Symi! Sydämeni osuman sai
Aina välillä onni on matkoilla myötä ja osun paikkaan, joka vie jalat alta heti kättelyssä. Kreikan kaunotar, Symi oli juuri sellainen! Rakastuin siihen ensi silmäyksellä, niin hurmaava se oli värikkäine, rinnettä kiipeävine taloineen ja turkoosinvihreänä kimmeltävine lahtineen. Symillä tiesin heti, että täältä en lähde ihan heti pois.
Moni tulee Symille päiväretkelle Rodokselta ja viipyy saarella 4-5 tuntia. Minä viivyin paria päivää vaille viisi viikkoa. Mitä ihmettä Symillä voi tehdä niin pitkään? Esimerkiksi kiivetä kaikille kaupungin kukkuloille, ihailla ympärillä levittyvää kauneutta, lähteä veneretkelle, syödä hyvin, käydä uimassa turkooseissa vesissä, kävellä aamuvarhaisella satamakadulla, ottaa yhä uusia valokuvia, käydä viinilasillisella illan laskettua, silittää kissoja, käydä hakemassa tuoretta leipää leipomosta ja hedelmiä kadun varren kojusta, herätä katsomaan auringonnousua tai vain lukea omalla terassilla, kunnes iltapäivän raukeus tuudittaa päiväunille, paikallisten tyyliin. Tätä kaikkea minä tein ja sain aikani oikein mukavasti kulumaan.
Symi ei ole mikään nähtävyyksien bongaajan kohde, mutta kuuluisa Panormitiksen Arkkienkeli Mikaelin luostari siellä on. Kävin siellä uteliaisuuttani ja hämmästyin kahta eri asiaa: luostarin kirkkoon pääsi minikokoisissa sortseissa ja ikoneita suudeltiin kuin ei olisi koskaan koronasta kuultukaan! Katsoin tarkkaan ja kyllä, yhä uudet huulet painuivat ikonin lasipintaan kenenkään sitä puhdistamatta. Siinä saa ihan tosissaan tehdäkin ristinmerkkiä, jos on noin kajahtanut koronan jyllätessä maailmassa!
Kukkulan, jos toisenkin kuningatar
Vietin aikaani lähinnä Symin kauneutta ihaillen ja mitä ylempää, sen parempi. Mielipuuhaani oli kavuta lukuisille kukkuloille, sillä niitä ja portaita tässä kaupungissa riitti. Symin pääkatu, Yialoksen satama-alueelta Choraan vievä, Kali Strata oli käytännössä pelkkiä portaita, 500 kaikkiaan. Silti kävelin ne useita kertoja ylös alas eikä tuo tuntunut edes polvea vaivaavan. Päinvastoin, lämpö ja porrasjumppa tekivät sille vain hyvää.
Laivalla Symille saapuva saattaa virheellisesti luulla, että kaupunki näkyy kokonaisuudessaan mereltä. Todellisuudessa yläkylä, Chora levittyy pitkälle mäen päälle ja on Yialosta suurempi. Korkeimman kukkulan päältä, sieltä missä valkoinen kirkko kurkottelee kohti taivasta, saa hyvän käsityksen siitä, miten suuri Chora on. Punaisten kattojen meri levittyy kauas ja jatkuu alas aina Pedin lahtea kohti. Chorassa on muutamia tavernoita, kuppiloita, ruokakauppoja, hotelleja sekä ainoa edullinen vaatekauppa, jonka saarelta löysin. Vieri viereen rakennettuja taloja on paljon, mutta monet niistä ovat tyhjillään, jotkut osan vuotta omistajien asuessa Rodoksella, toiset olleet hylättyinä jo vuosia. Rauniotalojen hinnat ovat 100 000 euron luokkaa, kunnostetut maksavat moninkertaisesti enemmän.
Parvekkeeltani katselin usein vastapäisessä rinteessä heiluvaa Kreikan lippua ennen kuin lopulta lähdin etsimään sille vieviä portaita. Siitä muodostui lempipaikkani, sillä lintuperspektiivistä katsottuna tuntui kuin olisin liitänyt kaupungin yllä. Ihastelin talojen sinisiä ja vihreitä ikkunaluukkuja, punaisia harjakattoja, koko tätä jyrkkään rinteeseen rakennettua kaupunkia, jonka talot olivat ylhäältä katsottuina kuin pienoismalleja tai nukkekoteja. Paras aika oli se kaunis vaaleanpunainen hetki ennen kuin illan pimeys laskeutui. Kun valot syttyivät loistamaan satamaa reunustavissa ja kukkulan rinnettä kiipeävissä taloissa, tuntui että sydän pakahtuu kaikesta tästä kauneudesta.
