Viikon kamppeet käsimatkatavaroihin

Yleisön pyynnöstä! Miten pakata viikon lomamatkan tavarat pelkkiin kahdeksan kilon käsimatkatavaroihin, kun on tottunut ottamaan aina matkalaukun. Onnistuuko millään? Kaveri pyysi apua, minäpä kerron, miten itse sen teen. 

Vaatteet – kevyttä ja ilmavaa

Vaatteissa perussääntö on: mahdollisimman vähän ja mahdollisimman kevyttä. Trikoo painaa enemmän kuin paitakangas, leveä röyhelöhame enemmän kuin kapea minihame, farkut enemmän kuin legginssit. Sifonki ja silkki ovat kevyitä materiaaleja. Puntaroi jokainen vaate mielessäsi näin ja saat kahdeksaan tai kymmeneen kiloon mahtumaan muutakin kuin pari hassua vaatetta. Painavimmat (ja kuumimmat) vaatteet ja kengät puet tietenkin päälle koneeseen.

Ota mukaan vain toisiinsa kuoseiltaan ja väreiltään sopivia vaatteita. Hengittävät ja helposti kuivuvat vaatteet ovat loistavia reissuvaatteita, jossain vaiheessa voit nimittäin joutua pesupuuhiin. Ota mieluisia, mukavia, helppoja vaatteita. Jos yhtään epäröit tuleekohan tiettyä vaatetta käytettyä, jätä se suosiolla kotiin. Jos haluat auttaa paikallisia, ota mukaan sellaisia vaatteita, jotka voit jättää jollekin loman lopuksi. Näin minä olen tehnyt Kuubassa. Kaikki on kelvannut ja otettu ilolla vastaan. Jos kaapissa on parhaat päivänsä nähneitä alushousuja tai sukkia vien ne viimeiselle matkalle ja heitän pois.

Muista että, repun/rinkan kanssa aivan ehdoton varuste on t-paita, jonka laitat päälle aina, kun painava reppu on selässä. Hiki, rimpulaolkaintoppi ja reppu ovat inhottava yhdistelmä!

Rantaleikkeihin miniatyyrikokoa

Rantapyyhkeeksi valitsen kulahtaneen käsipyyhkeen (50x70cm) ja viikon, parin aurinkorasva-hiekka-hiki-limakäsittelyn hylkään sen. Rantasettiin kuuluu myös ”itseni kokoinen” pala vanhaa (mielellään hauskan kirjavaa 70-luvun) lakanaa, jonka päällä makaan rannalla ja josta voi tarvittaessa repäistä palan vaikka nenäliinaksi. On tietysti jokaisen oma asia haluaako tällaisia vanhoja rättejä esitellä matkoillaan. Se etu näissä ainakin on, että paluumatkalla on tilaa vaikka tuliaisille, kun tietää heittävänsä osan pois.

Vaikka pääsääntöisesti pakkaan periaatteella ”yksi vaate kutakin”, esim yksi toppi, yksi t-paita, yksi siistimpi paita jne, otan bikineitä kuitenkin kahdet. Ne ovat sen verran pienet, että ne jaksan kyllä kantaa! Eikä etelän kosteassa ilmassa uikkarit ehdi aina yön aikana kuivua. Inhottavaa viritellä kylmiä, puolimärkiä bikineitä päälleen. Jos tykkäät snorklata, selän suojaava t-paita on hyvä varuste.

Reppu vai vetolaukku?

Laukuksi kannattaa valita joko erittäin kevyt matkustamokokoinen vetolaukku tai noin 30-40 litran reppu. Rinkka on liian suuri mitoiltaan matkustamoon ja kerää turhaan liikaa tavaraa. Oma Osprey Talon 33 reppuni painaa 800 gramman luokkaa ja Samsoniten lentolaukku 1,5 kg. Kaupunkilomille lähden vetolaukulla, repun otan kun tiedossa on portaita, laivoja, paikasta toiseen siirtymistä, seikkailua.

Reissurepun tärkein ominaisuus on hyvä istuvuus selässä. Omani pakataan päältä, jolloin haittapuolena on se, että alimpiin tavaroihin on vaikea päästä käsiksi purkamatta kaikkea. Siksi pakkaan kaiken värillisiin pusseihin, esim. yläosat raidalliseen pussiin, alaosat siniseen pussiin, alusvaatteet punaiseen pussiin jne. Pussit helpottavat tavaroiden etsimistä, eikä paniikki iske, vaikka reppu kastuisi sateessa.

