Aina välillä onni on matkoilla myötä ja osun paikkaan, joka vie jalat alta heti kättelyssä. Kreikan kaunotar, Symi oli juuri sellainen! Rakastuin siihen ensi silmäyksellä, niin hurmaava se oli värikkäine, rinnettä kiipeävine taloineen ja turkoosinvihreänä kimmeltävine lahtineen. Symillä tiesin heti, että täältä en lähde ihan heti pois.
Moni tulee Symille päiväretkelle Rodokselta ja viipyy saarella 4-5 tuntia. Minä viivyin paria päivää vaille viisi viikkoa. Mitä ihmettä Symillä voi tehdä niin pitkään? Esimerkiksi kiivetä kaikille kaupungin kukkuloille, ihailla ympärillä levittyvää kauneutta, lähteä veneretkelle, syödä hyvin, käydä uimassa turkooseissa vesissä, kävellä aamuvarhaisella satamakadulla, ottaa yhä uusia valokuvia, käydä viinilasillisella illan laskettua, silittää kissoja, käydä hakemassa tuoretta leipää leipomosta ja hedelmiä kadun varren kojusta, herätä katsomaan auringonnousua tai vain lukea omalla terassilla, kunnes iltapäivän raukeus tuudittaa päiväunille, paikallisten tyyliin. Tätä kaikkea minä tein ja sain aikani oikein mukavasti kulumaan.
Symi ei ole mikään nähtävyyksien bongaajan kohde, mutta kuuluisa Panormitiksen Arkkienkeli Mikaelin luostari siellä on. Kävin siellä uteliaisuuttani ja hämmästyin kahta eri asiaa: luostarin kirkkoon pääsi minikokoisissa sortseissa ja ikoneita suudeltiin kuin ei olisi koskaan koronasta kuultukaan! Katsoin tarkkaan ja kyllä, yhä uudet huulet painuivat ikonin lasipintaan kenenkään sitä puhdistamatta. Siinä saa ihan tosissaan tehdäkin ristinmerkkiä, jos on noin kajahtanut koronan jyllätessä maailmassa!
Kukkulan, jos toisenkin kuningatar
Vietin aikaani lähinnä Symin kauneutta ihaillen ja mitä ylempää, sen parempi. Mielipuuhaani oli kavuta lukuisille kukkuloille, sillä niitä ja portaita tässä kaupungissa riitti. Symin pääkatu, Yialoksen satama-alueelta Choraan vievä, Kali Strata oli käytännössä pelkkiä portaita, 500 kaikkiaan. Silti kävelin ne useita kertoja ylös alas eikä tuo tuntunut edes polvea vaivaavan. Päinvastoin, lämpö ja porrasjumppa tekivät sille vain hyvää.
Laivalla Symille saapuva saattaa virheellisesti luulla, että kaupunki näkyy kokonaisuudessaan mereltä. Todellisuudessa yläkylä, Chora levittyy pitkälle mäen päälle ja on Yialosta suurempi. Korkeimman kukkulan päältä, sieltä missä valkoinen kirkko kurkottelee kohti taivasta, saa hyvän käsityksen siitä, miten suuri Chora on. Punaisten kattojen meri levittyy kauas ja jatkuu alas aina Pedin lahtea kohti. Chorassa on muutamia tavernoita, kuppiloita, ruokakauppoja, hotelleja sekä ainoa edullinen vaatekauppa, jonka saarelta löysin. Vieri viereen rakennettuja taloja on paljon, mutta monet niistä ovat tyhjillään, jotkut osan vuotta omistajien asuessa Rodoksella, toiset olleet hylättyinä jo vuosia. Rauniotalojen hinnat ovat 100 000 euron luokkaa, kunnostetut maksavat moninkertaisesti enemmän.
