Kurkistus Kalymnoksen pääkaupunkiin, Pothiaan

Kalymnoksen pääkaupungissa Pothiassa oli kaikkea sitä, mikä saa minut matkustamaan Kreikkaan. Paikalliselämän keskellä saa kokea asioita, mitä turistialueilla ei näe. Kun kävin Massourissa ollessa päiväretkellä Pothiassa, tiesin heti että tänne pitää päästä muutamaksi päiväksi asustelemaan. Intuitioni osui taas oikeaan! 

Päiväretkeni alkoi hyvin. Ensin näin suloisia kissanpentuja sinisellä tuolilla ja heti perään bongasin kauniin vanhan hotelli Arhontikon aivan sataman tuntumasta. Ajattelin, että se on varmasti kallis, mutta tanskalainen omistaja Henrik sanoi, että voin saada huoneen 35 eurolla/yö. Hotelli hurmasi jo aulassa vanhoilla huonekaluillaan, koristeillaan (sängyn pääty portaikon seinällä kuin tauluna) ja kukillaan. Vanhoista valokuvista tuijotti melko tuiman näköisiä asukkaita menneisyydestä, talo oli entinen pesusienitehdas. Juuri minun oloinen paikka täynnä historiaa! Vaikka en nähnyt huonetta, päätin siltä seisomalta varata viisi yötä ihastuttavaan hotelliin.

Kun saavuin paria päivää myöhemmin, olin mykistynyt. Parvekkeeltani avautuva näköala kohti merta ja kaupunkia oli kertakaikkisen hurmaava! Tunnelmaa laski ihan pikkaisen parvekkeen lattia, joko oli täynnä pulun paskaa. Henrikin mukaan pulut käyttivät sitä surutta vessanaan ja vaikka sitä hinkkaisi kuinka, se ei pitkään puhtaana pysyisi. (Veikkaan silti, ettei hän hinkannut sitä kovinkaan usein.) Sunnuntaina kirkonmenot raikuivat kaijuttimista 6.40 aamulla ja uniseen mieleeni nousi ajatus, olisiko ollut viisaampaa majoittua vähän kauemmas kirkosta? Vaan mahtaako se edes onnistua Kreikassa, kun kirkkoja on joka kulmassa.

Huone oli yksinkertainen, patja hyvä ja vanha kylpyhuone jo parhaat päivänsä nähnyt, mutta hyvin kelpasi. Ihmettelin miten lakanoissa tuoksahti tupakan savu, kuin pyykkejä olisi kuivattu tupakkapaikan lähellä. Totuus paljasti, kun bongasin Henrikin silittämästä lakanoita sisääntulohallin päädyssä tupakkaa hiljakseen poltellen. Boheemi isäntä hoitaa asiat omalla tyylillään! Eikä hänestä voinut olla pitämättä, hyvällä tavalla kreisi tapaus, Kööpenhaminasta Kalymnokselle eksynyt.

Paikalliselämää ja juhlahumua

Pothiassa minua viehätti se, että olin keskellä paikalliselämää, hyvässä ja pahassa. Kaikesta muusta tykkäsin, mutta liikenteen jatkuva virta ja mopojen pärinä keskustan kapeilla kaduilla häiritsivät. Kävelin kaupunkia ristiin rastiin, mutta harmillista kyllä, en löytänyt aluetta missä olisi ollut kauniisti rapistuneita vanhoja taloja, niitä joita rakastan kuvata. Toki niitä tuli vastaan siellä täällä, mutta rakennuskanta oli yllättävän uutta ja hengetöntä monin paikoin.

Kokonaisuutena Pothia oli minusta kuitenkin paljon kivempi kuin Massourin alue, niin paljon eläväisempi. Oli kivaa katsella miten lapset leikkivät aukiolla iltaisin, ihmiset kävelivät rantakatua kuulumisia vaihtaen ja vanhukset istuivat päivystämässä vakiopaikoillaan. Oli paljon ravintoloita mistä valita, kreikkalaisen ruuan lisäksi myös pizzaa, hampurilaisia, sushia, mikä on pitkällä matkalla ihan tervetullutta vaihtelua.

Supermarketit olivat edullisia ja kreikkalaisittain ”suuria”, kokoluokkaa ”pieni Alepa”, kun useinhan pikkusaarilla kaupat ovat hyvin pieniä ja lattiasta kattoon täynnä sekalaista tavaraa. Myös vaate- ja kenkäkauppoja oli paljon, löysin 15 eurolla todella kivat nahkakengät, joiden pohja pitää liukkailla laatoilla ja hankalissa portaissa. Pothiassa oli myös useita pesusienikauppoja. Kävin suurimmassa aamulla, ennen Kosilta saapuvia suuria turistiryhmiä, joita liikkeessä on käynyt vuosikymmeniä. Tunnistin liikkeen samaksi kuin vanhempieni valokuvassa 90-luvun alusta.

