Laugavegurin vaelluksella näet Islannin pienoiskoossa

Ensimmäistä kertaa vieraskynäkirjoitus blogissani. Kun näin Islannissa asuvan siskoni Kaisan ottamat kuvat heinäkuiselta vaellukselta, tiesin heti, että haluan näistä jutun blogiini. Nyt tekin pääsette näkemään jotain sellaista, mitä ei blogissani ole ennen ollut. Lähdetään yhdessä vaellukselle!

Oletko koskaan haaveillut vaelluksesta Islannin ylänköjen majesteettisissa maisemissa? Minä nimittäin en ollut. Laugavegurin, Islannin suosituimman vaellusreitin, patikoiminen ei olisi tullut mieleenkään vielä viime kesänä. Koronakevät muutti kaiken. Tiesimme, että tänä kesänä Islannissa on vähän turisteja, joten idea syntyi työpaikalla alkukeväästä. Nyt jos koskaan olisi tilaisuus nauttia tuosta reitistä ilman tungosta poluilla. Se sopi meidän ryhmällemme erityisen hyvin, sillä taka-ajatuksena oli, ettemme jäisi nopeampien jalkoihin. Puolet vaellukselle osallistuneista oli nimittäin näkövammaisia ja tiesimme, että etenkin alamäet ovat vaativampia, kun tasoerojen hahmottaminen on hankalaa.

Alun perin vaellukselle oli tarkoitus lähteä 15. heinäkuuta, mutta matkaa lykättiin viidellä päivällä runsaiden sateiden ja kovan tuulen vuoksi. Ei olisi ollut mitään järkeä lähteä tarpomaan säässä, joka olisi voinut osoittautua vaaralliseksi tai olisi vähintäänkin pilannut matkanteon ilon. Päätöksen tekivät kokeneet oppaamme Edith ja Örlygur, jotka vetävät näitä vaelluksia kesäisin Ferðafélag Íslandsin leivissä. Se on toinen maan johtavista ulkoilujärjestöistä ja vastasi meidän matkastamme Islannin näkövammaisjärjestön kanssa. Matkalle osallistui seitsemäntoista patikoijaa opaskoira Visirin lisäksi. Sää suosi ryhmäämme: aurinko paistoi, oli tyyntä ja lämmintä ja vasta viimeisenä päivänä tarvoimme muutaman tunnin pehmeässä sateessa.

Tuliperäisestä maastosta jäätiköiden ja mustien hietikoiden maisemiin

Laugavegur – lämpimien lähteiden tie – on 55 km pitkä vaellusreitti Islannin keskiylängön eteläisissä osissa. Sitä ei suotta mainosteta maan suosituimpana vaellusreittinä: se on kuin pienoiskuva islannin luonnon monimuotoisuudesta – kirjavia vuorenrinteitä, kuumia lähteitä, mustaa hietikkoa, kaukana hohtavia jäätiköitä ja lopulta kauniin vehreitä koivikoita.

Laugavegur alkaa Landamannalaugarista ja päättyy Þórsmörkin keitaaseen. Me varasimme vaellukseen neljä päivää, jolloin päivämatkat pysyivät kohtuullisina n. 12 – 12 – 16 – 15 km ja aikaa niihin meni kuudesta tunnista kahdeksaan kunnon taukoja pitäen. Matka kannattaa aloittaa Landmannalaugarista, sillä nousua on silloin vähemmän. Landmannalaugar sijaitsee lähes 600 m korkeudessa ja ensimmäisen päivän aikana noustaan runsaaseen 1000 m korkeuteen Hrafntinnuskeriin. Tällä osuudella ohitetaan upean kirjavia rikkipitoisia vuorenrinteitä ja polunreunoja koristaa mustan kiiltävä obsidiaani, laavalasi. Viimeiset pari kilometriä talsittiin lumisohjossa pikkusateessa ja siinä vaiheessa jalka alkoi jo painaa.

Hrafntinnuskerista reitti laskeutuu seuraavaan etappiin Álftavatnin järven rantaan yli puolen kilometrin verran. Vaellus alkoi jälleen lumen keskellä, mutta aamusta hanki oli kovaa ja kulku sutjakkaa. Maisemat olivat edelleen karuja, kasvillisuutta oli hyvin vähän eikä linnunlaulua kuulunut mistään. Vain kuumien lähteiden tuntumassa vihersi sammal. Tuon päivän ehdoton kohokohta on nousu Svartahryggurille, josta avautuu uskomaton näköala Álftavatnille ja ympäröiville jäätiköille.

Tämän jälkeen edessä oli pitkä laskeutuminen jäätikön alta paljastuneita kivisiä harjuja alas ensimmäisille kahlattaville joille. Kaikkiaan Laugavegurilla joutuu kahlaamaan neljän jäätikköjoen poikki. Vanhat lenkkarit tai muut kahlaamiseen sopivat kengät olivat tarpeen. Minulla oli mukana Kroatiasta ostetut uimakengät. Vesi oli hyytävän kylmää ja pohja monin paikoin kivikkoinen ja epätasainen. Vettä oli korkeimmillaan polveen. Ylitimme leveämmät joet vinottain vastavirtaan käsikynkkää kolmen-neljän hengen rintamana. Kylläpä olo tuntuikin lämpimältä, kun pääsi pois kylmästä vedestä ja sai jalat kuivateltuaan vetää taas kengät jalkaan.

