Mont-Saint-Michel – viimein kohtasimme
Tainomainen näky aukeaa eteen kun merestä nousee korkea saari, jonka keskellä luostarin kirkontorni kurkottaa taivasta kohti. Mont-Saint-Michelin luostarisaari on viimein edessäni, vuosien odotuksen jälkeen.
Muistan nähneeni kuvan luostarista ensimmäisen kerran lukion ranskan oppikirjasta yli 30 vuotta sitten ja jo silloin ajattelin, että tuon haluan joskus nähdä. Kun saari ja luostarin korkealle tähyävä torni ilmestyivät bussin ikkunasta näkyviin, kyyneleet kihosivat silmiini. Mont Saint-Michel näytti niin ylväältä ja majesteettiselta taivaanrantaa vasten, kuin se olisi merestä noussut satumainen linna. Miltä sen on täytynytkään näyttää entisajan pyhiinvaeltajan silmissä! He eivät olleet siitä kuvia nähneet, korkeintaan piirroksen.
Saarelle pääsi aiemmin 1879 rakennettua pengertietä pitkin, mutta vuonna 2014 sen tilalle rakennettiin silta, jota pitkin perille pääsee bussilla, kävellen tai pyöräillen. Keinotekoinen pengertie katkaisi lahden kahtia, jolloin nousuvesi ei päässyt virtaamaan vapaasti ja rannoille kertyi suuria määriä lietettä. Nyt vuorovesi saa jatkaa ikiaikaista rytmiään sillan alla ja matkailijat pääsevät saarelle milloin vain.
Saarella on keskiaikainen kylä
Mont Saint-Michel ei ole vain luostari, vaan pieni kylä joka on rakennettu noin neliökilometrin kokoiselle saarelle. Kalliosaari nousee n. 80 metrin korkeuteen ja sen korkeimmalla kohdalla komeilee itse luostari. Kylässä on vain luostarille johtava pääkatu, joka nousee ylöspäin ja muuttuu lopussa portaiksi, sekä muutama kapea kuja. Portaita on kaikkialla eli vierailu vaatii kohtuullista kuntoa. Pärjäsin aika hyvin nivelrikkopolveni kanssa mutta kyllä se oli kipeä illalla.
Vierailupäiväkseni osui lauantai. Ensimmäinen bussi lähti Pontorsonista vasta klo 11, jolloin alueelle virtasi väkeä solkenaan. Aikainen aamu ja myöhäinen ilta ovat rauhallisempia vierailuaikoja. Kun pienelle alueelle ahtautuu tuhansia turisteja kerralla, on koko ajan joku niskaan läähättämässä. Ihmisvirran mukana on kuljettava eteenpäin, muuten jää toisten jalkoihin.
Matkailutoimisto on pääkadulla heti nostosillan jälkeen. Sieltä sain hyvän kartan alueesta ja vinkin muurin päällä olevasta kävelyreitistä. Pakenin sinne pahinta ryysistä ja sieltä olikin hienot näköalat merelle, kohti mannerta ja alas ruuhkaiselle kadulle. Muurin päältä vei reitti myös luostarin alapuolella olevalle kapealle viheralueelle, minne moni oli kokoontunut piknik-eväiden kanssa puiden varjoon. Siellä oli rauhallisempaa kuin alhaalla kadulla, mitä nyt lokit syöksähtelivät leipävarkaisiin. Puistosta johti sivureitti aina luostarin sisäänkäynnille asti, eli jos pääkatu on täysin tukossa, kannattaa kiertää se tämän puiston kautta.
Saarelle ei ole sisäänpääsymaksua, mutta luostarin pääsylippu maksaa 11e. Ostin lipun vasta paikan päällä ja vältin jonot menemällä luostariin vasta kolmen maissa.