Parvekkeeltani katselin usein vastapäisessä rinteessä heiluvaa Kreikan lippua ennen kuin lopulta lähdin etsimään sille vieviä portaita. Siitä muodostui lempipaikkani, sillä lintuperspektiivistä katsottuna tuntui kuin olisin liitänyt kaupungin yllä. Ihastelin talojen sinisiä ja vihreitä ikkunaluukkuja, punaisia harjakattoja, koko tätä jyrkkään rinteeseen rakennettua kaupunkia, jonka talot olivat ylhäältä katsottuina kuin pienoismalleja tai nukkekoteja. Paras aika oli se kaunis vaaleanpunainen hetki ennen kuin illan pimeys laskeutui. Kun valot syttyivät loistamaan satamaa reunustavissa ja kukkulan rinnettä kiipeävissä taloissa, tuntui että sydän pakahtuu kaikesta tästä kauneudesta.
Symin komean menneisyyden voi yhä aistia
Symi muistuttaa kovasti Kastellorizoa, saarta johon ihastuin kaksi vuotta sitten. Kun saavuin Symille ja näin värikkäät talot rinteessä, ajattelin heti että tämä on kuin Kastellorizon isosisko. Tunsin heti oloni kotoisaksi ja tiesin, että täällä tulen viihtymään.
Symi oli aikoinaan Dodekanesian saarten pääkaupunki (nykyään Rodos), niin tärkeä merenkulun, kaupankäynnin ja varsinkin pesusienten sukelluksen keskus se oli. Asukkaita oli ennen maailmansotia 33000, kun niitä nykyään on vain 2500. Kun Italia 1912 valloitti Symin ja muut Dodekanesian saaret, alkoi muutto Yhdysvaltoihin ja Australiaan sortotoimien ja työttömyyden vuoksi. Myöhemmin toisen maailmansodan pommitukset vaurioittivat kaupunkia pahoin ja yhä useammat pakenivat sodan jaloista. Kaupungin kapeilla kaduilla seisoo monia sodassa raunioiksi muuttuneita mahtipontisia rakennuksia, joiden vauraudesta on edelleen merkkejä jäljellä. Hylätyt, kerran niin uljaat talot huokuvat menneen ajan loistoa ja haikeaa surumielisyyttä.
Kuuluisa pesusienisaari
Pesusienten sukellus oli 1800-luvulla Symin tärkein elinkeino ja saari oli tunnettu hyvistä sukeltajistaan. Heistä kuuluisin oli Stathis Hatzis, joka teki maailmanennätyksen 1913 etsiessään meren pohjaan pudonnutta italialaisen aluksen ankkuria. Hän sukelsi 88 metriin ja pysyi pinnan alla 3 minuuttia, 58 sekuntia apunaan vain 15 kilon painoinen sukelluskivi, joka nopeutti hänen pohjaan menoaan.
Yleisesti pesusienen pyytäjät sukelsivat n. 30 metrin syvyyteen, leikkasivat pesusienen veitsellä irti ja laittoivat vyötäisillä olevaan verkkopussiin. Sen jälkeen pikkupojat talloivat pesusieniä puulaatikoissa, jolloin niitä peittävä musta kuori irtosi ja ne voitiin levittää kadulle lajiteltaviksi. Kun sienistä oli nuijittu niihin tarttuneet pikkukivet ja simpukat, ne olivat valmiita myytäviksi.
Yhä edelleen Symillä on useita pesusieniä myyviä kauppoja, mutta pesusienet eivät tule enää Symin vesiltä, vaan suurimmaksi osaksi ulkomailta. Pesusieniä lajitellaan eri luokkiin laadun ja koon mukaan, mitä tiheämpi ja sileämpi pinta, sen kalliimpi. Kaupoissa on myös esillä muistoja menneiltä ajoilta, kuten entisaikojen sukelluspuku ja metallinen kypärä, sukelluskivi tai vuosikymmeniä vanhoja, kovettuneita jättiläispesusieniä, joiden halkaisija voi olla puolikin metriä. Symi ja pesusienet kuuluvat yhä saumattomasti yhteen ja niiden kummallisilla muodoilla on lupa hassutellakin!
