Kuka ihmeen Anna K?

Eikös Anna K. ole se karaokebaari Helsingissä? Sitäkin.
Tässä blogissa Anna K. on Anna Kantele, kroonista matkakuumetta poteva, Kanariallakin asunut matkailualan monityöläinen, Lapin yliopistosta valmistunut matkailumaisteri ja karaokea silloin tällöin laulava kyltymätön reissaaja.
Tervetuloa seuraamaan blogiani!

Voiko elämäänsä muuttaa? Onko uhkarohkeaa hypätä tuntemattomaan, tyhjän päälle?
Sillä ei kai kaikki voi olla vain tässä: harmaan toimistosermin tuijottamista päivästä toiseen.

Näistä ajatuksista kaikki alkoi. Irtisanouduin työstäni vakuutusyhtiön korvauskäsittelijänä, lähdin Aasiaan kolmen ja puolen kuukauden reppureissulle ja perustin ensimmäisen blogini Pohjolasta etelään, jota kirjoitin lähinnä perheelle ja ystäville.
Syksyllä oli edessä uusi reissu, tällä kertaa kuukauden saarihyppely Kreikassa, joka sai oman bloginsa: Kalimera.
Matkamessuilla muiden bloggaajien tapaaminen sai ajatukset lentämään kovaa ja korkella.

Siispä, ta daa, täältä tulee kolmas (kerta toden sanoo) blogini: Kaukaa haettua.

Kaukaa haettua -blogissa kirjoitan menneistä ja tulevista matkoista, ihmisten kohtaamisista ja juttutuokioista (joskus täysin ilman yhteistä kieltä) sekä matkakirjoista, joiden siivin matkaan pääsee suoraan kotisohvaltaan.
Kerron, mitä kannattaa ottaa huomioon kun matkustaa omatoimisesti ja mistä kivoja kohteita löytää.
Lisäksi annan köyhäilyvinkkejä niille, jotka kaltaiseni tavoin yrittävät kokea mahdollisimman paljon pienelläkin  matkabudjetilla.
Ja koska haluan olla rehellisesti oma itseni, tulette näkemään blogissani kissakuvia, reissuvideoita ja pöljäilyjuttuja, sillä kuka muka sanoo, että nelikymppisenä pitäisi olla niin vakavasti otettava.