Symin komean menneisyyden voi yhä aistia
Symi muistuttaa kovasti Kastellorizoa, saarta johon ihastuin kaksi vuotta sitten. Kun saavuin Symille ja näin värikkäät talot rinteessä, ajattelin heti että tämä on kuin Kastellorizon isosisko. Tunsin heti oloni kotoisaksi ja tiesin, että täällä tulen viihtymään.
Symi oli aikoinaan Dodekanesian saarten pääkaupunki (nykyään Rodos), niin tärkeä merenkulun, kaupankäynnin ja varsinkin pesusienten sukelluksen keskus se oli. Asukkaita oli ennen maailmansotia 33000, kun niitä nykyään on vain 2500. Kun Italia 1912 valloitti Symin ja muut Dodekanesian saaret, alkoi muutto Yhdysvaltoihin ja Australiaan sortotoimien ja työttömyyden vuoksi. Myöhemmin toisen maailmansodan pommitukset vaurioittivat kaupunkia pahoin ja yhä useammat pakenivat sodan jaloista. Kaupungin kapeilla kaduilla seisoo monia sodassa raunioiksi muuttuneita mahtipontisia rakennuksia, joiden vauraudesta on edelleen merkkejä jäljellä. Hylätyt, kerran niin uljaat talot huokuvat menneen ajan loistoa ja haikeaa surumielisyyttä.
Kuuluisa pesusienisaari
Pesusienten sukellus oli 1800-luvulla Symin tärkein elinkeino ja saari oli tunnettu hyvistä sukeltajistaan. Heistä kuuluisin oli Stathis Hatzis, joka teki maailmanennätyksen 1913 etsiessään meren pohjaan pudonnutta italialaisen aluksen ankkuria. Hän sukelsi 88 metriin ja pysyi pinnan alla 3 minuuttia, 58 sekuntia apunaan vain 15 kilon painoinen sukelluskivi, joka nopeutti hänen pohjaan menoaan.
Yleisesti pesusienen pyytäjät sukelsivat n. 30 metrin syvyyteen, leikkasivat pesusienen veitsellä irti ja laittoivat vyötäisillä olevaan verkkopussiin. Sen jälkeen pikkupojat talloivat pesusieniä puulaatikoissa, jolloin niitä peittävä musta kuori irtosi ja ne voitiin levittää kadulle lajiteltaviksi. Kun sienistä oli nuijittu niihin tarttuneet pikkukivet ja simpukat, ne olivat valmiita myytäviksi.
Yhä edelleen Symillä on useita pesusieniä myyviä kauppoja, mutta pesusienet eivät tule enää Symin vesiltä, vaan suurimmaksi osaksi ulkomailta. Pesusieniä lajitellaan eri luokkiin laadun ja koon mukaan, mitä tiheämpi ja sileämpi pinta, sen kalliimpi. Kaupoissa on myös esillä muistoja menneiltä ajoilta, kuten entisaikojen sukelluspuku ja metallinen kypärä, sukelluskivi tai vuosikymmeniä vanhoja, kovettuneita jättiläispesusieniä, joiden halkaisija voi olla puolikin metriä. Symi ja pesusienet kuuluvat yhä saumattomasti yhteen ja niiden kummallisilla muodoilla on lupa hassutellakin!
Luo meren ja hiekan
Kukkuloiden valloituksen lisäksi toinen mielipuuhani Symillä oli uiminen. En ole rannalla makaavaa, itseäni grillaavaa tyyppiä, sillä ihoni eikä psyykenikään sitä kestäisi, mutta läpikuultavan turkoosia vettä, snorklaamista ja lämpimässä rantavedessä kahlaamista rakastan! En välitä aurinkotuoleista, vaan vielä 47-vuotiaana olen siinä iässä, että haluan möyriä rantahiekassa, kaivaa jalat pikkukivien alle tai istua pyyhkeellä ja poimia simpukankuoria tai mukavan tuntuisia kiviä käteeni.
