Kuinka adoptoida kissa Kreikasta?
Suuria uutisia! Pitkän blogitauon jälkeen kirjoitan mikä ihmeellinen otus elämääni on saapunut. Saanko esitellä: Hania Jorgos Kissamos, pienoispeto jonka harrastuksiin kuuluu kangashiirellä leikkiminen, olkapäällä oleileminen, kengännauhojen kimppuun hyökkääminen, omistajan ruuanlaiton kyttääminen, föönille uhitteleminen ja sylissä kehrääminen. Eikä pidä unohtaa iltarallien ihanuutta, siitäkös villipeto tykkää!
Miten ihmeessä näin on päässyt käymään? Olen ollut Suomen talvea paossa Kreetalla ja ainahan minä Kreikassa päädyn katukissoja silittämään. Monet kerrat olen haaveillut, voi kun saisi valita yhden kissan mukaansa. Mutta tässä kävi päinvastoin. Kisu valitsi minut.
Yhdenyönjutusta se alkoi
Kissan kanssa tapasimme ensimmäisen kerran marraskuun lopussa Nea Horan kaduilla Haniassa. Se oli tutun kissalauman luona uutena tulokkaana ja kun nostin sen syliini, se ei pyristellyt pois vaan pyöri ja hyöri, kiipesi olkapäälle, puski ja kehräsi ja suorastaan rääkyi takaisin, kun laskin sen maahan. Yleensä kaikkein hellyydenkipeimmätkin kissat jäävät ihan tyytyväisinä kadulle, jos niille antaa ruokaa, mutta tälle eivät nappulat kelvanneet, se halusi ihmisen! Pieni rääpäle kipitti vieressä kovaa naukuen ja vaikka kuinka yritin kävellä kovempaa, se juoksi perässä, lopulta kotiovelle asti. Oli pakko jättää se ulos huutamaan.
Illalla kun tulin ravintolasta kotiin, kuului mopon takaa hyvin kovaäänistä maukumista. Tunnistin kissan hännästä, jossa oli parin sentin lähes karvaton kohta. Parin viinilasin jälkeen sydämeni heltyi ja sieltähän se rääpäle jo kiipesi olkapäälle. Olin saanut vuokranantajalta suostumuksen viedä kissan asuntoon ja utelias otus asettui heti taloksi puuhiani seuraten. Yön se nukkui kiltisti keittiön penkillä ja aamulla se oli laitettava pihalle, kun olin lähdössä ostoksille Jumboon.
Sen jälkeen en nähnyt sitä kuukauteen. Ehdin jo ajatella, että ehkä se kuoli kissaflunssaan, kunnes erään kerran lenkillä kävelin hieman eri reittiä kuin yleensä. Ja siellä se oli outoine häntineen! Aina kun kävin moikkaamassa sitä, se maukui ja vaati päästä syliin nostamalla etutassut reisiäni vasten kuin pikkulapsi. Lapsettoman viisikymppisen sydän oli sulaa vahaa, kun nostin sen kainaloista olkapäälle. Yhä nykyäänkin se tekee näin, kun tulen kotiin.
Mitä kissan Suomeen vientiä varten tarvitaan?
Jos ihastut katukissaan ja haluat viedä sen Suomeen, on hyvä muistaa, että eläin pitää ensin viedä eläinlääkärille tutkittavaksi ja rokotettavaksi. Rokotukset voi antaa vasta 12 viikon ikäiselle, terveelle kissalle ja sen jälkeen pitää odottaa kolme viikkoa, että niiden vaikutus astuu voimaan. Passi kirjoitetaan samaan aikaan rokotusten kanssa. Rokotukset maksoivat 30 euroa, passi 40 euroa. Kolme päivää ennen lentoa pitää vielä käydä eläinlääkärin tarkastuksessa, jossa varmistetaan, että kissa on terve ja valmis matkaan.