Luostarin lumoissa
Luostarivierailuun menee helposti tunti, minun tapauksessa yli kaksi, vaikka en edes käyttänyt laitetta, mistä olisi voinut kuunnella opastuksen. Luostarissa kuljetaan tiettyä viitoitettua reittiä pitkin ja pelkästään sen läpikulkemiseen menee aikaa. Portaita on paljon, ylös ja alas. Katsottavaakin riittää: suuria saleja, hämäriä huoneita, juhlava kirkkosali, kaunis sisäpiha goottilaisine pylväineen, kapeat kierreportaat ja valtava väkipyörä, jolla on aikoinaan vinssattu tavaraa ylös lihasvoimalla. Pyörä on niin suuri, että vangit mahtuivat kävelemään sen sisällä, luostari kun on toiminut Ranskan vallankumouksen aikaan myös vankilana.
Minun aikana kului sekä valokuvatessa että vain ihaillessa kaikkea näkemääni. Olin parhaalla näköalatasanteella pitkään ihailemassa sekä aavaa maisemaa, että kirkon tornia ja rakennusten runsaita yksityiskohtia. Ylhäälle oli melkoinen kipuaminen, joten oli kiva vain katsella alas, kun muurahaisen kokoiset ihmiset kipittävät sillalla. Myöhemmin illalla, laskuveden aikaan, ihmiset kävelivät hiekalla. Silloin hiekan keskellä erottui selvästi joki, josta vesi ei kadonnut laskuveden aikanakaan. Jälkeenpäin vasta tajusin, että hiekalla olisi kannattanut käydä kävelyllä, sieltä olisi ollut hieno kuvakulma saarta ja luostaria kohti.
Majoitus ja ruokailu
Sekä itse luostarisaarella että mantereen puolella, sillan lähettyvillä on useita hotelleja. Saaren hotellit ovat vanhoissa viehättävissä taloissa ja niissä on paljon portaita. Keväällä en työkiireiden vuoksi ehtinyt tutkimaan juna-aikatauluja Pariisista, minkä vuoksi hotellin buukkaaminen jäi. Kesäkuussa (kuukausi ennen matkaani) saaren hotellit olivat jo järjettömissä hinnoissa (n. 700e/2 yötä yhdelle). Niinpä päädyin varaamaan majoituksen Pontorsonin pikkukaupungista, joka on noin 10 km päässä Mont Saint-Michelistä. Tiesin jo etukäteen, etten tykkää olla niin kaukana kohteesta, mutta noilla hinnoilla se oli ainoa vaihtoehto. Pontorson oli pikkukylä, jonka pääraitilla oli joitakin ravintoloita, leipomoita ja kauppoja.
Mont-Saint-Michelin saarella on monta ravintolaa, kahvilaa ja yksi pikaruokapaikkakin, sekä ruokakojuja, joista voi napata jotain mukaansa. Tosin luulen, että mitään ruokaa ei saanut kovin pikaisesti, ainakin jäätelökioskeihin, patonkikojuille ja crepe-kahviloihin oli päivällä kymmenen metrin jonot.
Söin välipalana patongin (mitäpä muutakaan Ranskassa!) ja myöhemmin illalla simpukoita paikallisen siiderin kera. Pyhimyksen mukaan nimetyssä ravintola Le Saint-Michelissä oli liukuhihnaruokailun tuntua, kun annokset tuotiin pöytiin pika pikaa ja lasku kiikutettiin pyytämättä sanottuani etten ota jälkkäriä. Vaihtorahani tarjoilija vei vahingossa naapuripöytään, joka ei ollut vielä edes maksanut. Ihme sekoilua.
Auringonlasku johti peukalokyytiin
Museon vierestä bongasin valokuvagallerian, jossa oli upeita julisteita myytävänä. Auringonlaskukuvia katsoessani aloin miettiä miten voisin olla saarella iltakymmeneen asti, jolloin aurinko laskisi. Tiesin, että viimeinen bussi Pontorsoniin lähtisi seitsemän maissa, mutta mantereen puolelle pääsisi ilmaisella bussilla aina puoliyöhön asti. Sieltä taksi hotelliin maksaisi 15 euroa. Valokuvaaja neuvoi minua menemään bussilla parkkipaikalle ja soittamaan taksin sieltä. Kartasta katsoen näytti siltä, että hotellialue on aivan parkkipaikan vieressä, joten ajattelin että mikä ettei.