Symin parhaille rannoille mennään taksiveneillä, jotka lähtevät satama-altaan pohjukasta, suuren ankkurin vierestä. Suosittelen, että käyt lomasi aikana ainakin yhdellä näistä hienoista rannoista tai jos ostat 12 euron hintaisen kokopäivän venepassin, voit siirtyä päivän aikana rannalta toiselle.
Ag. Marina (St. Marina) on rannoista ensimmäinen. Sitä moni kehui saaren parhaaksi snorklauspaikaksi ja totta, lahdenpoukaman vesi oli ihanan turkoosia. Itse en kuitenkaan tykännyt siitä, että varsinaista rantaa ei ole, vaan aurinkotuolit ovat betonitasanteella. Luonnontilaisiin rantoihin verrattuna siitä tuli jotenkin steriili vaikutelma.
Ag. Nikolaoksen (St. Nicholas) rannalle voi myös kävellä hyväkuntoista polkua Pedistä. Rannalla on aurinkovarjoja ja -tuoleja, sekä puunvarjossa paikkoja kaltaisilleni, jotka levittävät pyyhkeen pikkukiville. Vesi ei ollut täällä ihan niin turkoosia kuin Ag. Marinassa, koska pohjan kivet ovat tummempia.
Ag. Georgios (St. George) on täysin luonnontilainen ranta ja rannoista ainoa, jolla ei ole minkäänlaista kuppilaa, ei myöskään vessaa tai aurinkovarjoja, eikä juurikaan puita. Jos aikoo olla rannalla pidempään, pitää ottaa eväät ja reilusti vettä mukaan! Vesi oli huikean turkoosia ja kaloja näkyi enemmän kuin muilla rannoilla. Puskapissan sijaan paikalliset vinkkasivat uimaan pitkälle ja lirauttamaan mahdollisimman kauas rantavedestä.
Nanou sopii jokaiselle, sillä vaikka sekin on hyvin luonnontilainen, on siellä kuitenkin aurinkotuolit ja viihtyisä taverna, sekä kesyjä vuohia, jotka syövät kaiken minkä suuhunsa saavat, pidä siis varasi! Siellä maailma on hassusti päälaellaan, kun tavernassa ihmiset ovat aitauksen sisällä, vuohet ulkopuolella vapaina. Nanoullakin saa nauttia turkoosista vedestä ja kalojen katselusta. Siellä näin myös rantaan eksyneen meduusan, mutta onneksi se ei ihooni osunut.
Lähelläkin on ihania poukamia
Ei kannata lähteä merta edemmäs kalaan, eikä uimaan. Myös Yialoksen lähettyvillä on rantoja, joille pääsee joko kävellen tai bussilla. Nos on pieni, päiväretkeläisten suosima biitsi, noin kilometrin päässä sataman pohjukasta. Koronan aiheuttaman matkailijapulan vuoksi sielläkin oli aina hyvin tilaa. Jos jaksaa kävellä mäen päälle Nosilta ja laskeutua kiviportaat pieneen poukamaan, saa uida huikean turkooseissa vesissä. Varsinaista rantaa ei ole, eli pyyhkeille ei juurikaan ole tilaa, mutta maisema on kaunis sekä veden yllä että alla.
Minusta myös arkinen Nos oli hyvä snorklausranta. Pohja syvenee nopeasti ja äkkijyrkästi, minkä vuoksi hyvin lähellä rantaa voi uida syvässä vedessä. Kummallisen, koko kasvot peittävän snorkkelin kanssa näkyvyys oli niin hyvä, että tuntui kuin olisin ollut kala itsekin pienten hopeakylkisten lajitovereiden yllä. Huom! Uimakengät ovat tarpeen, sillä rannoilla on teräviä pikkukiviä ja lasinsirua, sekä syvemmällä merisiilejä.
