Sinisen meren Amorgos
Tähänkö me nyt kuollaan kaikki, oli ajatukseni Skopelitis-laivan kyydissä, kun kova tuuli heitteli pientä laivaa korkeassa aallokossa. Laivan keula nousi ja laski tasaisin väliajoin, kunnes suuren aallon kohdalla se suorastaan putosi tyhjyyteen. Vatsanpohjassa kouraisi kuin vuoristoradassa. Vesimassan jysähtäminen laivan kylkiä vasten aiheutti valtavan pamauksen ja olin varma, että laiva hajoaa kappaleiksi ja uppoamme siihen paikkaan.
Merimatka Koufonissilta Amorgokselle oli kammottava. Olin ajatellut kirjoittaa blogia, lukea kirjaa, syödä eväitä. Eipä tullut mieleenkään! Järjetön keinuminen ja uppoamisen ajattelu osoittautui kuitenkin pienemmäksi murheeksi kuin oksennuksen haju, joka pian levisi pieneen, umpinaiseen tilaan. Ei puhettakaan, että kannelle, raikkaaseen ilmaan olisi voinut mennä, liian vaarallista. Pahaa oloa helpottaakseni kuuntelin Suomimusaa napit korvilla. ”Isä olen täällä maailman toisella puolen…äiti älä pelkää, kyllä pidän itsestä huolen…”
Samalla muistin, etten ollut ilmoittanut kenellekään millä laivalla ja minne olin menossa. Kylmän rauhallisesti järkeilin, että lipussa olevan nimeni perusteella omaisille osataan kyllä tarvittaessa ilmoittaa, jos kuolen. Eikö ollutkin mieltä ylentäviä ajatuksia, kaukana kotoa! Ihme kyllä, en loppujen lopuksi pelännyt kamalasti, enkä itse tullut huonovointiseksi yökkäysten keskellä. Kahden ja puolen tunnin vuoristorata-ajelun jälkeen saavuimme Aegialin pieneen kylään.
Hymyilevä aasi ja keimaileva kissa
Aegialin kylä, jonka olin valinnut kohteekseni Amorgokselta, oli kyllä ihan söpö, mutta jostain syystä se ei oikein sytyttänyt. Jotain olisin siihen kaivannut, kodikkuutta ehkä ja ihan varmasti aurinkoa. Sää oli harmillisen pilvinen ja tuulinen, jopa kolea. Koko ajan piti olla fleece ja farkut, ei puhettakaan kesämekosta, no, olihan toisaalta juuri vaihtunut lokakuu. Kävin kävelyllä kylän yläpuolella ja kohtasin lähinnä aaseja (vai muuleja?) ja kissoja. Pyynnöstäni ne innostuivat poseeraamaan kameran edessä.
Jostain syystä Aegialissa oli jotenkin surumielinen tunnelma. Kesäkauden loppu häämötti sielläkin ja sai minut haikeaksi. Tyhjä uimaranta näytti hylätyltä, eikä viileä vesi houkutellut. Päätinkin etsiä sopivan retkikohteen seuraavalle päivälle.
Ihmeellinen, upeiden maisemien luostari
Lähdin aamulla klo 11 bussilla katsomaan saaren kuuluisaa Panagia Chozoviótissan luostaria. Noin 40 minuutin bussimatka saaren läpi oli jo itsessään elämys, kun ajoimme ylhäällä vuoristotietä vuohia väistellen. Meri oli sinistäkin sinisempi ja kimmelsi kauniina kaukana alhaalla. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, ihanaa!
Luostari oli upea kokemus! Se näytti kuin kallioon liimatulta, ihmeelliseltä, epätodelliselta luomukselta. Häikäisevän valkoisena se loisti ruskean kallion kyljessä, merelle päin tähyillen.
Matka bussipysäkiltä luostariin kesti 20 minuuttia, josta vartin verran hankalia, luonnonkivistä tehtyjä, epätasaisia portaita pitkin. Ylöspäin oli helpompi mennä, mutta alaspäin sai olla kieli keskellä suuta, leveät askelmat kun vielä viettivät alaspäin. Kreikassa on usein tällaisia portaita: askelma, metri tasaista, askelma, tasaista, paitsi että tasainenkin osuus on muhkuraista luonnonkiveä. Tuolle polulle pitää olla hyvät kengät! Itse pärjäsin Merrelin sandaaleillani, tärkeintä on, että pohjissa on pitoa.
Luostarin pihalta avautui upea maisema sinisenä hohtavalle merelle. Missään meri ei ole ollut näin sininen kuin täällä ja sitä jatkui silmänkantamattomiin. Aivan upea näky!
Minun matkani tyssäsi heti alkuunsa siihen pihalle. Kissanpennut pitivät siellä majaansa: kaksi mustavalkoista, yksi keltasävyinen, yksi ruskeankirjava. Kun istuin kiveykselle, kesyin kissoista puski syliini ja kääriytyi siihen kerälle kehräämään. Siihen loppui minun kiireeni luostariin, vaikka tiesin, että se oli enää alle tunnin auki. Eihän siitä raaskinut nousta! Onko suloisempaa ääntä kuin kissan kehräys!