Luo meren ja hiekan
Kukkuloiden valloituksen lisäksi toinen mielipuuhani Symillä oli uiminen. En ole rannalla makaavaa, itseäni grillaavaa tyyppiä, sillä ihoni eikä psyykenikään sitä kestäisi, mutta läpikuultavan turkoosia vettä, snorklaamista ja lämpimässä rantavedessä kahlaamista rakastan! En välitä aurinkotuoleista, vaan vielä 47-vuotiaana olen siinä iässä, että haluan möyriä rantahiekassa, kaivaa jalat pikkukivien alle tai istua pyyhkeellä ja poimia simpukankuoria tai mukavan tuntuisia kiviä käteeni.
Symin parhaille rannoille mennään taksiveneillä, jotka lähtevät satama-altaan pohjukasta, suuren ankkurin vierestä. Suosittelen, että käyt lomasi aikana ainakin yhdellä näistä hienoista rannoista tai jos ostat 12 euron hintaisen kokopäivän venepassin, voit siirtyä päivän aikana rannalta toiselle.
Ag. Marina (St. Marina) on rannoista ensimmäinen. Sitä moni kehui saaren parhaaksi snorklauspaikaksi ja totta, lahdenpoukaman vesi oli ihanan turkoosia. Itse en kuitenkaan tykännyt siitä, että varsinaista rantaa ei ole, vaan aurinkotuolit ovat betonitasanteella. Luonnontilaisiin rantoihin verrattuna siitä tuli jotenkin steriili vaikutelma.
Ag. Nikolaoksen (St. Nicholas) rannalle voi myös kävellä hyväkuntoista polkua Pedistä. Rannalla on aurinkovarjoja ja -tuoleja, sekä puunvarjossa paikkoja kaltaisilleni, jotka levittävät pyyhkeen pikkukiville. Vesi ei ollut täällä ihan niin turkoosia kuin Ag. Marinassa, koska pohjan kivet ovat tummempia.
Ag. Georgios (St. George) on täysin luonnontilainen ranta ja rannoista ainoa, jolla ei ole minkäänlaista kuppilaa, ei myöskään vessaa tai aurinkovarjoja, eikä juurikaan puita. Jos aikoo olla rannalla pidempään, pitää ottaa eväät ja reilusti vettä mukaan! Vesi oli huikean turkoosia ja kaloja näkyi enemmän kuin muilla rannoilla. Puskapissan sijaan paikalliset vinkkasivat uimaan pitkälle ja lirauttamaan mahdollisimman kauas rantavedestä.
Nanou sopii jokaiselle, sillä vaikka sekin on hyvin luonnontilainen, on siellä kuitenkin aurinkotuolit ja viihtyisä taverna, sekä kesyjä vuohia, jotka syövät kaiken minkä suuhunsa saavat, pidä siis varasi! Siellä maailma on hassusti päälaellaan, kun tavernassa ihmiset ovat aitauksen sisällä, vuohet ulkopuolella vapaina. Nanoullakin saa nauttia turkoosista vedestä ja kalojen katselusta. Siellä näin myös rantaan eksyneen meduusan, mutta onneksi se ei ihooni osunut.
Lähelläkin on ihania poukamia
Ei kannata lähteä merta edemmäs kalaan, eikä uimaan. Myös Yialoksen lähettyvillä on rantoja, joille pääsee joko kävellen tai bussilla. Nos on pieni, päiväretkeläisten suosima biitsi, noin kilometrin päässä sataman pohjukasta. Koronan aiheuttaman matkailijapulan vuoksi sielläkin oli aina hyvin tilaa. Jos jaksaa kävellä mäen päälle Nosilta ja laskeutua kiviportaat pieneen poukamaan, saa uida huikean turkooseissa vesissä. Varsinaista rantaa ei ole, eli pyyhkeille ei juurikaan ole tilaa, mutta maisema on kaunis sekä veden yllä että alla.
Minusta myös arkinen Nos oli hyvä snorklausranta. Pohja syvenee nopeasti ja äkkijyrkästi, minkä vuoksi hyvin lähellä rantaa voi uida syvässä vedessä. Kummallisen, koko kasvot peittävän snorkkelin kanssa näkyvyys oli niin hyvä, että tuntui kuin olisin ollut kala itsekin pienten hopeakylkisten lajitovereiden yllä. Huom! Uimakengät ovat tarpeen, sillä rannoilla on teräviä pikkukiviä ja lasinsirua, sekä syvemmällä merisiilejä.
