Käsinkyhätyn näköiset, huterat hevoskärryt, joita vetää pieni ja laiha tamma, köröttelevät värikkäiden talojen ohi. Kuski huikkaa tervehdyksen kiikkustuolissa hiljakseen keinuvalle auringon rypistämälle papalle, jonka sormien välissä palaa kotitekoinen, paksu kuubalainen sikari. Nyt ollaan papan ja sikarin kotiseudulla, Viñalesissa.
Viñales on pieni, 30 000 asukkaan maalaiskaupunki, jonka pääkadun varrella olevat värikkäät talot näyttävät katselevan kadulle. Talojen pylväiden koristama julkisivu on kohti katua ja usein etuterassilla on keinutuoli tai kaksi. Kaupungissa elämänmeno vaikuttaa kodikkaan leppoisalta.
Hevoskärryjen lisäksi vanhat amerikanraudat, neuvostovalmisteiset traktorit ja omituiset kolmipyöräiset fillarit, joissa on selkänojallinen istuin ja pieni tavaralava, kuuluvat täällä katukuvaan.
Maaseudun rauhaa? Mitä vielä!
Pääkadulta korttelin, parin takaa alkaa maaseutumainen asutus, johon possut, kanat, hevoset, kissat ja koirat kuuluvat yhtä lailla kuin yksityiskodeissa majoittuvat turistit. Turisti ei täällä herätyskelloa tarvitse, kukon kiekaisu tai oikeammin kukkojen järjetön aamukonsertto herättää sikeimmänkin nukkujan ja jos se ei riitä, koirat alkavat usein haukkumaan kuorossa niin ikään. Aamuneljältä tekisi mieli huutaa niille, että vielä ei ole aamu. Älä siis odota, että täällä saisit nauttia maaseudun hiljaisuudesta. Kuubassa ei hiljaisuutta muutenkaan juuri arvosteta, musiikki raikaa yömyöhään eikä ketään tunnu haittaavan, että se kuuluu naapuriin asti.
Viñalesin laakso on maaseutua, jossa viljellään tupakan lisäksi vihanneksia ja hedelmiä. Siellä kannattaa pysähtyä Los Jazminesin näköalapaikalle ihailemaan pyöreitä kalkkikivikukkuloita (mogotes). Sierra de los Organos -vuoret (urkuvuoret) saivat nimensä siitä, että espanjalaisten valloittajien mielestä sumusta pilkottavat vuoret muistuttivat kirkkourkujen pillejä.
Härkävaljakkoa tarvitaan edelleen
Mies ohjaa kahta vetojuhtaa, jotka kyntävät peltoa rauhallisen määrätietoisesti, tottuineina tähän työhön. Myöhemmin päivällä voi nähdä vastaavan härkävaljakon kärryjen edessä, lastinaan pikkukoululaisia matkalla kotiin. Meille niin eksoottinen härkävaljakko on täällä arkipäiväinen kulkuneuvo, paikallisbussin vastine. Maassa, jossa vain harvalla on varaa bensaan, liikutaan kaikilla mahdollisilla kulkuvälineillä, mihin sitä ei tarvita.
Tupakkapellot pitää edelleen kyntää härkävaljakon avulla, sillä traktori olisi liian tehokas pehmeälle maaperälle, minkä tupakka vaatii. Tupakalle valitaan tietenkin parhaat mahdolliset kasvupaikat, riippuuhan monen seudulla asuvan elanto tästä tärkeästä kasvista. Vain parhaiden viljelijöiden tupakkaa kelpuutetaan kuuluisien Cohiba-sikarien valmistukseen.
Mikä erottaa kuubalaisen sikarin kilpailijoistaan?
Kuubalainen on tehty alusta loppuun kokonaan käsin ja siitä takeena sikarilaatikossa lukee ”totalmente a mano”. Sen sijaan kilpailijoiden merkintä hand rolled tarkoittaa, että vain sikarin päällyslehti on kääritty käsin, sikarin sisus taas tehty koneellisesti.
Sikarin valmistuksessa tarvitaan työpöytää, leikkuria (kuvassa juuri kädessä), luontaista liimaa ja puisia tai muovisia muotteja, joissa sikarin sisus puristuu painon alla oikean muotoiseksi ja kokoiseksi.
Suoraan sanottuna inhosin ennen sikareita, enkä nytkään pysty olemaan sisätilassa, missä joku sitä polttaa, tulee välitön päänsärky. Varsinkin pikkusikarit ovat kamalia, mutta nehän ei oikeita sikareita olekaan, vaan tehty isojen sikareiden jämistä.
Mutta annas olla, kun pääsin tutustumaan kunnon kuubalaisiin sikareihin. Mitä tapahtuikaan? Jätin haistelun väliin ja siirryin suoraan maisteluun.
Vaikka sikari on 100% luonnontuote, ei sitä varsinaiseksi terveystuotteeksi voi sanoa. Yhdessä sikarissa on saman verran nikotiinia kuin askillisessa punaista Marlboroa. Eli pitää ilmeisesti jatkossakin poltella kuubalaista vain hyvin spesiaaleissa tilaisuuksissa.
Viñales on niin kiva, että tein teille pitkästä aikaa pienen videon. Siinä pääsette pikamatkalle tämän maalaismaisen pikkukaupungin kaduille ja pihoille!
Vastaa