Totuus valkeni parkkipaikalla. Ei näkynyt vilaustakaan muista rakennuksista ja kuski sanoi, että hotellit ovat kolmen kilometrin päässä. Jäin katulampun valaisemalle autiolle pysäkille yksin, kun muut olivat sujahtaneet autoihinsa ja bussi kaasuttanut pois. Soitin uudelleen ja uudelleen taksin numeroon, mutta ranskankielinen automaatti vastasi joka kerta.
Tässä kohtaa tuumasin, että olisi ollut fiksumpaa jättää koko homma väliin, varsinkin kun auringon laskiessa taivaanranta oli pilvessä, eikä mitään upeaa värispektaakkelia syntynyt. Aikaa oli kulunut bussien odotteluun ja alkoi olla myöhä. Kun seuraava bussi saapui, ryntäsin sen luo kysymään kuskilta neuvoa. Mitä ihmettä voin tehdä? Tämä kuski ehdotti, että minun lienee pakko kysyä autoilijoilta voiko joku heittää minut hotelliini.
Eipä siinä auttanut muu kuin sännätä lippuautomaatille huutelemaan, onko kukaan menossa Pontorsoniin päin. Joku pysähtyikin, mutta he olivat menossa jonnekin muualle. Lopulta eräs vaalea nuori mies kysyi onko kaikki hyvin. Ei ole, huokaisin ja selitin tilanteen. ”Me voidaan viedä sinut sinne, mutta oletko varma että haluat tulla meidän kyytiin?” Viereen ilmestyi kaksi muuta nuorta miestä. En, teki mieli sanoa, mutta kun joukkoon liittyi vielä yhden tyttöystävä, ajattelin että on pakko uskaltaa. Alueella ei ollut silloin enää ketään muita.
Autossa avasin kännykästä karttasovelluksen ja seurasin auton kulkua että meneehän se oikeaan suuntaan, samalla kuskia neuvoen. Pääsimme perille Pontorsoniin lähempänä keskiyötä, seurue ryntäsi kebabille eikä huolinut rahaa kyydistä vaikka mielelläni olisin maksanut. Hei tajuat kai, että yksin ei pitäisi liftata tähän aikaan yöstä, vaalea nuori mies huikkasi vielä perääni. Tajuan! Onneksi kohdalleni osuivat liettualaiset pelastavat enkelit. Tai ehkä olin vielä Saint-Michelin itsensä suojeluksessa?
Miten sinne pääsee?
Matkustin Pontorsoniin suoraan lentoasemalta. Charles de Gaullen kentältä pääsi RER-junalla (linja B) Denfert-Rochereaun asemalle ja siellä vaihdoin metroon, joka vei Montparnasselle. RER-juna oli hidas, vaunu oli tupaten täysi ja hiostavan kuuma. Minulla oli vain käsimatkatavara, silti matka Montparnassen juna-asemalle kesti noin kaksi tuntia lennon laskeutumisesta.
Matkustin OUIGO-junalla Rennesiin, jossa vaihdoin Pontorsoniin menevään paikallisjunaan. Matkaan meni käytännössä koko päivä, sillä jouduin odottamaan sekä Montparnassella että Rennesissä. Maisemat olivat mitäänsanomattoman tylsät melkein koko matkan ajan.
Pontorsonin juna-asemalta lähtevällä bussilla (3e) pääsee perille luostarisaarelle asti ja bussit linkittyvät saapuviin ja lähteviin juniin. Jos tulet autolla, mantereella sijaitsevan suuren parkkipaikan luota voi hypätä ilmaisbussiin joka vie saarelle.
21 kommenttia
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
On kyllä upean näköinen tuo luostarisaari, haluaisin joskus itsekin päästä käymään. Minusta tuo auringonlasku ei näyttänyt yhtään hassummalta, kauniita kuvia, ilman muuta! Ja huh, onneksi loppu hyvin kaikki hyvin, eikä mitään sattunut!
Anna K.
Paikka on todella upea, eikä kuvat edes tee sille oikeutta. Luostari on niin epätodellinen siellä meren keskellä, varsinkin kun saari itsessään on niin pieni.
Auringonlasku oli ihan ok, mutta ei missään nimessä sen säätämisen arvoinen!