Luostarin sisään johtivat niin jyrkät portaat, että polvea sai nostaa ihan tosissaan. Pääovi oli pieni, ehkä metrin korkuinen ja kapeakin, jopa minä jouduin kömpimään siitä läpi. Sisällä odotti lisää jyrkkiä portaita ja naulakko, josta sai lisätä vaatetta, jos oma ei ollut sopivaa. Jouduin laittamaan t-paidan päälle neuletakkini, eikä legginssitkään olleet soveliaat, niiden päälle kietaisin huivini hameeksi.
Sisällä luostarissa pääsi vain kahteen pieneen kappeliin ja näköalaparvekkeelle. Kierroksen jälkeen talo tarjosi lasillisen vettä ja likööriä. Munkkien tekemä yrttilikööri oli maustettu kanelilla, neilikalla, sitruunanlehdillä ja hippusella minttua. Se oli yllättävän hyvää.
Istuin ikkunan ääreen ja katselin sinistä ulappaa likööriä siemaillen. Siinä samalla tuli mieleen, millaista elämä täällä mahtaa näille kolmelle munkille olla. Onko luostarissa talvella kylmän kosteaa, kesällä paahtavan kuuma mustissa kaavuissa? Maisemat ovat kyllä upeat, mutta kuka ylipäätään haluaa vielä nykypäivänä munkiksi?
Täydellisen luostariretken jälkeen täydellinen lounashetki
Yksinkertaisen herkullinen linssisalaatti, lasi valkkaria ja ennen kaikkea upea näkymä merelle, varpaat hiekalla, aaltojen loiske metrin, parin päässä, vedessä kimmeltävä auringonloiste, tässä on kaikki mitä tarvitsen juuri nyt.
Amorgos oli lopulta suuri yllättäjä, alkupettymyksen jälkeen aloin ihastua saareen yhä enemmän. Tympeyskin johtui aluksi lähinnä tuulisesta ja pilvisestä säästä. Kun aurinko alkoi paistaa, mielialani kohosi raketin lailla kohti korkeuksia. Tällaisista päivistä imen energiaa koko pimeän talven varalle. Ne tekevät hetkellisesti autuaan onnelliseksi.
20 kommenttia
Johanna / Hellan ja viinilasin välissä
Onpa huikean kaunis luostari ja millaisella paikalla! Olisi ihana päästä kiertelemään Kreikan pieniä saaria ja se onkin listallani kärkipäässä. Mihin aikaan vuodesta olit tällä reissulla vai oletko parasta aikaa?
Anna K.
Tuo luostari oli nimenomaan näkemisen arvoinen upean sijaintinsa ja maisemien vuoksi.
Olin tuolla lokakuun alussa, viime syksynä. Tähän aikaan vuodesta olisi todennäköisesti tosi kylmää ja koleaa noilla saarilla.
VAROITUS: Kreikan pikkusaarten kiertäminen aiheuttaa vakavaa riippuvuutta.
Sofia / Project Forever
Se on kyllä jännä miten sää vaikuttaa niin paljon siihen kokeeko paikan kivana vai ei. Itse en esimerkiksi tykästynyt Amsterdamiin ollenkaan ensimmäisellä kerralla, ja suurin syy oli varmaankin harmaa ja tuulinen sää. Toisella vierailukerralla auringon paistaessa kaupunki osoittautuikin todella hurmaavaksi!
Upean näköisiä maisemia näissä kuvissa, tekisi heti mieli varata kevätmatka Kreikkaan! 🙂 Jonkinlainen saarihyppely olisi haaveissa, erityisesti se Koufonissi ja Mykonos kiinnostaisi.
Anna K.
Ihan totta! Mulla on muitakin vastaavia kokemuksia kuin tämä Amorgoksella, esim Praha talven viiltävässä kylmyydessä jätti todellakin kylmäksi! Ei tee oikeastaan edes mieli sinne uudestaan.
Koufonissi oli kyllä suloinen paikka, Mykonos taas ei ollut niin mieluinen. Tai ilman turisteja se olis ollut kyllä tosi kaunia!
Pirkko / Meriharakka
Taannoisella purjehdusreissullamme Ateenan Piraeuksesta Kosille päädyimme valitsemaan reitin, joka ei kulkenut Amorgoksen kautta. Samasta porukasta jotkut onnistunuivat kyllä käymään tuollakin saarella, mutta kuten olet itse päässyt kokemaan, niin saariahan Kreikassa riittää ja kaikille niille ei kyllä ihan helposti osu 🙂
http://meriharakka.net/2015/02/05/purjehdus-ateenasta-kosille/
Anna K.