Minun kissallani oli kova flunssa ja se sai ensimmäisellä kerralla antibioottipistoksen, sekä 10 päivän antibioottikuurin tabletteina ja niskaan laitettavan mato- ja kirppuliuoksen. Eläinlääkärikäynti tutkimuksineen ja lääkkeineen maksoi 50e. Eläinlääkäri suositteli eläimen pitämistä sisätiloissa paranemisen edistämiseksi. Silloin en ollut vielä satavarma, otanko mirrin itselleni, mutta kymmenen päivän jälkeen minulla ei ollut sydäntä palauttaa sitä takaisin kadulle.
Aluksi kissa hakeutui usein syliin, oli yöt hiirenhiljaa ja käyttäytyi suurimman osan aikaa nätisti, mitä nyt päästeli hirveän hajuisia pieruja, kun maha oli vielä sekaisin. Se antautui pakon edessä jopa pestäväksi (kakat tuli kuljetuskoppaan) ja suostui lääkkeitten antamiseen suoraan suuhun. Sitä mukaa kun terveys koheni, villeys paheni. Aivan kuin se olisi tiennyt, että olin päättänyt pitää sen ja nyt voi alkaa vapaasti riehumaan.
Adoptiohakemus virastotalolla
Vasta kolmannella eläinlääkärikerralla kävi ilmi, että kissalla oli siru valmiina. WTF! Miksi sirun lukijaa ei voitu heti ensimmäisellä kerralla kokeilla! Ehdin jo säikähtää, että se on jonkun kissa, mutta kävikin ilmi, että kissa kuului Hanian kaupungille. Kaupunki järjestää toisinaan kissojen sterilointikampanjoita, jotta kulkukissat eivät lisääntyisi tolkuttomasti ja tälle kissalle oli steriloinnin yhteydessä laitettu siru ja tehty korvaan pieni merkki.
Nyt piti päättää mitä tehdään, annetaanko kissalle rokotukset, vaikka riski oli olemassa, että kissaa ei saisi viedä mukanaan. Päätin että antaa mennä, 30 euroa sinne tänne ei minun budjettiani kaada ja onpahan rokotettu vaikka jäisi kaduille asumaan.
Sain mukaani viraston osoitteen, mistä voisin käydä kysymässä lupaa kissan Suomeen viemiseen. Virastotalo löytyi keskustasta ja toden totta, yhdessä huoneessa hoidettiin eläinten adoptioita. Kun kävi ilmi, ettei minulla ole kreikkalaista veronumeroa, alkoi kova papatus ja lopulta sain tietää, että he eivät voineet tehdä papereita vielä valmiiksi. “Maybe this is illegal.” Totta helvetissä! Viedä nyt Hanian kaupungilta yksi kissa! Mitä heille itselleen jäisi?! Yhtä vaille 50000?
Parin päivän päästä sain sähköpostia, jossa todettiin, että voin tulla allekirjoittamaan kissan adoptiopaperit. “En oo hurjempoo kuullu”, olisi tähän todennut äitini. Melko koomiselta tilanne minustakin tuntui ja se että papereihin tuli nimeni, puhelinnumeron ja passinnumeron lisäksi isän nimi. Vain sillä tavalla paperi on tarpeeksi virallinen Kreikassa! Vasta jälkeen päin kuulin, että olin allekirjoittanut kreikankielisen adoptiopaperin, jossa lupasin etten palauta kissaa kadulle.
Kissan adoptiota mentiin Vagabonda-blogin Terhin kanssa juhlimaan skumpalla ja hyvällä ruualla. Kun kaikki muut tutut olivat kissan adoptiota vastaan, Terhi oli ensimmäinen, joka kissan nähtyään kannusti antamaan sille kodin. Terhin kyydillä menimme myös ensimmäisen kerran eläinlääkärille, sillä hän tiesi hyvän paikan. Kiitos Terhi kaikesta avusta, jota olemme kisun kanssa sinulta saaneet! <3
Miten katukissa sopeutuu kotiolohin?