Kahtena viimeisenä vaelluspäivänä l. Álftavatnista Emstruriin ja sieltä Þórsmörkiin laskua on vähemmän, mutta maasto kumpuilee ja kulkee yli mustien hietikoiden, joita reunustavat vuoret ja kauempana hohtavat jäätiköt. Lopulta reitti laskeutuu viimeiselle ylitettävälle joelle ja Þórsmörkin koivumetsiin.

Matkaan on syytä varustautua hyvin

Heti alusta asti oli selvää, että taittaisimme matkaa vain päiväreput selässä. Meillä oli mukana maasturi, joka kuljetti ruokatavarat, makuupussit ja muut ylimääräiset varusteet yöpymispaikasta toiseen. Mottona kuitenkin oli, että mukaan otetaan vain välttämättömin. Päivärepuille tuli kaikesta huolimatta painoa: siinä oli yleensä sadevarusteet, pipo ja käsineet, ylimääräistä päällepantavaa, kahluukengät, laastaria, eväät ja vettä, energiajuoma, termospullossa teetä sekä myös rahat, kamera ja kännykkä, jotka pidin mieluummin mukanani kuin jätin matkatavaroihin. Hyvät vaelluskengät, villaiset alusvaatteet ja sauvat olivat kaiken a ja o.

Tärkeintä on muistaa, että vaatteita on syytä vähentää ja lisätä tarpeen mukaan. Olin hankkinut matkaa varten housut, joista sai irrotettua lahkeet ja jotka kuivuivat hetkessä. Totesin matkan aikana, että se oli huippuostos. Kun matkan ensimmäisenä päivänä vaelsimme lumessa lyhythihaisessa paidassa ja shortseissa, toisena aamuna vedettiin jalkaan myös villakalsarit.

Makuusali seitsemälletoista hengelle

Yövyimme Ferðafélag Íslandsin majoissa, joissa ryhmällemme oli pääsääntöisesti varattu yksi makuusali, johon koko porukka mahtui nukkumaan kerrossänkyihin. Mökeissä on mahdollisuus valmistaa ruokaa.

Vessat olivat joka paikassa vaatimattomat, mutta siistit. Ainoastaan ensimmäisessä yöpymispaikassamme Hrafntinnuskerissä oli kuivakäymälä, jossa voimallinen ammoniakin lemu varmisti, ettei siellä viihtynyt yhtään kauempaa kuin oli pakko. Kaikkialla käsien ja kasvojen pesuun oli vain kylmää vettä, mutta saippuaa ja desinfiointiainetta oli aina tarjolla. Osassa majapaikoista oli mahdollista käydä lämpimässä suihkussa maksusta.

Laugavegurin varrella on kuusi majoituspaikkaa. Jos ei halua telttailla, yösija kannattaa varata etukäteen. Mikäli suunnittelet vaellusta omin nokkinesi ja kannat myös teltan mukanasi, on syytä muistaa, ettei telttaa saa pystyttää muualla kuin leirintäalueille.

Hyvä tietää:

Jos suunnittelet vaellusta Islantiin, muista seuraavat seikat:

• Kun lähtee vaeltamaan Islannin asumattomille seuduille, matkasuunnitelmista on aina syytä kertoa muille. Valitettavasti Islannissakin menehtyy turisteja, jotka jäävät luonnon armoille.
• Puhelinyhteyttä ei ollut joka paikassa internetyhteydestä puhumattakaan.
• Tällä vaelluksella ollaan tosiaankin luonnon helmassa. Se tarkoittaa myös sitä, että tarpeensa saattaa joutua tekemään kiven taakse, pahimmassa tapauksessa ei ole sitä kiveäkään, vaan pelkkää mustaa hiekkaerämaata ympärillä. Luontoon ei saa jättää vessapaperia vaan ne on kuljetettava seuraavaan majapaikan roskakoriin.
• Luonnosta ei myöskään saa kerätä kiviä tai mitään muitakaan muistoja.
• Sääntönä on, että vain polut ovat kulkureittejä.

Ferðafélag Íslandsin sivulla Laugavegur määritellään kolmen kengän vaikeusasteella neljästä. Lieneekö harjoittelun ansiota, mutta minusta reitti ei tuntunut vaativalta. Polut on merkitty selkeästi merkkipaaluin. Reitillä ei myöskään ollut tungosta. Muutama kulkija ohitti meidät alkutaipaleella, samoin jokunen polkupyöräilijä. Kohtasimme myös perheen, jossa oli alle 10-vuotiaita patikoijia. Jos haaveilet vaelluksesta Islannin luonnon helmassa, Laugavegur on suhteellisen helppo reitti aloittaa.

Jos reitti kiinnostaa lisätietoja löydät Ferðafélag Íslandsin sivuilta.

Teksti: Marjakaisa Matthíasson
Kuvat: Marjakaisa Matthíasson ja Edith Gunnarsdóttir