Pedin kylän ranta on noin 3,5 km päässä päässä Yialoksesta. Matka kylän keltaisella pikkubussilla kestää vartin ja maksaa 1,70e. Ensimmäisellä kerralla ajattelin, että eipä ole kummoinen paikka, mutta sitten huomasin, että Pedi on aika sympaattinen kylä, pieni ja vaatimaton, jossa arkiset askareet, verkon paikkaus tai lounas puun alla varjossa, sujuivat verkkaiseen tahtiin. Pedissä voi uida joko päätien vieressä olevalla rannalla (varo kahlatessa purevia kaloja!) tai lahden oikealla reunalla Kaminian pikkuriikkisissä poukamissa. Siellä kirjoitin alla olevan tekstin muistivihkooni uimisen jälkeen.
Rakastan meren tuoksua, rantakiviin tarttunutta ja ilmassa leijuvaa suolaista raikkautta. Huomaan rantavedessä meritähden, jonka aalto heittää kuivalle maalle ja nostan sen nopeasti kepillä takaisin veteen turvaan. Sen kuivuneita lajitovereita, joiden vääntyneet sakarat auringon paahde on muuttanut valkoisiksi, lojuu rantakivillä. Rantani on vain kapea viiva kivikkoisen rinteen ja meren välissä, niin että siihen mahtuu vain nipin napin pyyhe. Saa olla tarkkana, etteivät ohikulkevan veneen nostattamat aallot kastele sitä. Täällä olen luonnon helmassa, meren äärellä, en turistirannalla aurinkovarjon alla. En kaipaa palveluita, en oluttuoppeja kantavia tarjoilijoita, en musiikin jytkettä enkä äänten kakofoniaa.
Meri on aivan vieressä. Voin pyyhkeeltäni kurottaa varpaani aaltojen loiskeeseen ja auringon valo leikittelee veden pinnalla niin lähellä, että voisin varmaan poimia hippusen kimallusta. Myöhäisen iltapäivän aurinko on kuin ystävä, se ei ole polttava eikä pelottava, vaan uinnin jälkeinen lempeä lämmittäjä, joka kuivaa iholta vesipisarat. Kevyt tuulenhenkäys puhaltaa merisuolan pörröttämät hiukset kuiviksi.
Miten sinne pääsee?
Symille liikennöi Dodekanesian Seawaysin katamaraani ja Blue Star Ferriesin autolautat, sekä Saos Ferriesin Stavros-laiva. Matka Rodokselta kestää noin tunnin. Blue Starin lautat ovat sen verran suuria, että niillä on oma satama sillä puolella kaupunkia, josta tie nousee ylös Choraan, kun kaksi pienempää alusta parkkeeraavat kellotornin viereen. Lisäksi Rodokselta pääsee päiväristeilylle useamman eri retkifirman laivoilla, jotka lähtevät Mandrakin satamasta. Suosittelen kuitenkin viettämään Symillä kauemmin kuin vain muutaman tunnin.
Syyskuu on sekä minun, että monen paikallisen mielestä paras kuukausi Symillä. Ei ole enää tolkuttoman kuuma ja turisteja on vähemmän. Koska olin itse Symillä koronakesänä, väkeä oli paljon tavallista vähemmän ja sain nauttia ihanan rauhallisesta saaresta sekä elo- että syyskuussa. Toista on kuulemma normaalivuonna! Jos haluat tietää, miten puolivahingossa päädyin olemaan saarella viisi viikkoa koronan jyllätessä maailmassa, lue tämä juttu: Millaista Kreikassa oli koronakesänä?
Onnellisten sattumien summana sain olla Symillä pitkään ja onnistuin vuokraamaan oman talon sieltä. Tuo viehättävä vanha talo oli juuri sellainen josta olen pitkään haaveilut. Marraskuun pimeinä iltoina yritän kirjoittaa siitä oman juttunsa, sillä talo ansaitsee tarinansa. Minä viihdyin Symillä paremmin kuin hyvin. Kaipuu takaisin on suuri.
27 kommenttia
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Kuulostipa rentouttavalta lomalta! Itselläni on vähän sama juttu tuon rannalla olemisen kanssa. En tykkää makoilla rannoilla, mutta snorklaus on ihan mahtavaa puuhaa! Oliko se koko kasvot peittävä maski parempi kuin tavallinen? Ilmeisesti se ainakin oli täysin vesitiivis sitten? Jäin ihmettelemään, että miksi noita taloja jätettiin autioksi eikä vaikka yritetty myydä silloin, kun ne olivat vielä hyvässä kunnossa.