Pedin kylän ranta on noin 3,5 km päässä päässä Yialoksesta. Matka kylän keltaisella pikkubussilla kestää vartin ja maksaa 1,70e. Ensimmäisellä kerralla ajattelin, että eipä ole kummoinen paikka, mutta sitten huomasin, että Pedi on aika sympaattinen kylä, pieni ja vaatimaton, jossa arkiset askareet, verkon paikkaus tai lounas puun alla varjossa, sujuivat verkkaiseen tahtiin. Pedissä voi uida joko päätien vieressä olevalla rannalla (varo kahlatessa purevia kaloja!) tai lahden oikealla reunalla Kaminian pikkuriikkisissä poukamissa. Siellä kirjoitin alla olevan tekstin muistivihkooni uimisen jälkeen.
Rakastan meren tuoksua, rantakiviin tarttunutta ja ilmassa leijuvaa suolaista raikkautta. Huomaan rantavedessä meritähden, jonka aalto heittää kuivalle maalle ja nostan sen nopeasti kepillä takaisin veteen turvaan. Sen kuivuneita lajitovereita, joiden vääntyneet sakarat auringon paahde on muuttanut valkoisiksi, lojuu rantakivillä. Rantani on vain kapea viiva kivikkoisen rinteen ja meren välissä, niin että siihen mahtuu vain nipin napin pyyhe. Saa olla tarkkana, etteivät ohikulkevan veneen nostattamat aallot kastele sitä. Täällä olen luonnon helmassa, meren äärellä, en turistirannalla aurinkovarjon alla. En kaipaa palveluita, en oluttuoppeja kantavia tarjoilijoita, en musiikin jytkettä enkä äänten kakofoniaa.
Meri on aivan vieressä. Voin pyyhkeeltäni kurottaa varpaani aaltojen loiskeeseen ja auringon valo leikittelee veden pinnalla niin lähellä, että voisin varmaan poimia hippusen kimallusta. Myöhäisen iltapäivän aurinko on kuin ystävä, se ei ole polttava eikä pelottava, vaan uinnin jälkeinen lempeä lämmittäjä, joka kuivaa iholta vesipisarat. Kevyt tuulenhenkäys puhaltaa merisuolan pörröttämät hiukset kuiviksi.
Miten sinne pääsee?
Symille liikennöi Dodekanesian Seawaysin katamaraani ja Blue Star Ferriesin autolautat, sekä Saos Ferriesin Stavros-laiva. Matka Rodokselta kestää noin tunnin. Blue Starin lautat ovat sen verran suuria, että niillä on oma satama sillä puolella kaupunkia, josta tie nousee ylös Choraan, kun kaksi pienempää alusta parkkeeraavat kellotornin viereen. Lisäksi Rodokselta pääsee päiväristeilylle useamman eri retkifirman laivoilla, jotka lähtevät Mandrakin satamasta. Suosittelen kuitenkin viettämään Symillä kauemmin kuin vain muutaman tunnin.
Syyskuu on sekä minun, että monen paikallisen mielestä paras kuukausi Symillä. Ei ole enää tolkuttoman kuuma ja turisteja on vähemmän. Koska olin itse Symillä koronakesänä, väkeä oli paljon tavallista vähemmän ja sain nauttia ihanan rauhallisesta saaresta sekä elo- että syyskuussa. Toista on kuulemma normaalivuonna! Jos haluat tietää, miten puolivahingossa päädyin olemaan saarella viisi viikkoa koronan jyllätessä maailmassa, lue tämä juttu: Millaista Kreikassa oli koronakesänä?
Onnellisten sattumien summana sain olla Symillä pitkään ja onnistuin vuokraamaan oman talon sieltä. Tuo viehättävä vanha talo oli juuri sellainen josta olen pitkään haaveilut. Marraskuun pimeinä iltoina yritän kirjoittaa siitä oman juttunsa, sillä talo ansaitsee tarinansa. Minä viihdyin Symillä paremmin kuin hyvin. Kaipuu takaisin on suuri.
Vastaa