-
Turku – melkein kuin ulkomailla
Keski-Euroopan tunnelma on lähempänä kuin uskotkaan! Turussa voit kävellä romanttisesti joenrantaa, juoda viiniä viihtyisällä terassilla, kahvitella puiden alla tai hypätä jokiristeilylle sillan kupeesta. Melkein kuin ulkomaille olisi tullut! Turkuun päädyin melko sattumalta, kun Raumalta ei ollut sopivaa paluubussia Helsinkiin, mutta Turun kautta yhteydet olivat hyvät. Hetken pähkäilyn jälkeen päätin jäädä yöksi, kun ei ollut mikään kiire kotiin. Kannatti! Turku oli ihana, erilainen kaupunki. Rauman jälkeen se vaikutti suurelta, Helsinkiin verrattuna taas juuri sopivalta, ”käveltävän kokoiselta”. Laivahostelli Bore sopii elämysten etsijälle Varasin Laivahostelli Boresta yhden hengen hytin. Vaikka hytti oli pieni ja sänky kapea, nukuin hyvin ilmastoidussa hytissä. Bore oli mainio majapaikka! Vanhan laivan käytävillä ja saleissa oli aivan omanlaisensa tunnelma,…
-
Terveissi Raumalt!
Heinäkuussa sain päähänpiston: nyt lähden Raumalle, kaupunkiin jonne olin haikaillut kauan, mutta en ollut saanut aikaiseksi lähteä. Se oli aina tuntunut olevan kovin kaukana. Mutta kas, bussi vei helposti perille. Millainen pitsin, oudon murteen, kauniiden puutalojen ja mukulakivikatujen kaupunki oli? Kun vuosia sitten olin Tampereen matkailutoimistossa kesätöissä, ulkomaiset asiakkaat kysyivät usein vinkkiä johonkin toiseen kaupunkiin. Minä suosittelin lähes poikkeuksetta Raumaa, kehuin vanhoja puutaloja. Sitä en toki kertonut, etten ollut tuolloin koskaan käynyt Raumalla! Nyt sitten parikymmentä vuotta myöhemmin, kun itse viimein päädyin Raumalle, oli kiva todeta, että kaupunki oli suositusteni arvoinen. Ex tempore matkaan! Tapani mukaan sain idean minireissusta ex tempore ja tein varauksen päivää, paria ennen jolloin vapaita majapaikkoja…
-
Isosaari – retkipäivä meren äärellä
Isosaari on eteläisin Helsingin edustan saarista ja tietenkin myös se isoin. Entinen sotilassaari on täynnä yllätyksiä: entisiä armeijan rakennuksia, jylhää metsää, sileitä kallioita, meren tyrskyjä ja hiekkarantoja. Lisäksi koko saari pursuaa vadelmia, joita kasvaa valtoimenaan hiekkateiden varsilla. Laiska bloggaaja ilmoittautuu! Totta puhuen en ole niinkään laiskotellut, vaan ollut töissä ja vapaahetket nauttinut kesästä esimerkiksi omenapuun alla kirjaa lukien ja siksi blogi on ollut tauolla. Koska kesää on kuitenkin vielä ainakin kuukausi jäljellä, on korkea aika kirjoittaa Isosaaresta, joka on Helsingin saarista ehkä se vähemmän tunnettu päiväretkikohde. Isosaari on nimensä mukainen. Se on iso. Se on entinen sotilassaari, joka oli Puolustusvoimien käytössä vuoteen 2014 asti. Siellä pystyi suorittamaan varusmiespalveluksen vuoteen 2012…
-
Seitsemällä eurolla etelään!
Paratiisi löytyy näinä kuumina päivinä lähempää kuin arvaatkaan. Vanha kunnon Pihlis, eli Pihlajasaari odottaa sinua vain vartin laivamatkan päässä keskustasta. Tämän etelänloman hinta ei päätä huimaa ja kuitenkin sen vaikutus on vähintään yhtä rentouttava kuin niiden, jotka suuntauvat tuhansien kilometrien päähän. Tee kesän ekoteko: nauti kesän kuumista päivistä lähimaisemissa. Kai se niin on, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän kaipaa luonnonhelmaan ja rauhoittumaan kaiken hötkyilyn sijaan. Siksi nämä Helsingin edustan saaret ovat ihania pakopaikkoja kaupungin melskeestä. Jos pitäisi valita vain yksi Helsingin edustan saarista, menisin nimenomaan Pihlajasaareen, koska se on lähellä, laivoja menee usein ja ennen kaikkea siksi, että se on todella kaunis. Luonnonhelmassa unohtuvat arjen kiireet, kun varpaat uppoavat kuumaan…