Santorinin pääkaupunki Fira – kaunis mutta kaupallinen

Upea, uskomaton, unelmakohde, kallis, kaupallinen, kulissimainen. Santorinin Firaa voi kuvailla monin sanoin, eivätkä kaikki sanat suinkaan ole silkkaa suitsutusta. Firan hyvät ja huonot puolet liittyvät saumattomasti juuri sen kauneuteen. Siksi se on niin upea ja täsmälleen samasta syystä siitä on tullut niin kaupallinen.

Jokainen tietysti arvaa, että näköalaravintoloissa on korkeat hinnat, ja tokihan tuon tason maisemasta jotain maksaakin ihan mielellään. Törmäsimme sattumalta kanadalaisen Kieranin kanssa Firan kadulla ja päätimme käydä jossain kahvilla. Tarjoilija ei peitellyt tuhahdustaan siitä, että tulimme paikkaan vain kahvitauolle. Joissakin paikoissa sanottiin ihan suoraan, että tämä on vain ruokaileville asiakkaille. Itse otin limsan, kun en ole kahvin juoja ja pulitin pienen pienestä pullosta viisi euroa. Tai ehkä kaksi euroa juomasta ja kolme näköalasta?

Viimeisenä päivänä ennen kentälle menoa söin yhdessä ravintolassa lounaaksi kreikkalaisen salaatin. Se maksoi seitsemän euroa, eli ihan ok-hinta näköalapaikalla sijaitsevalle ravintolalle (rantakohteen parhaassa paikallisravintolassa horiatikin sai neljällä eurolla). Paikasta jäi kuitenkin vähän kusetuksen maun fiilis. Tilasin juomaksi kivennäisvettä, mutta tarjoilija toikin pöytään pienen viinipullon (”lentokonekokoa”) ja ehti avata sen ennen kuin sanoin ”ei muuten näytä kivennäisvesipullolta”. ”Ai, tilasitko tosiaan vettä? Menin ihan sekaisin sinun vuoksesi.” Ihan varmaan joo sillä aurinkorasvahikinaama-lookilla. Laskuunkin viinipullo oli lisätty, mutta oli sentään tajuttu miinustaa ennen kuin sain sen pöytääni. Tällaisiin juttuihin en ole muualla Kreikassa törmännyt.

Loppuun laitan vielä lyhyen videon Firasta. Mikään kamera tai videonpätkä ei voi tallentaa maiseman uskomatonta jylhyyttä, meren sinisyyttä ja valkoisten, rinteelle rakennettujen talojen kontrastia tummaa kalliota vasten. Fira on paikka, jonne kannattaa edes kerran elämässään mennä – kaupallisuudestaan huolimatta.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *