Rodoksen ensitunnelmia

No, onko Rodos ihana vai kamala? Ei kumpaakaan.

Päivän aikana olen nähnyt upeita historiallisia rakennuksia ja rumia hotelleja, sinisenä hohtavan meren ja aurinkotuolien rivistön tyhjällä rannalla, kukkaryöppyjä kivimuureilla ja roskia vallihaudassa, kulkukissoja mukulakivikaduilla ja loputtomia turistivirtoja sekä sinivalkoisia kalastajalaivoja taustanaan vanhankaupungin ritariaikaiset muurit. Vastakohtia toisensa perään. Suomalaista lihapullabaaria ei ole vielä tullut vastaan. Minkä vuoksi olen tietysti joutunut olemaan nälässä.

Paikalliselämää on näkynyt enemmän kuin osasin odottaa: kalastajia Mandrakin satamassa, mummon ja papan parvekkeillaan tähyilemässä, lapsia pyöräilemässä, nuoria pareja parantamassa maailmaa kahvikupposen äärellä.

Hotellin aamupala oli iloinen yllätys. (Tosin sitä oli Booking.comin arvosteluissa kehuttu, joten tiesin odottaa tavallista budjettihotellia runsaampaa aamiaista.) Tarjolla oli viittä erilaista leipää, joista kaksi täysjyvää, kananmunia paistettuina ja keitettyinä, nakkeja, tomaattia, kurkkua, paprikaa, oliiveja, juustoa, fetaa, kahta erilaista leikkelettä, voita, margariinia ja kolmea hilloa, muroja, riisipuuroa, jugurttia, hunajaa ja säilykehedelmiä, kahta erilaista kakkua ja keksejä, sekä teetä, kahvia, mehua, maitoa ja vettä.

Ja minähän tyttö söin! Jaksoin aamiaisen voimin kiertää viisi tuntia kaupungilla ja söin vasta kuudelta mukavan tulisen alle kolmen euron köyhäilypizzapalan. Halkin saari tulee olemaan sen verran kallis paikka, että Rodoksella pidän kukkaron nyörit tiukalla. Sitten voi taas muualla vähän törsätäkin. Eikä täällä ole sellaisia ihanan näköisiä paikkoja edes tullut vastaan, mihin olisi tehnyt mieli jäädä istumaan.

Tänään ei todellakaan ollut rantapäivä. Lämpötila ei aamulla ollut varmasti kahtakymmentä ja Tuulisella rannalla kävi selväksi, mistä se on nimensä saanut. Mutta että näin tuulinen! Tuli fleeceä ikävä, vaikka päällä oli jo yksi pitkähihanen. Taivas pysyi puolipilvisenä koko päivän, mutta lämpötila muuttui reilusti sen mukaan, oliko tuulisella paikalla ja varjossa vai auringonpaisteessa vanhankaupungin muurien suojassa.

Mandrakin satamassa monella oli päällään takki ja pitkät housut, kaulaliinat kaulassa, vanhassa kaupungissa taas kuljettiin kesähepenissä. Ovat keskiajalla tienneet, miten rakennetaan tuulelta suojaisa kaupunki. Aamun pikaisen shokkirantavisiitin vuoksi olin laittanut farkkujen ja t-paidan lisäksi neuletakin ja kaulaliinan. Olivat todellakin tarpeen! Tuulisilla paikoilla oli hämmästyttävän kylmä, sanoisin jopa kylmempi kuin lauantaiaamuna Loviisassa bussia odottaessani.

Ellin rannalta löytyi supersissimummo, mitä ilmeisimmin vannoutunut auringonpalvoja, jonka auringonottoa ei mokoma pikkutuuli haitannut. Eihän täällä ole edes pakkasta! Rantalomasta on maksettu ja prkl siitä nautitaan! (vaikka hampaat irvessä)

Olen tänään pohdiskellut sitä, mitä eroa on reissulla ja lomalla ja miten sama paikka voi sopia reissukohteeksi, muttei lomakohteeksi ja päinvastoin. Tällaisen vajaan kuukauden reissun aikana on loistava tilaisuus nähdä sellaisia paikkoja, minne ei muuten menisi. Tehdä jotain totutusta kaavasta poikkeavaa ja heittäytyä tutkivaksi journalistiksi, katsella kaikkea eteen tulevaa avoimin silmin, sellaistakin mitä kohtaan on juurtuneita ennakkoluuloja. Niiden vuoksi kun voi jäädä näkemättä jotain sellaista, minkä huomaakin mielenkiintoiseksi ja jopa kauniiksi.

Rodokseen onkin ollut ihan mukava tutustua reissun aloituskohteena. Mielenkiintoista (=kaunista) näkemistä riittää pariksi päiväksi, ja sitten onkin jo aika vaihtaa saarta. Vanha kaupunki on ollut positiivinen yllätys, Mandrakin sataman alueeltakin löytyi kauniita rakennuksia, joissa oli upeita koristeellisia yksityiskohtia.

Kukaan ei ole huudellut suomeksi perään, eikä tyrkyttänyt mitään. Ehkä siihen on syynsäkin. Käytän yhtenä yksinmatkustavan turvakeinona mahdollisimman vaatimatonta pukeutumistyyliä. Kun näyttää köyhältä reppureissaajalta, ei kenelläkään ole intressiä alkaa käydä kauppaa turistirihkamasta tai ryöstää kulunutta kangaskassia olalta. Osakseen saa myös todella ylimielisiä katseita, kuten eilen hotelliin saapuessani itänaapureiltamme. Silloin voi vain mielessään ajatella, että olisitpa Ljudmila nähny mut syntymäpäiväni, ei ollu kuule vanhasta pitsiverhosta ommeltu se mekko, niin kuin sulla näyttää olevan.

Siinä olen kuitenkin aina ollut oikeassa: Rodos ei ole minulle sopiva lomakohde. Viikko täällä (tarkoitan nyt kaupunkia ja lähituristialueita) olisi liikaa. En jaksaisi haahuilla näin suuren kaupungin kaduilla, ahdistuisin turistien paljoutta. Lomalla on parasta aivan pieni idyllinen kylä, missä kaikki on lähellä ja päivät kuluu uiden, relaten ja syöden.

Tänään mieleeni on tullut eräs käsikirjoitus, jonka kyhäsin viitisentoista vuotta sitten. Se kertoi matkasta Rodokselle ja kirjoitin sen karttojen ja matkaesitteiden avulla, koskaan kun en ollut Rodoksella käynyt. On ollut koomista bongata niitä nähtävyyksiä, joita tarinaan sijoitin. Ai mä taisin kirjottaa tostakin pikkumoskeijasta ja tässähän on tää temppeli joka liitty myös jotenkin siihen. Mitähän tässä tapahtui? Ja tässä ne päähenkilöt joi kännit ja missähän se seksikohtaus jossain pimeällä kujalla tapahtuikaan. Näin upeista aineksista huolimatta kirja jäi julkaisematta. Kohtalo on ollut siinä kohtaa minulle suopea. Tarinan suurin ongelma ei ollut uskottavuuden puute (mikä sinänsä oli merkittävä ongelma) vaan se, että tarina oli yksinkertaisesti paska. Ehkä Rodoksella pitää käydä ensin, ennen kuin yrittää kirjoittaa siitä kirjaa.

Kun istuin tänään Suurmestarin palatsin muurin juurella, lämpimässä auringonpaisteessa, tuli tunne: ihanaa olla taas reissussa. Kaikki mitä näet (olipa se rumaa tai kaunista) on uutta, kaikki mitä koet on merkityksellistä, ainakin jos itse niin päätät. Jokaisessa kohteessa, Rodoksellakin, on kauniita paikkoja. On itsestään kiinni, näkeekö ne vai ei.