaan vastuutonta, niin kuin somessa kritisoidaan. Lue mietteeni kotikaranteenin loppumetreiltä.
Olin pitkään kahden vaiheilla lähteäkö vai ei ja seurasin tilannetta tarkkaan. Kun bongasin Tjäreborgin menopaluulennot Rodokselle 30 eurolla, ei tarvinnut enää miettiä. Eihän niitä voinut jättää ostamatta! Koska Kreikka kuului matkaa varatessa ja sille lähtiessä vielä ns. turvallisiin maihin, oli lähtöpäätös helppo tehdä. Vaikka Kreikankin koronatartunnat olivat kesän aikana hälyttävästi kasvaneet, olivat tartunnat suurelta osin mantereella, eikä Rodoksella ja sen lähisaarilla tilanne ollut sen huonompi kuin kotona Helsingissäkään, päinvastoin, pikkusaarilla tilanne oli parempi ja niille, Symille ja Nissyrokselle minä olin suuntaamassa saarihyppelemään.
Moni pauhaa sosiaalisessa mediassa, että korona tulee Suomeen ulkomailta ja leimaa samalla kaikki matkailijat samaan, huonojen ihmisten kastiin. Kyllä, koronaa on tullut ulkomailta, mutta kaikkia maita ei pitäisi niputtaa mustavalkoisesti samaan kategoriaan, eikä yksittäistä maata kokonaan punaiseksi, jos vain tietyillä alueilla koronaluvut ovat nousseet. Jos menee kohteeseen, jossa tilanne on hallussa, en näe sitä sen vaarallisemmaksi kuin lomamatkaa kotimaassa tai vaikka viikonloppua mökkikunnassa.
Ennen matkaa, matkalla ja perillä
Kreikka vaati kaikilta matkustajilta ns. PLF-lomakkeen täyttämistä viimeistään 24h ennen maahan saapumista, jossa henkilötietojen lisäksi piti kertoa lentotiedot, majoituspaikan osoite sekä tietenkin se, onko matkustajalla itsellään tai läheisellä ollut koronaan liittyviä oireita. Tjäreborg lähetti asiasta sähköpostitse hyvän infopaketin, jossa käytiin suomeksi kohta kohdalta läpi miten englanninkielinen lomake täytetään. Lähtöpäivän yönä sähköpostiini tuli klo 00.08 QR-koodi, jota ilman ei Kreikkaan, eikä lentokoneeseenkaan olisi ollut asiaa.
Kentällä oli hiljaista kuin huopatossutehtaalla ja kuplivan lähtöjännityksen sijaan jotenkin vaisu tunnelma. Suurella lähtevien lentojen näyttötaululla ei ollut lennon lentoa, vain Finavian mainos. Koneeseen noustiin fiksummin kuin koskaan, penkkiriveittäin ja näin se kuuluisi aina ollakin, ei ollut mitään ryysistä käytävällä. Kone oli yllättävän täysi, mutta kun huomasin yhden penkkirivin jääneen kokonaan tyhjäksi, sain vaihtaa siihen. Kaikilla matkustajilla piti olla lentokonekäyttöön hyväksytyt maskit, esim. kirurginen kasvosuojus EN14683, jonka sai ottaa pois vain ruokailun ajaksi. Kankaisia ei saanut koneessa käyttää.
En ollut osannut aavistaa, miten paljon olin matkustamista kaivannut. Kun kone kääntyi kiitoradalle, kyyneleet tulvahtivat silmiin ja moottoreiden pauhu oli kaunein ääni maailmassa. Minä olin matkalla! Kohta taaempaa lapsen kirkas ääni hihkaisi ”jee me lennetään, me LENNETÄÄN!” ja minun teki mieli huutaa samalla tavalla! Kuinka kauniilta maailma näyttikään yläilmoista!