Eräänä iltana kaupungissa vietettiin tärkeän meritaistelun 200-vuotisjuhlaa, joka oli käyty Kalymnoksen lähellä. Tuo taistelu oli avittanut Kreikan itsenäistymistä Turkin vallan alta. Sen kunniaksi paikalle oli saapunut Kreikan presidentti, Aikaterini Sakellaropoulou ja kaupungilla oli väkeä tavallista enemmän. Myöhään illalla sain ihailla uskomattoman hienoa ilotulitusshowta parvekkeeltani. Ilotulitteet ammuttiin kahdesta eri laivasta, mikä symboloi meritaistelua.

Luostari, presidentti, mopo ja museot

Pothian huikein reissupäivä oli se, jolloin päätin kiivetä korkean kukkulan päällä olevalle luostarille. Alhaalta satamasta katsottuna se näytti hipovan taivasta ja matkan varrella mäkeä ylös puuskuttaessa tuo ajatus vain voimistui. Kolmen pysähdyksen taktiikalla (vettä ja valokuvia) selvisin matkasta 40 minuutissa, mikä oli mielestäni kelpo suoritus! Ylhäällä löysin hyvän oikopolun, joka lyhensi matkaa selvästi. Mikä fiilis olikaan kurkistaa kirkon vierestä alas kaupunkiin! Tuoltako minä tosiaan juuri tulin, noin kaukaa! Luostari itsessään ei ollut minusta ihmeellinen, mutta maisema oli uskomattoman kaunis!

Jatkoin luostarista Traditional Kalymnian house -museolle, joka sijaitsi saman tien varrella. Jo kaukaa näin autosaattueen, joka taloa lähestyi ja arvasin kuka sieltä saapui: Kreikan presidentti tietenkin! Jäin tärkeysjärjestyksessä toiseksi, ihme juttu! Sain jäädä odottamaan hyvin lähelle museon porttia ja näin presidentin vain parin metrin päästä kun hän lähti pois. Tiesittekö, että Kreikan presidentti on nainen?

Traditional Kalymnian house oli aivan ihastuttava museo! Olisin voinut jäädä asumaan sen kaiken ihanan vanhan tavaran keskelle! Tavarat oli järjestetty huoneiksi, niin että saattoi hyvin kuvitella millaista elämä on ollut. Yksityiseen museoon ei ollut pääsymaksua, mutta kalliiksi visiitti tuli silti, vieressä kun oli kauppa missä myytiin kotitekoisia yrttejä, teetä, voiteita ja tippoja talvimasennukseen, arvatkaa vaan ostinko!

Tarkoitukseni oli ollut ehtiä puolilta päivin seuraavaan Neoclassico-museoon, jonne olin sopinut tapaamisen omistajan kanssa, se kun ei ollut säännöllisesti auki. Presidentin vuoksi olin aikataulusta myöhässä ja tajusin, etten ehdi sinne ajoissa kävellen. Siispä peukku pystyyn ja hei, pappa pysähtyi mopollaan ja otti kyytiin! Mitä vauhdin hurmaa koin, kun viiletimme mäkeä alas. Puristin tietenkin pappaa mahasta, sen verran mopoilu tottumatonta jännitti, varsinkin kun välillä mentiin todella jyrkkiä mäkiä ja hurjia mutkia. Päätä suojasi vain hellehattu, eihän Kreikan saarilla kukaan käytä kypärää.

Neoclassico-museossa Mihalis kertoi oman sukunsa tarinaa, johon liittyi siirtolaisuutta Venäjällä ja leipomo-konditorian pyörittämistä. Uusklassista tyyliä edustava talo oli kunnostettu ja sisustettu vanhan ajan tavaralla. Keittiön näyttävä lautashylly oli kuulemma ollut jo alun perin noin räväkkää väriä ja hän oli entisöinyt sen samanväriseksi.

Rantaelämää paikalliseen tapaan

Pothiassa oli ihana paikallisten ranta, jonne oli lyhyt kävelymatka hotelliltani. Siellä ei turisteja juurikaan näkynyt, vaan äidit, isät ja lapset istuivat puun alla varjossa eväitä syöden, uivat kilvan ja leikkivät vedessä, kun taas papat ja mummot saapuivat iltauinnille ja lilluivat siellä pitkään ja hartaasti. Minusta on ihanaa käydä uimassa tällaisessa paikassa, jossa pääsee tarkkailemaan paikalliselämää. Oli liikuttavaa katsoa kuinka isoisät uivat matassa vedessä kuin krokotiilit pienimpiä lapsenlapsia selässään kannatellen ja hassutellen.

Vaikka ranta oli lähellä satamaa, vesi oli kirkasta ja snorklasin pitkän rannan suuntaisesti edes takaisin. Samalla sai hyvää uimatreeniä ja katsella kalojen touhuja. Ihmeen suuria vonkaleita näki näin lähellä rantaa ja toisaalta raidallisia pikkukaloja, jotka puikkelehtivat sukkelasti kivien välissä. Rannalla oli mukavaa rentoutua päivän rientojen jälkeen ja nauttia ilta-auringosta.