Anna K.
Kiitos tekstiä tarkentavista huomioista!
Sain tämän maskin hotellista lainaan, jonka joku edellinen asiakas oli jättänyt. Mulle se oli pikkasen iso, eli saattoi falskata leuan alta ja sitä oli vaikea saada tarpeeksi tiukalle, kun mun pää on pieni. Takana oli hyvät leveät kuminauhat joita pystyi tiukentamaan, mutta sitä oli hankala tehdä itse. Mutta näkyvyys oli huikea ja siinä mielessä parempi kuin tavallinen. Ikävä puoli oli taas se, että jos aalto heitti hengitysputkeen vettä, ei saanut ilmaa ollenkaan. Normisnorkkelissa senkun puhallat veden pois, mutta tässä niin ei voi tehdä, happi vaan loppuu. Onneksi olin matalalla kun näin kävi, maski pitää nimittäin kaksin käsin vetää pois, kun se on niin tiukasti päässä. Näistä huolimatta, tykkäsin käyttää sitä, mutta vähän varuillaan sai olla.
Talokysymys on erittäin hyvä! Kreikkahan on täynnä autioituneita, rähjäisiä taloja. En tiedä varmasti vastausta, mutta arvelen seuraavaa:
Todennäköisesti taloja autioitui jo sodan aiheuttaman maastamuuton vuoksi paljon, eikä ihmiset niin vain palanneet Amerikasta tai Australiasta niitä korjaamaan tai myymään. Ehkä ei edes tunnesyistä haluttu myydä esi-isien taloja? Olisiko ollut ostajiakaan? Tuskin, kun ihmiset olivat sodan vuoksi köyhtyneet eikä ostavia turisteja vielä muutamaan vuosikymmeneen seudulla liikkunut.
Rauniotalot taas tuhoutuivat jo pommituksissa, osa näistä varmasti korjattiinkin. Ne, jotka muuttivat kauas, eivät ehkä koskaan palanneet, rahan vuoksi tai tunnesyistä. Olisi ollut varmasti henkisesti raskasta nähdä oma, kerran niin upea kotinsa raunioina. Ehkä oli helpompi pysyä poissa?
Paula - Viinilaakson viemää
Voi ihanuus! Voin vain haaveilla noista maisemista ja tunnelmista. Symi on minulle tuntematon saari, joten oli mielenkiintoista lukea. Kauniilta näyttää ja paljon värikkäämmältä kuin monet muut paikat. Hauskaa kun kerroit noista pesusienistä. Kerroin nimittäin juuri pari päivää sitten amerikkalaiselle miehelleni ja lapsille Kreikasta, ja siitä miten siellä ennen saattoi tehdä retkiä jossa pääsi sukeltmaan itselleen sienen. Siihen vielä totesin, että vieläköhän sellaisia tehdään vai onko ne sienet rauhoitettuja… tiedätkö sinä vastausta tähän? Omista Kreikan reissuista on sen verran kauan, että moni asia lienee muuttunut.
Anna K.
Juttelin paljon pesusienten sukelluksesta paikallisten kanssa. Tuollaisista retkistä en heiltä kuullut, kiva kun kerroit. 🙂 Kävitkö itsekin sukeltamassa pesusienen itsellesi? Tapahtuiko tämä mahdollisesti Kalymnoksella? Se on toinen kuulu pesusienisaari.
Symillä pesusieniä pyydettiin liikaa, jolloin kanta pieneni, mutta kohtalokkaampi oli jokin sairaus, joka niihin iski ja tuhosi ne. Muutamia ilmeisesti kasvaa, en tiedä ovatko rauhoitettuja.
Vaikka Kreikkakin on muuttunut paljon esim 80-luvulta, jolloin itse siellä ensi kertaa kävin, törmää varsinkin pikkusaarilla vielä ihahduttavan usein ”vanhanaikaiseen, yksinkertaiseen maalaiselämään, ihmisten vieraanvaraisuuteen, perinteisiin ruokiin ja huonekaluihin, aaseihin ja kissoihin, ylipäätään elämään joka eroaa selvästi omasta arjesta. Mulle kaikessa tässä piilee pitkälti Kreikan viehätys.