Rodoksen kentällä koko koneellinen passitettiin saman tien koronatestiin. Kännykässä olevaa QR-koodia näytettiin ensin virkailijalle, joka piippasi sitä ja sitten näyteputkiloa. Saman tien kangassermin taakse, suu auki ja vanupuikko nieluun, niin että porukka kakoi kuorossa sermien suojissa. Ja sitten olin vapaa aloittamaan seikkailuni! Hyppäsin paikallisbussiin (3e), ajoin sillä keskustaan, ostin lipun Lindokseen (5,50e) ja jatkoin matkaani bussilla sinne. Kaikissa Rodoksen busseissa oli maskipakko.
Miltä Rodos näytti korona-aikaan?
Olin ensin kolme yötä idyllisessä Lindoksessa, jonka kapeat kujat olivat päivisin lähes autioina. Ensimmäisenä iltana kävin tavernassa, jossa pystyin olemaan riittävän kaukana muista, muuten ostin noutoruokaa ja söin majapaikkani sisäpihalla. Iltaisin kapeilla kaduilla oli vähän enemmän ihmisiä, kun pakettimatkalaiset saapuivat lähikohteista Lindokseen illanviettoon. Eräs tarjoilija kertoi, että normaalisti elokuussa kapoinen pääkatu on niin täynnä, että siellä madellaan yhtä suurena massana eteenpäin, nyt muutama pariskunta ohitti meidät jutellessamme.
Lindoksen rannoilla oli jonkun verran väkeä, mutta muihin oli helppo pitää etäisyyttä, varsinkin pitkällä kaarevalla päärannalla. Toisin kuin voisi luulla, matkailijan kannalta tilanne ei ollut huono. Koronan aiheuttaman matkailijakadon vuoksi oli ainutkertainen tilaisuus päästä näkemään esim. Akropolis elokuun paahteessa lähes tyhjänä, vain kourallinen muita matkailijoita ympärillä. Tällaista ei ole tapahtunut vuosikausiin, ainoastaan talvella toki. Paikallisia yrittäjiä kävi kyllä sääliksi, miten he mahtavat pärjätä.
Jatkoin matkaani Rodoksen kaupunkiin ja sieltä Symin saarelle. Iltalaivaa odottaessani kävin kävelyllä Rodoksen vanhassa kaupungissa, jonka yleensä niin vilkkailla kaduilla ei ollut juuri ketään. Arkeologisessa museossa sain ihailla Afroditen patsasta ypöyksin. Vanha kaupunki oli niin kaunis ilman ihmisiä! Sen hiljaiset keskiaikaiset kadut tuntuivat palanneen menneisyyteen, kunnes ohiajava mopo palautti pärinällään matkailijan takaisin nykyisyyteen.
Suunnitelmat vaihtuvat, kolmas kerta toden sanoo
Alkuperäinen suunnitelmani oli kahden ja puolen viikon saarihyppely Rodokselta Symille ja Nissyrokselle. Kun sain heti ensimmäisenä päivänä kuulla, että syyskuulle varaamani ylimääräinen paluulentoni oli peruttu, jouduin sanomaan hyvästit hyppelyille ja tyytymään pitkin hampain viikon lomaan. Koska koronarumpu löi taukoamatta VAARA, VAARA, VAARA, uskoin hetken itsekin, että Kreikka ei ole turvallinen ja kotiin olisi syytä palata kuin sodan jaloista.
Kaikki muuttui kun saavuin Symille iltalaivalla ja näin kukkulan rinnettä kiipeävän kaupungin. Hämärä oli jo laskeutunut, valot loistivat rinteessä, tunnelma oli sadunomainen ja sydämeni tiesi tulleensa kotiin. En voisi, en mitenkään voisi lähteä täältä kolmen päivän päästä! Enkä lähtenyt! Jatkoin hotellivaraustani, ostin uuden paluulennon Aegean Airlinesilta ja jäin. Se jos mikä oli oikea päätös!