Olen ennenkin harkinnut kissan adoptointia, kun olen saarihyppelyilläni tavannut jonkun suloisen karvakasan. Mutta sitten mieleen on tullut ettei kadulta otettu, vapauteen tottunut kissa sopeutuisi pieneen yksiöön Suomessa. Moni kreikkalainen on vuosien varrella vakuuttanut, ettei kissa tarvitse muuta kuin ruokaa, lämpimän kodin ja hellyyttä. Myös eläinlääkäri vakuutti että tästä tulee täydellinen sisäkissa.
No, tervetuloa vain katsomaan, kun kissaherra myllää matot kasaan, roplaa lavuaarin tulppaa, kärkkyy ruokaa lautaseltani, nuolee vesihanan suutinta, kiipeilee keittiön kaappien päällä, piilottaa kaikki sipulit yön aikana ja saattaa aamulla syliin halutessaan ensimmäisenä puraista. Mutta onneksi se myös tykkää olla sylissä ja istuu usein olkapäällä.
Katukissa kaipaa vapautta, liikkumatilaa, muita kissoja eikä näitä tarpeita voi kumota ruualla tai lämpimällä kodilla. Kun se ei pääse mylläämään kissojen kanssa, se yrittää tehdä sitä ihmisen kanssa. Onneksi minulla on iso terassi, jossa se voi vapaasti liikkua, mutta karkaamisen mahdollisuus on olemassa. Pari kertaa se on löytynyt katolta maukumasta. Ehkä se ajan kanssa sopeutuu, nyt se on vielä nuori ja leikkisä.
Ihan oikeat kissanristiäiset!
Mietin pitkään minkä nimen antaisin mirrille. Heti alkuun tuli mieleen, että täältä löytyneen kissan nimeksi sopisi Hania ja sitä voisi kutsua Haniksi. Hani sopikin sylissä viihtyvälle kissalle hyvin, mutta kun luonne alkoi muuttua varsinkin öisin yhä villimmäksi ja itsepäisemmäksi, totesin ettei noin hurja kolli ole mikään Hani, vaan ilmiselvä Jorgos. Kreetan länsiosassa olevan kaupungin mukaan tuli “sukunimeksi” Kissamos. Joka aamu oven takana odottaa yllätys, onko siellä syliin haluava Hania vai reiteen tarraava Jorgos.
Hania Jorgos Kissamoksen kunniaksi vietettiin kissanristiäiset, kun kerrankin oli tilaisuus tällaiseen juhlaan! Kaikkihan kissanristiäisistä on kuulleet, mutta moniko on ollut! Kissanristiäisiä vietettiin tutulla Suomi-porukalla leipomosta hakemani suklaakakun ja skumpan kera. Kylläpä Hani sai paljon lahjoja; herkkuja, leluja ja skumppaa, liekö viimeinen oli tarkoitettu hänen palvelijalleen!
Nyt kun kissalla on passi, rokotukset ja lentolaukku, ainoa ongelma Suomeen paluussa on se, että omistajansa pelkää pakkasta ja liukkautta. Voipi olla että aikamoinen järkytys Suomen talvi olisi Karva-Jorgoksellekin! Siksi olemme päättäneet olla hetken vielä täällä Hania Jorgoksen kotikaupungissa, jossa kevätaurinko hellii jo meitä ja kukat alkavat puhjeta kukkaan.
18 kommenttia
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Onneksi olkoon, on kyllä suloisen näköinen veijari! Hyviä käytännön juttujakin myös kävit tässä läpi. Itselle tämä ei ole ajankohtaista. Ilman muuta, jos jonkun lemmikin haluaisin, olisi se joka tapauksessa ilman muuta kissa.
Anna K.
Kiitos! Periaatteessa ei ollut mullekaan ajankohtaista, koska mieli tekee edelleen matkailla yhtä lailla kuin ennenkin, mutta en pystynyt vastustamaan tämän kissan hyvin päättäväistä lähestymistapaa. Se suorastaan huusi mulle, että ota mut mukaasi. 🙂
Eveliina / Reissukuume
Onneksi olkoon uudesta perheenjäsenestä! 🙂 Ihan mahtava nimi! Ja muutenkin ihanaa, että herra Kissamos valitsi juuri sinut omaksi ihmisekseen.