Mari / Kodinvaihtaja
Ihana rentouden kokemus huokui koko tekstistä. Varmasti nautit, kun minäkin nautin lukiessani. Sinulla on nyt oma paikka!!!
Anna K.
Ihana kuulla, että nautinto ylsi lukijalle asti! 🙂 Kyllä, mulla on nyt oma paikka, mutta ongelma on vaan se, että niitä paikkoja alkaa olla Kreikassa jo niin monta, joihin haluaisin palata. Symi kuuluu kyllä ehdottomasti top kolmoseen, ehkä jopa kirkkaimmalla sijalla tällä hetkellä.
INDIVUE
Kiva postaus. Pystyn hyvin kuvittelemaan tunnelmasi. Minulle jalat alta vievä kohde oli Goa aikoinaan, mutta olisi kiva tutustua myös Välimeren rantoihin paremmin.
Anna K.
Kiitos! 😊
Mulle tuli kova hinku Intiaan kun katsoin sitä eläkeläisten matkaohjelmaa Etelä-Intiasta. En oo koskaan käynyt, ei ole ollut edes mitenkään toivekohteena, mutta sarjaa katsoessa ajattelin et vitsi jos tuonnekin joskus pääsisi!
Maapalloilija
Alkoipa kuulostaa houkuttelevalta paikalta, ennen en ollut tästä kuullutkaan – enkä pesusienien sukeltamisesta!
Anna K.
Oppia ikä kaikki! Kreikassa on valtava määrä saaria, useimmat tietää vain ne tutuimmat turistikohteet. Mutta nämä pienemmät helmet kannattaa painaa mieleen jos tuonne päin suuntaa.
Pirkko / Meriharakka
Hienoa, etten vielä ole käynyt Symillä, enkä Rhodoksellakaan ja ainakin jälkimmäinen on ollut kevyesti suunnitelmissa. Nyt täytyisi vaan muistaa tämä juttusi sitten joskus kun matkaa sinne ehkä pääsisi suunnittelemaan!
Näistä Kreikan saarien määrästä: juttelimme viime syksynä paikallisen oppaamme/kuljettajan, jonka kanssa kiersimme Peloponnesosta pari päivää, ja hän hiukan naureskellen jätti vastaamatta, että mikä on hänen lempisaarensa (asui Ateenassa). Totesi vaan, että ne parhaat saaret me pidämme itsellämme 🙂
Anna K.
Symi kannattaa pitää mielessä!
Mäkin olen kysynyt paikallisilta suosikkisaarta ja havainnut, että olen itse kolunnut Kreikan saaria paljon enemmän kuin he. Ei heillä ole aikaa, varaa eikä ehkä kiinnostustakaan matkustella niin paljon kotimaassaan. Muutamia tärppejä olen kuitenkin saanut paikallisilta, Chios ja ja Samothraki ovat kuulemma vielä hyvin aitoja. Ateenan läheltä taas oma suosikkini on pikkuinen Agistri.
Teija / Lähdetään Taas
En kestä katsoa näin ihania kuvia! Heittämällä itsekin viihtyisin tuolla viikkokausia. Vaikka koko pimeän talven 🙂
Anna K.
Tällä viikolla katsoin huvikseen säätiedotetta Symille, +22 ja aurinkoista, kuin meidän kesä! Ihan pieni kaipuu sinne iski!
Elina / elinanmatkalaukussa
Wow lähes 5 viikkoa ! Oot tosiaan ehtinyt koluta saarella paljon, kuulostaa ihanan rennolta. Ihania maisemia ja tuonne mereen tekisi mieli hypätä heti! 🙂
Anna K.
Olihan se huikeeta että sain olla niin pitkään! Ja silti tai ehkä sen vuoksi, oli vaikea palata kotiin!
Sari / matkalla lähelle tai kauas
Kuulosti ihan parhaalta ja vielä viisi viikkoa noissa maisemissa.
Itse haaveilen, jospa ensi kesänä kolme viikkoa jossain Kreikan saarilla saisi nauttia olosta.
Anna K.
Olihan se uskomatonta että pystyin jäämään niin pitkäksi aikaa ja vielä tällaisena aikana!
Kolme viikkoa kuulostaa myös tosi hyvältä ja silloin olisi mahdollista käydä muillakin saarilla. Toivottavasti se toteutuu!
