Nyt kun rajat ovat auki Viroon ja suomalaiset saavat matkustaa sinne vapaasti, on mainio aika esitellä Tartto, kaupunki joka tarjoaa Keski-Euroopan tunnelmaa, upeita puistoja, hyviä ravintoloita, rähjäromantiikkaa ja uutuudenviehätystä. Kompaktin kokoinen kaupunki sopii mainiosti lyhyellekin vierailulle. Kävin siellä viime kesänä kahden yön visiitillä.
Tartto oli kiva pieni kaupunki, vaikka ihan odotusten mukaan ei matka mennyt. Olin nähnyt ihania kuvia, joissa ihmiset olivat valloittaneet kesäkaupungin kadut, terassit ja puistot ja haaveilin istuvani katukahvilassa kesämekossa. Onneksi sainkin tulopäivän nauttia ihan ok säästä, mutta siihen se jäi.
Sade lannisti fiiliksiä, enkä saanut lähdettyä joen toiselle puolelle Viron kansallismuseoon, josta olin kuullut kehuja. Samasta syystä myös Tagurpidi Maja eli talo, joka on rakennettu ylösalaisin, jäi väliin. Oikeastaan se on paikka, jonne pitäisi mennä yhdessä ystävän kanssa ottamaan hauskoja kuvia, eikä tuntunut yksin matkatessa niin osuvalta kohteelta. Mutta löysin paljon muuta kivaa katsottavaa!
Vanhakaupunki hurmaa tunnelmallaan
Raatihuoneentori on kaupungin keskus, jonka ympärille vilkkain elämä keskittyy. Kesällä tori on täynnä terasseja ja siellä sijaitsee myös vino talo, jota kutsutaan leikkisästi Tarton Pisan torniksi. Tykkäsin pitkän mallisesta torista, jonka varrella majapaikkanikin oli. Torilta alkaa kävelykatu, joka vie kauppahallille. Kävelykadun villakaupat ja Suvan sukkaliike kannattaa muuten tsekata, jos etsii tuliaisia. Jos tuntuu, ettei tuliaisia mahdu laukkuun, niin villasukkia on myös pieniä kokoja!
Myös läheisiltä kujilta löytyi kaunista katseltavaa. Yksin matkaillessani tykkään vain katsella ympärilleni ja mennä sinne minne nenä näyttää. Onneksi se näytti kohti Werneriä, viihtyisää kahvilaa, josta saa sekä ruokaa, että ihania leivoksia. Paikka sijaitsee aivan raatihuoneen torin lähellä, aikalailla yliopistoa vastapäätä. Kävin testaamassa kanapastan viinilasillisen kera (herkullista!) ja jälkkäriksi valitsin pitkän harkinnan jälkeen suklaaleivoksen kakkutiskin laajasta valikoimasta. Tätä paikkaa moni minulle kehui etukäteen ja se lunasti odotukset.
Rakastuin Tarton puistoihin!
Emajoen viertä pitkin meni mukava kävelyreitti, jonka vihreät puut kaartuivat veden ylle. Sitä pitkin kävelin myös Tarton Yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan, jossa oli monenmoisia kasveja, yhteensä yli 6000 lajia, mm. japanilainen alue ja huumaavan tuoksuinen ruusutarha. Puutarha on ilmainen ja siellä näytti viihtyvän myös paikalliset. Viehättävä lampi on osa vanhaa vallihautaa, joka keskiajalla rajasi kaupunginmuuria. Puisto on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka!
Myös Toomemäen puisto oli viehättävä. Sinne koukkasin heti juna-asemalta Terviseks B&B-majapaikkaani kävellessäni. Puiston kaunista Enkelinsiltaa kävellessä nousin kirjaimellisesti maan yläpuolelle, ihmekös tuo kun noin kaunis nimikin. Alueen upein nähtävyys on keskiaikaisen tuomiokirkon rauniot, jotka ovat osa Tartun yliopiston museota. Museo sijaitsee kirkon kuoriosassa, jossa toimi aiemmin yliopiston kirjasto. Rauniot olivat vaikuttavan näköiset juhlavien holvikaarten kurkottaessa kohti sinitaivasta. Kirkko, jonka kattona oli taivas, voiko enää osuvampaa ollakaan!
