Tammikuussa tuli täyteen kymmenen vuotta siitä kun aloin kirjoittaa blogia. Vaikea uskoa, että siitä on niin kauan! Lähdin Aasian reppureissulle ja halusin jakaa kokemukseni blogissa tutuille, siitä se lähti. Olin irtisanoutunut työstäni ja kirjoitin rantahiekkaan: uskalla elää! Sama motto on ollut mielessä viime aikoina. Pyöreitä täyttää blogin lisäksi myös bloggaaja, joka lähti ikäkriisiä pakoon maailmalle.
Hola Canaria!
Myös kaksikymmentä vuotta sitten hyppäsin tyhjän päälle, kun ero pitkäaikaisesta poikaystävästä pisti elämän uusiksi. Se ero on parasta mitä minulle on tapahtunut, sain oman elämäni takaisin. Lähdin töihin Playa del Inglesin turistihelvettiin Gran Canarian puolelle. Se oli minun armeijani, sillä työ oli raskasta, päivät pitkiä ja vaatekaupan omistaja sekopäinen tyranni. Työkaverini olivat parikymppisiä ja minä täyttämässä 30, mikä silloin tuntui hurjalta lukemalta. Niinä vuosina opin avaamaan viinipullon itse, kävelemään korkkareilla, flirttailemaan, bilettämään pikkutunneille ja puhumaan espanjaa, tärkeitä taitoja!
Entä nyt? Terveiset Teneriffalta! Ehkä lähestyvä viidenkympin (HYI!) villitys on heittänyt minut taas maailmalle. Olen täällä kolme kuukautta talvea paossa etätöitä tehden, sillä pakkasta kestän, mutta tammikuun vesisateita en. Luovuin Helsingin kodistani ja pakkasin tavarat varastoon, hirveä homma, mutta kannatti!
Nuoruuden Kanarian vuosiin verrattuna tämä kaikki tuntuu kovin erilaiselta. Asun yksiössä ilman kämppiksiä, teen etätöitä asunnollani, retkeilen bussilla lähikaupunkeihin, mutta en tapaa säännöllisesti muita enkä varsinkaan käy bilettämässä. En edes tiedä, missä täällä on yöelämää eikä suomihumpat kiinnosta. Olin aivan järkyttynyt kun kuulin suomalaista känniörveltämistä bussiaseman vieressä olevassa baarissa. Vedän ennemmin lenkkarit jalkaan kuin viiniä kaksin käsin.
Puerto de la Cruz on tukikohtani
Miten päädyin juuri tänne, Puerto de la Cruziin? Marraskuussa tein äkkilähtönä kahden viikon La Gomera – Teneriffa yhdistelmämatkan ja vietin silloin muutaman päivän Puertossa. Kaupunki vaikutti kivalta ja aloin kyselemään täällä asuvilta, mistä voisin löytää asunnon pariksi, kolmeksi kuukaudeksi. Sain vinkin Facebookin Pohjois-Teneriffan suomalaiset -ryhmästä ja sieltä bongasinkin asuntoilmoituksen. Tuuria oli mukana, sillä yleensä kaikki asunnot menevät jakoon jo syksyllä, tämäkin oli peruutus.
Puerto de la Cruz on saaren pohjoisosassa, jossa suurin osa matkailijoista on eläkeläisiä ja niitä riittää! Leuto ilmasto lienee heille mitä sopivin, itse ottaisin viisi astetta lisää heti, kiitos! Ensimmäiset kaksi viikkoa on ollut usein tuulista ja farkut ja villapaita päällä lähes koko ajan, kolmea ensimmäistä päivää lukuunottamatta. Pilvisinä päivinäkin on aurinko saattanut näyttäytyä sen aikaa, että altaalla on tarennut bikineissä, mutta hetken päästä saakin kaivaa kevyttoppatakin esiin. Aamulla parvekkeen mittari näyttää yleensä +17 ja koska olen meren eli pohjoisen puolella, ei aurinko paista sinne koskaan talvella ja olen tarennut syödä aamiaista siellä tasan yhden kerran, ensimmäisenä aamuna.
Miksi sitten valitsin pohjoisen, enkä saaren kuivaa ja kuumempaa eteläpuolta? Puerto de la Cruz on 30 000 asukkaan kaupunki, ei pelkkä hotellikeskittymä. Se sijaitsee vehreässä Orotavan laakossa eli täällä on vihreää (sateista) ja kaunista, kun taas eteläosa on hotellien täyttämää kuivaa ja karua hiekkamaata. Bussilla pääsee n. 45 minuutissa pääkaupunki Santa Cruziin ja sitä lähempänäkin on mielenkiintoisia kaupunkeja ja kyliä. Lenkkeilyreitit kulkevat joko kaktuspuutarhojen ja banaaniviljelmien läpi tai Atlantin rannikon tuntumassa. Pohjoisen jylhä rannikko, taustalla kohoavat vihreät kukkulat ja Espanjan korkein vuori Teide ovat upeaa katseltavaa.