Näin pakkaat litran nestepussin

Käsimatkatavaroissa saa kuljettaa yhden litran minigrip-pussillisen nesteitä. Yksittäisen pakkauksen koko saa maksimissaan olla 100 ml. Nesteiksi lasketaan shampoo, ihovoiteet, hammastahna, aurinkorasvat, deodorantti jne. Vauvanruokaa ja nestemäisiä reseptilääkkeitä saa viedä sen mitä matkan aikana tarvitsee. Lisätietoja Finavian nettisivuilta.

Nestepussin pakkaaminen on kikkailua. Jemmaan sopivia purkkeja ja pulloja jatkuvasti ja ennen matkaa täytän niitä aurinkorasvalla, shampoolla, vartalovoiteella jne. Toki näitä kaikkia tuotteita myydään yleensä kohteessakin, mutta tykkään ottaa takuuvarmat suosikkituotteeni mukaan. Näytepakkaukset ovat käteviä, jos voit käyttää mitä tuotteita vaan. Vinkki: ota mukaan tyhjä meikkilaukku, johon saat mahtumaan minigripin sisällön perille saavuttuasi. Voit laittaa minigripin suoraan meikkilaukkuun tai suojaa se vähintään toisella, isommalla pussilla. Aina joku pullo vuotaa kuitenkin!

Onneksi nykyään monia kosmetiikkatuotteita saa myös kiinteässä muodossa. Itse pakkaan mukaan palashampoon, stick-deodorantin, kasvosaippuan ja käsivoiteeksi karitevoita palasen. Palashampoon lisäksi tarvitsen mukaan myös pienen pullon tavallista shampoota, palashampoo kun pitkään käytettynä aiheuttaa minulle Michael Monroemaisen pehkon.

Matka-apteekin must-tuotteet

Vain käsimatkatavaroiden kanssa matkaavankin kannattaa ottaa mukaan pieni matka-apteekki. Itse pakkaan lääkkeitä monipuolisesti eri tarkoituksiin mutta määrällisesti vähän ja yritän survoa nekin mahdollisimman pieneen tilaan.

Yleensä matka-apteekissani on: ibuprofeinia ja paracetamolia päänsärkyyn ja kuumeeseen, muutama kurkkutabletti ja jos olo on jo lähtiessä flunssainen, mukaan lähtee myös sinkkitabletteja sekä yskänlääkettä tabletteina. Precosa tai halpisversio Boulardii Travel on paras lääke rauhoittamaan vatsa ripulissa, mutta jos lento on edessä ja pidätyskyky nolla, on turvauduttava Imodiumiin. Lisäksi on hydrocortisonia hyttysenpistoihin, Bacibactia ja käsidesiä pikkuhaavoihin sekä jalkasienivoidetta, uima-altailta kun saa helposti tuliaisina jalkasienen. Kaikki nämä voidemaiset lääkkeet pitää laittaa nestepussiin, koska ne lasketaan nesteiksi. Totta puhuen olen jättänyt minikokoiset tuubit lääkkeiden sekaan, eikä kukaan ole sanonut turvatarkastuksessa mitään.
Laastaria lähtee aina mukaan ja kuumemittari tropiikkiin. Yleensä otan matkallekin D-vitamiinia, jota käytän ympäri vuoden suojaamaan flunssalta, toimii!

Henkilökohtaiset lääkkeet olisi syytä ottaa mukaan omissa pakkauksissaan, mutta  jos purkki on julmetun suuri, vaihdan tabletit pienempään purkkiin. Pääsiäismunakotelot ovat tähän passelin kokoisia. Kevyet ja litteät läpipainopakkaukset ovat parhaita ja niistä näkee heti, mistä lääkkeestä on kyse.
Kannattaa huomioida minne matkustaa, esim. Thaimaan huumelainsäädäntö on niin tiukka, että sinne ottaisin kaiken omissa pakkauksissaan. Pieniin minigrip-pusseihin lääkkeitä ei kannata laittaa, eikä varsinkaan kaikkia sekaisin. Ensinnäkin epämääräinen pussi näyttää huumeilta ja toisekseen hätätilanteessa kukaan ei tiedä, mitä lääkkeitä käytät.

Vähän humpuukia: meikit ja korut

Matkasta riippuen, vedän nämä todella minimiin. Kaupunkilomalle voin ottaa vähän enemmän meikkiä, mutta jos edessä on lähinnä rantaloma, voi varusteina olla vain ripsiväri ja huulipuna, sekä halpispuuteri. Halpis siksi, että aurinkorasva leviää sudista puuteriin ja pian puuterissa näkyy rasvaa pinnassa. Älä siis pilaa kallista lempituotettasi aurinkorasvalla.