Mitä tehdä sateella?
Sadepäivänä lähdin katsastamaan kauppahallin, joissa yleensä pääsee hyvin paikallistunnelmaan. Niin täälläkin, sillä hapankaalin, hunajan ja suolakurkkujen keskellä hääri niin mummoja ja pappoja kuin nuoriakin ostoksilla. Melko kliiniseksi oli remontoitu tämä paikka, mistä en oikein tykännyt, vanhan ystävä kun olen. Oli kuulemma mennyt entinen rähjäiseen kuntoon.
Jatkoin matkaa Riiakatua kohti Aparaaditehasta, joka on Tallinnan Telliskiven kaltainen alue, kun alkoi sataa reippaasti. Ensimmäisestä ovesta sisään, joka sattui olemaan Uuskasutuskeskus, eli paikallinen kierrätyskeskus. Ja sehän se vasta aarreaitta oli kaltaiselleni kirpparikävijälle! Mitä ihania retrotavaroita siellä olikaan aivan pilkkahintaan! Ihastuin neuvostoajan keramiikkaan, mutta jätin silti teekannut hyllyyn. Välillä tavaroita voi vain ihailla, kaikkea ei tarvitse omistaa. Olen tehnyt periaatepäätöksen, että mitään sellaista en osta, mitä en oikeasti tarvitse.
Aparaaditehas muistutti Telliskiveä ravintoloineen, gallerioineen ja second hand -kauppoineen, mutta oli pienempi alue. Kiertelin muutamassa kaupassa ja söin myöhäisen lounaan meksikolaisessa ravintolassa. Heinäkuisena tiistaina paikalle ei ollut juuri ketään, sade varmaan karkotti kävijät, samoin alueen kuuluisan kissan Johannes Gutenbergin, josta kuulin vasta jälkikäteen.
Huonolla säällä voi tehdä myös niin kuin minä, eli mennä kampaajalle. Tykkään virolaisten kampaajien leikkaustyylistä ja ammattitaidosta. Nytkään meillä ei ollut edes kunnolla yhteistä kieltä (suomea, viroa ja englantia sekaisin) mutta silti tuloksesta tuli tosi näpsäkkä ja hintakin oli vain 40 euroa.
Miten sinne pääsee?
Hyppäsin klo 10.30 Megastariin, joka oli perillä Tallinnassa 12.30 ja hirveällä ravituksella ehdin klo 13.05 lähtevään junaan. Olisi pitänyt suosiolla mennä bussilla, joka olisi lähtenyt tuntia myöhemmin. En todellakaan tiennyt, että junat voivat olla niin täysiä! Seisoin kahden tunnin matkasta puolet ja toisen puolen istuin lattialla repun päällä. Lipun sai ostettua junasta ja se maksoi 12 euroa. Autolla tai bussilla matka kestään n. 2,5 tuntia.
Takaisin päin Tallinnaan menin Lux Expressillä, jonka bussit ovat hyvälaatuisia ja mukavia. Sain vielä eturivin paikan, mistä oli kiva katsella maisemia, vaikka ei ne kyllä kovin ihmeellisiä tuolla reitillä olleet. Kotimatkalle lähdin Tartosta yhden bussilla, vaikka laivani lähti vasta 19.30. Päätin nimittäin syödä Tallinnassa ja täytyihän aikaa varata myös torin kukkaostoksille ja Superalkon viinihyllylle. Syömään päädyin kissakahvilan karvaiseen seuraan, joka sijaitsi kätevästi kävelymatkan päässä bussiasemasta.
Vastaa