Ei sille vaan mitään voi. Turistien paljous pilaa matkafiiliksen. En voi sietää tilanteita, joissa joudun kulkemaan valtavan lauman keskellä, niin että minua tönitään jatkuvasti, enkä pienikokoisena nää mitään muuta kuin ihmisten selkiä. Joskus turismi on syvältä. Näin se vaan on. Sori.
Oikeasta kaupungista turistien teemapuistoksi
Kestän ihmismassoja hetkellisesti tietyissä superkuuluisissa kohteissa, niin kuin vaikka Vatikaanissa. Se että Prahassa oli tällaista, oli minulle sekä suuri yllätys, että pettymys. Ryysistä riitti Kaarlensillalta alkavalta Karlova-kadulta aina vanhan kaupungin torin toiselle puolelle Celetna-kadulle asti ja lisäksi tämän alueen lähimmille sivukaduille. Kapeilla kaduilla ihmispaljous tietenkin korostui.
Vanha kaupunki oli muuttunut turistien teemapuistoksi, missä ei ollut mitään jalansijaa paikallisuudelle. Vaikutti siltä, että toria ympäröivien katujen kaupoissa tarjonta oli suunnattu vain ja ainoastaan turisteille.
Turistiroinaa katsoessa tulee melkein paha olo. Kiinassa tehty tavara kuljetetaan tänne, että kiinalainen turisti saa ostaa aidon matkamuiston Prahasta. Kuka tarvitsee näitä magneetteja, mukeja, kristallikulhoja, avaimenperiä, tauluja, koristelautasia, maatuskoja (hei haloo!) korvakoruja, koristenukkeja, maljakoita tai matkamuistojen klassikkoa: lasikuulia, joiden sisällä sataa lunta pienoislinnan päälle kun pallon kääntää väärin päin. Oli se hieno 70-luvulla kun olin lapsi, mutta että vielä nykyäänkin näitä on olemassa! Maailmassa todella monta on ihmeellistä asiaa.
Torilla tavataan – todellakin!
Miksi Prahassa oli sitten moinen ryysis? Joulun aika on tärkeä sesonki ja toisaalta ymmärrän sen hyvin: Praha on kaunis kaupunki myös talvella, siksihän itsekin sen valitsimme joulun välipäivien kohteeksi.
Vanhan kaupungin torilla oli tietenkin ne suurimmat joulumarkkinat, kaikkiaan bongasimme kaupungista viisi eri joulutoria. Myönnetään: torin joulukuusi oli todella upea ilmestys, niin suuri ja kaunis. Mutta iltaisin torilla ei kerta kaikkiaan tehnyt mieli edes kierrellä, koska väkeä oli ihan liikaa.
Ryysiksessä oli vaikea liikkua ystävänkin kanssa, koko ajan piti tarkkailla, vieläkö toinen on näköpiirissä ja jos pysähtyi ottamaan kuvaa piti huikata pysähtyvänsä hetkeksi. Väkijoukko vei kuin virta mukanaan. Tässä mittakaavassa se on jo ahdistavaa.
Aamulla, kun torin kojut eivät olleet vielä avautuneet, oli paras aika ottaa valokuvia, kun kerrankin pystyi liikkumaan normaalisti. Toisaalta vasta illalla jouluvalot pääsivät oikeuksiinsa.
Ihastuttavan aito ja rentouttava kokemus
Kaarlensillalla ihmispaljous oli jo melkein vitsi. Sillalla ihmisiä piti suorastaan varoa ja kulkea selkeästi samaa kaistaa kuin muut. Anna olla jos yritit kesken kaiken ylittää sillan toiselta laidalta toiselle, melkein jäit ihmisten jalkoihin ja ainakin sait pahoja katseita. Hei hoi, eipä töpeksitä liikenteessä!
Vähän väliä oli taulun myyjää ja muotokuvan piirtäjää. Mutta ennen kaikkea oli turisteja, satoja, tuhansia turisteja ympäri maailmaa, yhdellä samalla hemmetin sillalla. Järjetöntähän se on.
Vinkki: mene sillalle joko aikaisin aamulla, jolloin jengiä on vähemmän tai niin kovalla sumulla, että et nää niitä. Vituttaa vähemmän.
Linnan kultaiset kulkuset
Prahan linnaan menimme heti aamiaisen jälkeen ja silloin siellä pystyi liikkumaan suhteellisen rauhassa. Maanisia valokuvaajia kun olemme, harmitti sielläkin se, että ikinä etkä koskaan voinut saada kuvaa, jossa olet yksin jonkun kohteen edessä, muka ”vaivihkaa tässä ihan sattumalta kävelyllä”, kun paparazziystävä laukaisi. Ihan kivoja kuvia saatiin silti.
Linnan alueelle pääsee muuten ilmaiseksi. Sisäkohteet, myös katedraali, olivat maksullisia. Lippujonot olivat sen verran hurjia, että meille riitti linnan rakennusten katselu ulkoa päin, varsinkin kun olimme tulleet linnalle ennen kaikkea kaupunkia kohti avautuvan näköalan vuoksi. Bonuksena nähtiin koomisin patsas ikinä, joka herätti hilpeyttä niin lapsissa kuin aikuisissa. Ei jäänyt epäselväksi mitä osaa poikapatsaasta oli hiplattu eniten, kun munat kiiltelivät kultaisina auringossa.
Vinkki: väkijoukkoja karkuun
Heti Kaarlensillan jälkeen, Karlova-kadun alussa on pieni porttikongi, josta pääsee erikoiseen taidemuseoon. Taide sinällään ei ollut kummoista, mutta itse talossa oli vanhan ajan rähjäromantiikkaa. Parasta oli kuitenkin olla hetki paossa turreja, vanhan palatsin ikkunoista heitä tähyillen.
Innostuimme (tietenkin!) kuvaamaan talossa toisiamme, jolloin museon työntekijä, vanhempi rouvashenkilö kuluneessa permanentissaan ja turkoosinsinisissä luomiväreissään, tuli huomauttamaan meille hyvin napakasti no modelling! Vasta kun saimme vakuutettua hänelle olevamme tavallisia (no ehkä ei!) turisteja, emmekä malleja, saimme jatkaa kuvaamista. No, toisaalta, kuinka moni tavisturre riisuu talvipalttoonsa ja alkaa tanssia keskellä museon lattiaa ihan vain kivan kuvan vuoksi. Ihan sama, mutta me ainakin! Supermodels!
Koko Prahan matkasta jäi aika ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta näimme paljon kaikkea uutta ja tietenkin oli omaa kivaa koko ajan, joten naurua ei tältäkään matkalta puuttunut. Mutta jos vertaa vaikka supersuosikkiimme Nizzaan, jäi Praha kauas, kauas taakse. Nizzassa ei koskaan olla oltu pahimman sesongin aikana, eli toisaalta, Prahastakin olisi jäänyt varmaan paremmat muistot, jos siellä olisi saanut rauhassa katsella paikkoja, ilman joka puolelta puskevaa karjalaumaa. Turismin paradoksi: kun joku paikka tulee liian suosituksi, sen hohto häviää.
Vastaa