Mä olen monesti meinannut kiikuttaa jonkun kodittoman koiruuden (mulla on kotona mäyrinkäinen, joka syö kissoja, joten ne ei tule kyseeseen) maailmalta kotiin, mutta toistaiseksi se on jäänyt vain suunnitelman asteelle. Vanhemmat kyllä aina pelkää, että mulla on kohta kunnon eläintarha 😀
Anna K.
Kiitos! 🙂 Pitkään mietin, mikä olis tarpeeksi persoonallinen nimi ja lopulta tulin siihen tulokseen, että se tarvitsee kaksi nimeä kahden vastakkaisen luonteenpiirteensä vuoksi. Ja Kissamos tuli itsestään selvyytenä kissan sukunimeksi!
Kiva kuulla, että muillakin on vastavia haaveita. Toivottavasti joku sopiva koiruli löytää joskus sinut. 🙂
Pirkko / Meriharakka
Sen verran outo aihe, että pakko klikata lukemaan. Kuten totesit, että monet/kaikki tuttavasi olivat ajatusta vastaan, niin kyllä minäkin sitä olisin lähipiirissäni vieroksunut. Mutta minkäs sille sitten voi, jos kissa Sinut valitsi. Isompana asia en kyllä näe pohjoismaiden tai vaikka Suomen asiana adoptoida Kreetan kissoja tai Romanian kulkukoiria, vähän tuntuu siltä, että pahimmillaan näiden eläinten ”pelastaminen” vain lisää pelastettavien eläinten määrää. Mutta tietysti yksi kissa on eri asia kuin Etelä-Euroopan kissapopulaatiot, joten isosti onnea valitsemallesi tielle 🙂
Anna K.
Toki olisin voinut jättää kissan kadulle, mutta olen jo monta vuotta toivonut kissaa elämääni, kun oma kissani kuoli 7 vuotta sitten. Tämä olkapäällä istuva tyyppi vaikutti juuri sellaiselta kissalta, josta olen haaveillut. Mietin asiaa yli kuukauden ja tiedostin kyllä, että päätös tulee vaikuttamaan elämääni.
Ymmärrän toki, että moni näkee kissan esteenä matkustaa tai asua ulkomailla. Sen näkee sitten, miten matka Suomeen sujuu ja sen jälkeen voi katsoa ottaako eläimen mukaan seuraavalle matkalle vai etsiikö jonkun hoitamaan, tai jääkö kissan kanssa kotiin.
Mutta sitä en ymmärrä yhtään, miten Kreetan tai Romanian kulkueläinten pelastaminen lisää pelastettavien eläinten määrää. Meinaatko että ne lisääntyvät sitten Suomessa vai mitä ajat takaa? Tältä kollilta on pallit poistettu, joten tämä ei ainakaan lisäänny koskaan. 😀
Tiedän, että meillä on Suomessa ongelmallisia metsäkissojen populaatioita sekä kotia odottavia kissoja kissatalot täynnä. Edellinen kissani tuli minulle 10-vuotiaana kodinvaihtajana ”käytettynä”, mikä sekin on hyvä vaihtoehto. En suunnitellut kissan ottamista Kreetalta, mutta kuuntelin kerrankin sydämen ääntä järjen äänen sijaan. Voi olla, että se oli virhe tai sitten se oli elämäni paras päätös. Aika näyttää.
Mari / Maailma kotina
Ai kun ihana juttu. Onnea koko teidän pienperheelle ❤️. Yllättävää, että byrokratia oli lopulta noin pientä.
Anna K.
Kiitos! 🙂 Eläinlääkäriltä kuulin, että homma pitäis olla yhdellä käynnillä selvä, sillä en toki ole ainoa, joka on täältä eläimen ottanut. Pelkäsin silti että mua hyppyytetään siellä monta kertaa tai sanotaan, ettei tämä nyt onnistu. Kaikki hoitui lopulta yllättävän kivuttomasti.
Pirkko / Meriharakka
Sinun kissasi osalta asiat ovat varmaan jatkossa hyvin, jopa loistavasti.