Mari / Kodinvsihtaja
Piti heti googlettaa ja merkata paikka. Wautsi mitä kuvia!!! Mutta vähän liian kallista tosiaan yöpyminen😂. Saarilla joskus näin on ja etenkin näillä uniikeilla
Anna K.
Tämä kannattaa merkata ylös ja suosittelen odottamaan vähemmän kuin 3o vuotta vierailua! 😀
Hotellit oli superkalliita kun katsoin niitä niin myöhään, mutta jos hyvissä ajoin varaa, voi saada huoneen 150 eurolla. Jätin liian viime tinkaan varauksen.
Anne | Elämää Nomadina
Minullakin tämä paikka on ollut toivelistalla jo pitkään! Vaikka ollaan reissattu Ranskassa moneen otteeseen, tuo luoteisosa on käymättä – joku pidempi road trip pitkin rannikkoa pitää joskus vielä tehdä. Mont Saint-Micheliin saa varmaan meilläkin riittää päivävisiitti, sen verran suolaiselta kuulostaa majoitukset siellä… Auringonlasku voisi tosiaan olla hieno kokemus, harmi että sinulla sattui sekä pilvinen ilma että tuo kyytihärdelli, onneksi pääsit lopulta turvallisesti hotellille!
Anna K.
Kiva kuulla, että sinäkin tiedät paikan. 🙂 Mun ystävät ja tutut jakautui kahtia ”en oo koskaan kuullutkaan” ja ”ai se upea paikka meressä” vaikka kukaan heistäkään ei ollut paikan päällä käynyt. Jos olisitte autolla, niin Pontorsonissa voisi helposti yöpyä edullisesti. Mun yöpymiseen vaikutti myös lennon ja junan aikataulut, en vaan ehtinyt perille aiemmin ja seuraava päivä meni sit kokonaan saarella. Aattelin että oon nyt ”koko rahalla” kun tänne asti tulin.
Kassu
Kiitos postauksesta, oli mielenkiintoista lukea, koska minäkin kävin saarella tänä kesänä. Onnekkaasti sain varattua tosi mukavan ja edullisen bed&breakfast -paikan muutaman kilsan päässä. Sieltä sai lainata polkupyöriä, joten kulkeminen sujui näppärästi. Ajeltiin saarelle heti ekana iltana, jolloin porukkaa oli ihan vähän ja paikkoja sai katsella rauhassa. Luostarissa käytiin seuraavana aamuna varhain, eikä silloinkaan ollut tungosta. Olen käynyt tuolla ekan kerran lukiolaisena (koska kuva ranskankirjan kannessa!), ja silloin jäi lähinnä mieleen hirveä ryysis.
Anna K.
Kiva kuulla että oot käyny myös!
Näin sen lähellä olevan kylän bussin ikkunasta, en tienny siitä ollenkaan varatessa. Liian kiireellä ja liian myöhään varasin, eikä Booking näyttäny niitä majoituksia ollenkaan.
Ehkä pitää käydä joskus uudelleen. 🙂
Ne Tammelat
Onpa upea paikka! Minäkin kävin heti googlaamassa, että missäs tämä onkaan 🙂 Onneksi pääsit pois turvallisesti sieltä <3
Anna K.
Pitääpä pikkasen muokata tekstiä, että saa paremman käsityksen sijainnista, tuo Pontorson kun ei sano kellekään mitään.
Reissu-Jani
Kuvissa ja joskus koulukirjoista tätä paikkaa katsellut. Olisihan tuolla kiva käydä vaan ei ruuhkaisena aikana – joku kuulas talvipäivä kenties. Ehkäpä majoituksien hinnat eivät olisi noin korkeita kuin nyt. Matka tuntui aika vaivalloisella että josko sitten (vuokra) autolla tuonne ajelisin.
Anna K.
Jos suinkin mahdollista, niin kannattaa mennä muulloin kuin heinäkuun lauantaina.
Mä menin Ranskaan häihin ja kun ne oli Bretagnessa, tein mutkan luostarin kautta vaikka olikin pitkä matka. Toisaalta junassa on ihanaa, aika meni nopeasti.