Tykkään myös keskustan perinteisistä taloista ja Plaza del Charcon palmuista. San Telmon rantakadulla voi shoppailun lomassa ihailla hurjiksi yltyviä tyrskyjä jotka lyövät kivimuuria vasten. Siellä ja Lago Martianezin tuntumassa on ravintoloita ja hyvä valikoima kosmetiikkakauppoja. Kaikki ei kuitenkaan ole kaunista. Täällä on paljon 60- ja 70-luvulla rakennettuja sairaan rumia hotelleja. Niistä hirviömäisin, jättikorkea rakennus komeilee (tai pikemminkin rumeilee) keskustassa ja nykyään siinä on yksityisasuntoja.
Millaista on arki auringon alla?
Ensinnäkin täällä on usein pilvistä. 😀
Kotini on hotellissa oleva yksiö, jonka omistaa saksalainen pariskunta. Näitä yksityisasuntoja on tässäkin hotellissa monta, se on täällä melko yleistä. Asunnossani on sänky, pöytä, minikeittiö, kylppäri, pesukone, parveke ja huikea merinäköala! Vieläkin tuntuu vähän omituiselta kulkea hotellin aulan läpi kotiin ja varsinkin roudata roskapussia pois päin mennessä. Uima-allaskin on, mutta lukuhetki altaalla ei ole erityisen rentouttava, sillä brittituristit mölyävät, polttavat ketjussa, soittavat omaa musiikkiaan ja kirkuvat hypättyään uima-altaan +19 asteiseen veteen.
Arki on arkea täälläkin. Pitää käydä kaupassa, kantaa viiden litran vesikanisteri kotiin, siivota, tehdä ruokaa, tiskata, huolehtia laskuista ja viedä roskat sekä etsiä oikeat jäteastiat kadun varrelta, ne kun eivät ole talojen edessä. Ravintolassa syöminen ei ole niin halpaa, että minulla olisi joka päivä siihen varaa, kokkaan yleensä itse mutta retkipäivinä herkuttelen.
Aikaa menee myös asioiden selvittämiseen. Mistä löydän sopivan nettiliittymän, millä bussilla pääsee mihinkin, mistä löytää parhaat vihannekset? Kaukana kotoa huomaa myös sen mitä Suomesta kaipaa: ruisleipää, kunnon vessapaperia, hiljaisuutta, keittiötä ilman muurahaisia, hajusteettomia tuotteita. Hajusteiden käyttö on täällä ihan naurettavaa, ei riitä että allergiaystävällinen, vauvoille tarkoitettu pyykinpesuaine on hajustettua, myös vessapaperissa ja siteissäkin on joku kukkaistuoksu!
Toki on paljon asioita, joita täällä arvostan: palmut, vihreys ja kukkien runsaus, linnunlaulu, tuoreet hedelmät, kauppojen lihatiskit, ihmisten kohteliaisuus, halpa punaviini (liittyvätkö nämä toisiinsa!), pienikokoiset vaatteet ja varsinkin kengät (ikiaikainen ongelmani Suomessa), halvat bussiliput ja mahdollisuus retkeillä helposti eri kyliin. Sekin on ihanaa, ettei ole liukasta ja autoilijat väistävät lähes poikkeuksetta jalankulkijaa ja se, että etätöitä tehdessä voi välillä lepuuttaa silmiä merinäköalaa ja aamuauringon värjäämää taivasta katsellen.
Olen tyytyväinen, että uskalsin taas repäistä itseni tutusta ja turvallisesta ympäristöstä. Jos joskus pieni epäilys nousee mieleeni, voin lukea tämän mitä kirjoitin kymmenen vuotta sitten Aasian matkani jälkeen: ”Miten uskomattomiin paikkoihin olen päässyt ja ainoastaan siksi, että yhtenä päivänä vain päätin lähteä. Miten paljon elämä voi antaa kun antaa sille tilaisuuden.”
PS. Tänä vuonna yritän pitää 10-vuotiaasta blogistani parempaa huolta kuin viime vuonna, jolloin se jäi täysin heitteille. Luvassa siis Teneriffan lisäksi juttuja Ranskasta, Kreikasta ja La Gomeralta.
Vastaa