Pirjo Hämäläinen
Ihana kertomus Symillä vietetyistä viikoista. Kerran olen käynyt päiväristeilyllä ja ihastuin oitis. Sinne takaisin joskus.
Anna K.
Kiitos, kiva että tykkäsit. Päiväristeily on vähän sellainen alkupala, toivottavasti pääset joskus nauttimaan Symistä pitkän kaavan mukaan!
Tuija Hakala
Ihana Symi.Ollaan käyty yhden kerran saarella Rodokselta päiväretkellä johon kuului luostari käynti , aikaa jäi niin vähän tutustua Symiin.Rodoksella ollaan käyty kohta 20 krtaa mutta Symi vei nyt kyllä mennessään,kun luki sun matkakertomusta. Kuinka paljon maksoit talosta kun olit monta viikkoo.
Anna K.
Symillä kannattaa olla ainakin muutama yö, niin ehtii tutustua kaupunkiin ja upeisiin rantoihin. Minäkin kävin Panormitiksen luostarissa, ihan ok, mutta paljon hienompiakin Kreikassa on.
Talon omistajan kanssa sovittiin etten kerro blogissani talon hintaa, sillä sain sen koronan aiheuttaman matkailijakadon vuoksi halvalla. Normaalihinta taisi olla 180e/yö.
Markku V.
Hieno kuvaus ja tuttuja maisemia. Aikaisemmin päivävierailu Rodokselta ja viime kesänä viikko Pedi Beachin maisemissa. Nyt tullut talvellakin selattua löytyisikö sopivaa loma-asuntoa. Voi kun siellä voisi joskus vielä viettää tuon viisi viikkoa!
Anna K.
Kiitos kommentista! Kiva kuulla, että olet itsekin viihtynyt Symillä. Pedi on pieni ja sympaattinen, itse tykkäsin enemmän kaupungin hulinasta, varsinkin kun tuolloin oli normaalivuotta hiljaisempaa. Toivottavasti pääset vielä joskus saarelle viideksi viikoksi! 🙂
JariV
Tere Anna K,
Törmäsimme sinuun retkelläsi La Gomeralla
Ja sitä kautta löysimme tämän Symin tarinasi
Sinne aiomme mennä seuraavalla reissulla
Emme tosin pääse viideksi viikoksi
Mutta jos vaikka edes yhdeksi tai kahdeksi
Tavoitteesi, tekemisesi ja kohteesi osuvat juurikin meidän vastaaviin ja tosi tarkasti
Joten kiitokset hyvistä vinkeistä
P.S. Vaellussauva(t) voisivat edistää kulkemistasi (vieläkin) pidemmälle ja vähän vähemmällä rasituksella
Anna K.
Hola, hola! Tosi kiva kun jätitte kommentin, tuli hyvä mieli tästä! 🙂 Toivottavasti saan pian kirjoitettua La Gomerasta ja vaelluksista. Kiitos myös teille vinkeistä siellä! Sauvat olis varmasti hyvät, mietin niiden hankkimista jos menen uudestaan.
Onpa tosi kiva kuulla, että Symi kiinnostaa teitä! Uskon, että se sopii teidän tyyliseen lomailuun, vaelluksista en siellä tiedä. Heinä-elokuussa siellä on liikaa väkeä, mutta alkukesä tai -syksy ovat tosi hyviä aikoja sinne. JOs ja kun meette, niin heittäkääpä vaikka uusi kommentti sit, olis kiva kuulla mitä tykkäsitte. 🙂
Markku Valkamo
Tänä kesänä toinen viikon reissu Symillä, eka kerta toissa kesänä, jolloin vielä koronarajoituksia. Jälleen samassa majoituksessa Pedi Beachissa. Nyt vuokrattiin myös päiväksi vene, mikä osoittautui hienoksi ratkaisuksi. Jälleen lepoa, verkkaista tunnelmaa, kirkkaassa vedessä uintia, hyvää ruokaa ja aivan omanlaistaan tunnelmaa. Haaveilua oman ”rauniotalon” hankkimisesta, jota alkaisi hiljalleen korjailla…Kiitos muutaman vuoden vanhasta hienosta kirjoituksestasi ja kuvista! Kaikki kuvien paikat tuttuja 🙂.