2022
Onneksi pääsit turvallisesti pois. Itse kävin saarella keväällä ja sekoilin myös bussiyhteyksien kanssa. Syytetään ehdottomasti huonoja opasteita. 🙂 Tulin junalla Caenista Pontorsonin asemalle, josta pääsi kätevästi bussilla suoraan saaren pääkadun alkuun. No, pois ei sitten päässytkään kätevästi, kun en lainkaan tajunnut mistä ne muut kuin shuttle-bussit lähtee. Päädyin lopulta myös tuonne parkkipaikalle ja yhdeltä pysäkiltä kuski kyseli menenkö Rennesiin. Tarkoitus oli olla yötä Pontorsonissa ja jatkaa sitten seuraavana päivänä Rennesiin, mutta tuo kysely muutti suunnitelman ja jatkoin yöksi suoraan Rennesiin. Ketutus siitä, ettei matkatavaroita voinut jättää mihinkään (ei Pontorsonin asemalle, eikä luostarin lipunmyyntiin ja saaren matkailuneuvonta oli jostain syystä kiinni) vaihtui helpotukseen, että kaikki tavarat oli mukana ja voin todellakin muuttaa suunnitelmaa lennosta. Matkatavaroiden kantelu tosin ei ollut kovin mukavaa itse saarella, koska portaita ja muita matkustajia riitti myös keväällä. En enää muista oliko niin, että Pontorsonin asema oli kiinni vai oliko niin, ettei siellä ollut matkatavarasäilytystä lainkaan. Itse kohde on upea, mutta vähän matkaa kannattaa etukäteen suunnitella, jos matkustaa ilman autoa.
Anna K.
Kiva, että muitakin bussimatkailijoita on, harmi että meni sekoiluksi.
Onpa outoa ettei kamoja saanut mihinkään päivän ajaksi. Voin vaan kuvitella miten hankalaa ollu niissä portaissa kulkea! Mäkään en muista oliko Pontorsonin asemalla säilytystä. Ainakin se meni kiinni heti viimeisen junan saapumisen jälkeen ja oli kiinni päivälläkin.
Pirkko / Meriharakka
Turistejahan tuollaisessa maailmanluokan nähtävyydessä riittää, mutta on se hienoisista ruuhkista huolimatta vierailun arvoinen.
Ja on tuo vuoroveden vaihteluväli tuolla vaan suomalaiselle aika ihmeellinen asia!
Anna K.
Mua ei edes hirveesti muut turistit haitanneet, kun löysin keinon paeta heitä eri reitille. Sitä inhoan jos koko ajan tönitään ruuhkan vuoksi tai että joutuu matelemaan eteenpäin.
Ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka ryysiksestä huolimatta!
Sari / matkalla lähelle tai kauas
Varmasti hieno paikka! Itseäni ärsyttää, kun tämän tästä tuosta paikasta osuu kuvia silmiini. Kuvat kutsuvat luokseen, joten toivottavasti vielä me näemme.
Anna K.
No, kovin suurta ärsytystä ei kannata niistä kuvista potea, paikkahan on upea joten kuvat myös aina kauniita! 😊
Sandra / The Present is Perfect
Vähän sama tilanne itsellä. Näin joskus kuvan Mont Saint Michelesta vuosia sitten ja olin ihan hätkähtynyt, että löytyykö tuollaisia satumaisia paikkoja oikeasti eikä vain Disneyn elokuvissa. Nyt oli kiinnostava lukea ja nähdä kuvia sellaiselta, joka on siellä käynyt – ei vain käsiteltyjä Instagram-otoksia. Ehdottomasti joskus tuonne!
Anna K.
Tuossa paikassa on paljon satumaista luonnetta. Siellä voisi hyvin kuvata esim. fantasiaelokuvan, kunhan ensin saisi turistit tieltä pois. Kannattaa käydä, tykkäsin tosi paljon!
Nadine G / Via Per Aspera Ad Astra
Lumoava paikka! Itselleni kohde on uusi, en ole aikaisemmin törmännyt siihen. Sen verran erikoinen paikka, että pitää varmaan laittaa omaankin bucket listaan.
Olipa sulla vähän mutkia matkassa, mutta onneksi kaikki meni putkeen. Eurooppa on loppujen lopuksi hyvin turvallinen paikka matkustaa.