Oodi päiväkänneille

Myönnän. Minulla on varsinkin matkoilla pahoja tapoja. Siis sellaisia että haahuilen koko päivän jossain ihanassa kylässä kuvaamassa, kuljeskelemassa, kipuamassa ja kapuamassa, kunnes raahaudun nälkäkuoleman partaalla illalla ”kotiin”. Siinä vaiheessa ei jaksa enää muuta kuin hakea noutopizzan, selata sen päivän sadat otokset ja silmät ristissä siirtää ne koneelle ja kaikkien ihmeteltäviksi internetin ihmeelliseen maailmaan. Hei haloo! Mihin unohtui loma?! Rentoutuminen, laiskottelu, relaaminen?

Siunattu olkoon alkoholi, tuo liian aktiivisen matkaajan mielen turruttava aine! Kiitos myös ihanalle seurueelle, jonka kanssa malttaa asettua ja kerrankin vain nauttia hetkestä (plus hiukan/huikan juomaa tietenkin).

Pikkukaupungin charmia
Antibes, päiväretkemme kohde, oli ihan kivan oloinen kaupunki; jos jostakusta tuntuu siltä, että mieluummin kiertelee kaupungin katuja kuin istuu rannalla relaamassa (ryyppäämässä), niin katseltavaa riittää. Kyllä meidänkin piti se pakollinen kierros keskustassa heittää ennen kuin malttoi istua rantahiekalla.

Minua viehätti vanhan kaupungin kapeat kadut (yllättävää – ihan ekaa kertaa!), jotka oli täällä selvästi ranskalaisempia kuin italialaisvaikutteisessa Nizzassa. Talot oli matalampia, vaaleampia ja mittakaava oli muutenkin jotenkin pienempi. Antibesista tuli sellainen kivan lomakaupungin fiilis heti, se ei ole samalla tavalla suurkaupunki, niin kuin Nizza. Katsokaapa vaikka itse.

Antakaa jo sitä juotavaa!
No niin, kun otsikko on kerta noin lupaava, niin pitäähän pienistä päiväkänneistä kertoa vähän lisää.
Päivä oli mukavan lämmin, muttei missään tapauksessa tukahduttavan kuuma (no, olihan vielä toukokuu). Rantakadulle kävi mukavasti tuulenhenki, kun astelimme vanhan kaupungin kupeessa olevaa rantapoukamaa kohti. Söpö pikku ranta ihan keskustan (vanhan kaupungin) tuntumassa ja plussana vielä kivat näkymät kohti kaupunkia. Siis täydellinen paikka ex tempore juomingeille.

Tiedättekö sen tunteen, kun istuu rannalla, varpaat lämpimässä hiekassa, kädessä raikas juoma, ympärillä ystävien nauru ja taivaalla juuri meille (no, ehkä joillekin muillekin) loistava aurinko. Ei voi muuta kuin huokaista hetken täydellisyyttä ja sitä, että on osannut jättää paikasta toiseen juoksemisen kerrankin väliin.
Jos jostain kuuluu törkeän hyvä biisi, voi tietysti olla, että on ihan pakko nousta hetkeksi hiekalle tanssimaan. Niin minulle ainakin saattaa joskus käydä…

Miten paljon tällaisena päivänä vaikuttaakaan se, millaisessa seurassa istut! Kun jutut on sitä rataa, että nauraa maha kippurassa ja silmät vettä vuotaen, niin tietää ainakin eksyneensä juuri oikeaan porukkaan. Näin kauniissa naisseurassa voi olla vain ja ainoastaan pienessä sievässä, miten mainio sana tällaiseen sivistyneeseen kesäjuopotteluun! Kiitos ihanat naiset, Tanja ja Manna! Malja meille, ihanille naisille rannalla.
Nauru pidentäköön ikää! Nyt ja aina.