Isossa mittakaavassa – lähinnä mitä olen seurannut vaikka Romanian kulkukoiria – mietin vaan, että se, että niistä jotain pelastetaan, niin tuottaako se vaan lisää kulkukoiria Romaniaan tai pitää ongelman siellä sen verran aisoissa, että paikalliset eivät sitä hoida.
Vähän samaan tyyliin kuin lienee tutkittu, että second hand -kauppa vaatealalla itse asiassa lisää vaatteiden tuotantoa, koska niitä ostetaan helpommin, kun niistä pääsee eroon helpommin.
Vaikeita asioita, oli kyse sitten kissoista, koirista tai vaatteista …
Anna K.
Joo, olen lukenut samaa second hand kaupoista ja kirppareista, eli ymmärrän mitä ajat takaa. Mutta täällä ainakin eläinongelma on niin suuri ja pitkään kestänyt, että en usko adoptoimisen olevan syy siihen, ettei tehdä mitään. Ei täällä tehtäisi muutenkaan.
Heidi / Himomatkaajan turinoita
Onnea nelijalkaisen perheenjäsenen johdosta! Ja kun kissoista on kyse, ihminen ei niitä valitse vaan kissat valitsevat ihmisensä. Kuvien ja tekstisi perusteella on Ihana kaveri! <3
Anna K.
Kiitos! 🙂 Näinhän sitä sanotaan, että kissa valitsee ihmisensä ja tässä tapauksessa kävi just näin, sillä Hani on aika pelokas muiden läsnäollessa. Yleensä menee heti piiloon. Kissanristiäiset se vietti vessassa. 😀
Anne | Elämää Nomadina
No voi kun hän on söpö, ihana että löysitte toisenne! Olipa oikein sellainen hyvän mielen postaus, itselläkin kun on soft spot katukissojen ja -koirien kohdalla. Tässä liikkuvassa elämäntyylissä ei voi omaa lemmikkiä pitää (tehdään paljon house-sittausta niin sentään pääsee välillä rapsuttelemaan muiden lemmikkejä), mutta pahoin pelkään, että jos joskus asetutaan jonnekin paikoilleen, niin koti täyttyy rescueista… 😀
Anna K.
Juu, mirri osaa olla aivan ihana kehräävä hurmuri ja sit hetken päästä peto on irti! 😀
Mä toivon, että voisin jollain tasolla säilyttää liikkuvan elämäntyylin, ehkä niin, että on yhdessä paikassa vähän pitempään ja mirri on mukana. Tai lyhyempiä matkoja ja sitten se tarvitsee hoitajan. Saa nähdä.
Toivottavasti sullekin tulee joskus tilaisuus oman karvakaverin ottamiseen. 🙂
Anna | Tämä matka -blogi
Onnea kissalle ja emännälle. Ja todellakin kissanristiäisiä harva lienee on järjestänyt.
Ihana tuo episodi viranhaltijoiden kanssa. Eihän sitä nyt kissaa voi kaupungilta viedä noin vain 😀
Anna K.
Kiitos!
Joo, todellakin tarkka syyni ja harkinta, sekä isän nimi ylös, että tietää keneen ottaa yhteyttä, jos ongelmia tulee. 😀
Sanna I Seven Seas
Onnea uudesta söpöstä perheenjäsenestä! Tiedän yhden kaverin, joka on aikoinaan tuonut Kreikasta kissan Suomeen ja uskoisin, että nyt prosessia on kuitenkin tehty paljon jouhevammaksi, vaikka varmasti tässäkin on saanut miettiä miten toimia. 🙂
Anna K.
Kiitos! Voi hyvinkin olla totta, että aiemmin on ollut hankalampaa. Jos tällä kissalla ei olisi ollut sirua, niin sitten kaikki olisi hoitunut vain eläinlääkärillä. Mulla nyt sattui tällainen tuuri, että piti tehdä viralliset paperit. Toisaalta säästyi pitkä penni, kun kissa oli jo kastroitu ja sirutettu.