Kun sitten paluulennon lähestyessä toistamiseen sain työpaikaltani tiedon lomautuksesta (ei tullut yllätyksenä) oli ensimmäinen ajatus, että minkä vuoksi oikeastaan palaisin vieläkään Suomeen. Tässä vaiheessa naapurisaari Nissyros tuli taas mieleeni, mutta hotellin omistaja, tarkkavaistoinen bisnesmies kun on, heitti uuden tarjouksen kehiin: oma talo niin järjettömän halpaan hintaan, etten voinut kieltäytyä. Koronan aiheuttaman kroonisen matkailijapulan vuoksi hänen oli fiksumpaa vuokrata talo kolmeksi viikoksi halvalla jollekin, kuin pitää se tyhjillään tai ehkä hyvällä tuurilla saada siihen normaalihintaan viikonloppuvieraat. Kiitos koronan minä muutin ihastuttavaan, vanhaan, täynnä tarinoita olevaan taloon, jonka parvekkeelta aukesi huikea merinäköala. Se jos mikä oli rakkautta ensi silmäyksellä!
Poikkeuksellisen hiljainen Symi
Pieni, 2500 asukkaan Symin saari oli turvallisin paikka mitä ajatella saattaa. Normaalisti elokuussa Symillä on vilkasta kun pikkukaupungin kadut täyttyvät Rodokselta ja Turkin puolelta saapuvista päiväturisteista. Toista oli nyt! Rodoksen päiväretkilaivat tulivat kyllä, mutta tavallista tyhjempinä, eikä Turkista päässyt koronan vuoksi saarelle ollenkaan. Päiväretkeläisten kohtaamista oli helppo vältellä.
Moni paikallinen sanoikin minulle, että saan nauttia Symistä poikkeuksellisen rauhallisena ja hiljaisena. Yleensä elokuussa musiikki raikaa yömyöhälle ja ravintoloihin joutuu jonottamaan tai tekemään pöytävarauksen. Nyt monet tavernat olivat lohduttoman tyhjinä ja ruoka tuli pöytään hyvin nopeasti.
Myös rannat, sekä kaupungin ranta, että ne joille mennään taksiveneillä, ovat normaalikesänä tupaten täynnä. Jos yhtään epäröin, kannattaako jollain tietyllä rannalla käydä, minua suorastaan hoputettiin sinne. Tottakai menet! Et ikinä tule näkemään sitä upeaa rantaa niin autiona! Ja niin hyppäsin taksiveneen kyytiin ja kävin toinen toistaan kauniimmilla ja autioimmilla rannoilla. Ag. Georgioksen pitkällä autiorannalla meitä oli kolme ennen kuin Rodoksen retkilaivat iltapäivällä tulivat. Maskeja käytettiin myös veneretkillä, sillä vaikka ulkoilmassa oltiinkin, istuttiin välillä lähellä ventovieraita. Kaikissa sisätiloissa, esim. bussissa, kaupassa tai museossa maskin käyttö oli pakollista.
Kummassa onkaan turvallisempi olo, kotona vai Kreikassa?
Symillä koronaa ei ollut ollenkaan sen kuukauden aikana minkä siellä vietin. Kesän aikana saarella oli ollut kaksi koronaan sairastunutta turistia, jotka oli kuljetettu heti Rodokselle. Sen sijaan pääkaupunkiseudulla, jossa asun, koronatilanne vain pahenee. Kumpi oli siis turvallisempi vaihtoehto?
Matkan jälkeen kävin lentokentällä koronatesteissä. Koira nuuhkaisi heti negatiivisen tuloksen, suun ja nenän kautta otetuista testeistä sain negatiiviset tulokset kahdessa päivässä. Nyt olen ollut kaksi viikkoa kotona karanteenissa ja koska olen parhaillaan lomautettuna, arkeni ei eroa juurikaan siitä, olenko karanteenissa vai en. Joka tapauksessa nököttäisin kotona ja välttelisin julkisia paikkoja, sillä olen palannut turvalliselta pikkusaarelta suureen kaupunkiin, enkä todellakaan halua kulkea väkijoukoissa kun ei ole pakko. Täällä, kotikaupungissani, korona vaikuttaa elämääni paljon enemmän kuin Symillä, jossa sain kulkea hyvin vapaasti ja huolta vailla.
Ps. Jos Kreikka kiinnostaa, tulossa on vielä erilliset jutut Lindoksesta ja Symistä. Mitä tehdä, mitä nähdä, missä ovat parhaat rannat, milloin on paras aika matkustaa? Kannattaa pysyä kuulolla!
Vastaa