Siinä missä muut kerää maita, niin minä näitä Kreikan saaria. Haaveena käydä niissä kaikissa, mutta tokkopa koskaan onnistuu. Varmasti osuitte kivoille saarille, vaikka Amorgos nyt jäikin väliin. Se on muuten sen verran syrjässä, että sinne pitää varta vasten lähteä.
Minna -Ku ite tekee
Ensimmäinen matkani poikaystäväni kanssa oli juurikin Kreikan saarihyppely. Siitä on jo reilusti yli 15 vuotta aikaa, mutta ilmeisen hyvä reissu kuitenkin, kun Kreikassa on tullut sen jälkeen vierailtua useasti ja poikaystäväkin on ollut 15 vuotta aviomies. Vois olla uuden hyppelyn aika!
Anna K.
Kreikka oli siis hyvä testi teidän parisuhteelle. Uskon, että toimisi mulla myös, koska Kreikassa on melkein mahdotonta olla onneton. Mitä nyt kotimatkaa odottaessa lentokentällä. Siinä se parisuhde punnittaisiinkin, eli oisko sen tyypin kanssa kivaa joka tapauksessa, oli sitten kotona tai matkalla.
Anna-Maria K
Voi kisuja <3 Ja hassua aasia! tai muulia… 😀 Meri oli tosiaan huikaisevan hieno. En ole koskaan käynyt Kreikassa, se vähän kiinnostaa. Varsinkin kohteet joissa on merta ja sekä jotain nähtävää. Tämä paikka, ainakin luostarin vuoksi, kuulosti kiinnostalta.
Anna K.
Et ole koskaan käynyt Kreikassa! Voi ihmetys! No, toisaalta en mäkään ole koskaan käynyt Saksassa, joka on monen suosikki.
Mulle Kreikasta on tullut sellainen pakko päästä -kohde. Mitä enemmän siellä käyn, sen enemmän tekee uudelle matkalle mieli. Ja ne ihanat pienet kisulaiset siellä, voi sitä lässytyksen ja silityksen määrää. 🙂
Mika / Lähtöportti
Kreikka on oikea pienten saarten aarreaitta! Kaikki nämä kuvat näyttävät niin kovin tyypillisen kreikkalaisilta, mutta sitten taas toisaalta jokaisella saarella on omat erityiset piirteensä. Muutamilla Kreikan saarilla olen käynyt, mutta Kykladit ovat vielä näkemättä. Varmasti vielä joskus sinnekin, sillä Kreikkahan on aina hyvä matkaidea. Oli se sitten lasillinen sinisen meren rannalla tai sylissä kehräävä kissa, niin jokaisesta päivästä Kreikassa on jäänyt itselleni hyviä muistoja 🙂
Anna K.
Pienet asiat on mullekin niitä tärkeitä, joista jää hyvät muistot, kuten just lasi viiniä tavernassa tai kehräävät kissat. 🙂
Elina Marjaana Travel Blog
Onpas ollut melkoinen merimatka, huh! Kävin vasta viime kesänä ekan kerran Kreikassa ja ihastuin Karpathoksen saareen ikihyväksi. Se oli pieni ja rauhallinen sekä samalla todella kaunis ja itselleni mielenkiintoinen myös uutena kohteena. Ihana huomata näissä valokuvissa samoja tuttuja kreikkalaisia elementtejä.
Anna K.
Karpathoksesta tykkäsin minäkin! Erityisesti Olympoksen kylä siellä oli ihana!
Paula - Viinilaakson viemää
Voi kuinka ihanan näköistä! Näyttää sellaiselle aidolle Kreikalle. Saaren nimikin on minulle ihan outo vaikka Kreikka-fani olen aina ollutkin. Ihana tuo aasi. Ja tuonne luostariin minäkin haluan kiivetä.
Anna K.
Amorgos on melko tuntematon ja kaukana pääreittien varrelta. Siksi harva sitä tietää. Aasi oli aika symppis! 🙂
sari/ matkalla lähelle tai kauas
Olipa kiva näin -13 pakkasaamuna lukea tätä juttua. Hetken kuljin merisairaana mukanasi ja ylös rappusia luostariin. Pitääpä laittaa saari muistiin, koska saarihyppelystä Kreikassa täällä haaveillaan kovasti!
Anna K.
Pakkasella kesästä on kiva haaveilla.
Suosittelen todella saarihyppelyä Kreikassa, siinä näkee niin paljon kerralla ja se matkanteon fiilis on ihan omaa luokkaansa. Reppu selkään ja menoksi!
Susanna
Hyvät kuvat. Olen ollut kerran kovassa myrskyssä ja se oli Vikingillä, suuri laiva keinui paljon. Kreikassa on tullut käytyä Msc risteilyn muodossa ja laiva ei keinunut yhtään
Anna K.
Kiitti Susanna! Noissa maisemissa oli helppoa antaa kameran laulaa. 🙂
Se laiva millä mä menin, oli ihan tosi pieni. Siksi myrsky keikutti sitä niin paljon. Isossa risteilijän kokoisessa laivassa ei olis se tuuli tuntunut missään.