Koruja lähtee nykyään muutamat erilaiset korvikset ja yksi kaulakoru, ehkä jotain ranteeseen. Enempää en tarvitse. Enkä tarvitsisi noitakaan, ovat pientä extraa, joka ei tuossa mittapuussa paina eikä vie tilaa. Kaupunkilomille otan myös suoristusraudan, jolla saa taivutettua polkkatukkaan asentoonsa, rantalomilla olen huivi päässä tai pää meressä. Huivi on muutenkin loistava matkavaruste: lentokoneessa kaulaan, illalla harteille, rannalla auringonsuojaksi tai kietaise minimekoksi.

Vieläkö mahtuu jotain?

Kaiken tämän lisäksi mukaan pitää saada mahtumaan vielä kännykkä ja kamera latureineen, ehkä tabletti tai tietokonekin.  Nämä ja henkilökohtaiset lääkkeet pakkaan yleensä olkalaukkuun. Kirjakin on kiva lomalla. Jos mukanani on tietokone, lataan kirjastosta jonkun e-kirjan mukaani. Rannalla tykkään kuitenkin lukea ihan oikeaa kirjaa, paras reissukoko on ns. mikikirja, joka mahtuu vaikka taskuun. Yleensä nappaan mukaan myös jonkun naistenlehden, ihan sama vaikka se olisi vuoden vanha, samat jututhan niissä on vuodesta toiseen.

Tässä vaiheessa laukku alkaa olla jo aika täysi ja kahdeksan tai kymmenen kilon raja lähestyy uhkaavasti. Pari pientä ja tärkeää juttua otan kuitenkin vielä mukaan, mm. verhonipsuja ja matkakokoisen sumutinpullon. Miksi ihmeessä? Lue siitä lisää täältä.

Onko sinulla heittää vielä joku vinkki pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa matkaavalle? Vai kauhistuttaako pelkkä ajatus moisesta minimalismista? Onnistuisiko sinulta? Heräsikö kysymyksiä tai ajatuksia? Kirjoita ihmeessä kommentti!

41 kommenttia

  • Tanja

    Nää on parhaat ikinä! lisäksi toi sinitarra ja sumutinpullojuttu. Ihan mahtavat vinkit. Sä oot kyllä oman matkailuelämäsi MacGyver! 🙂

    • Anna K.

      Kiitos Tanja ihanasta kommentista! 🙂 Tää ”oman matkailuelämäsi MacGyver” on kyllä yks parhaita kohteliaisuuksia mitä koskaan oon kuullut! Kieltämättä välillä joutuu kyllä keksimään ratkaisuja vaikka mihin ongelmiin, niin kuin silloin Kreikassa, kun myrskytuuli riepotteli puista ikkunaluukkua ja korjasin sen pyykkinarulla. 😀 Silloin tuli voittajan olo!

    • Anna K.

      Kiitos kommentista! Matkailun ammattilainen, kyllä joo, mutta työmatkoillani en näitä juttuja läheskään aina noudata. Enemmän nämä kikat liittyy omiin, vähän pidempiin reissuihin.

  • Tatjaana

    Olipa mukava lukea vinkkejäsi juuri tänä aamuna, koska lähden tänään Helsinki-Vantaalle ja aikaisin maanantaiaamuna Pariisiin pelkät käsimatkatavarat mukanani.
    Noudatin heti ohjeitasi ja pakkasin mukaan tyhjän meikkilaukun.
    Matkalaukkuni painaa 7 kg 600g, punnitsin äsken, siis ei enää mitään muuta mukaan.

    Viivyn Pariisissa vain kolme yötä, mutta kenties noudatan neuvojasi myöskin seuraavalla kahden viikon reissulla. Kiitos!

    • Anna K.

      Voi miten kiva kuulla että mun vinkeistä oli hyötyä! 🙂 Varmasti tämän reissun jälkeen osaat pakata minimaalisesti myös parin viikon matkalle. Pian siitä tulee rutiini.
      Ihanaa matkaa sulle Pariisiin!

  • sarsa/ pohjoistuuli puhaltaa

    Mä olin kesällä reissussa reilut 2 viikkoa ja mulla oli hiukan yli 7 kiloa kantamuksia. Mietin reissussa että näillä pärjäisi vaikka koko kesän ja pätkn syksyäkin, silläikana oli myös hiukan lämmintä vaatetta. Pyykkäystä toki välillä vaati, mutta muuten pärjäsi oikein hyvin. Mulla oli myös pussitustaktiikka käytössä ja lopuksi risat vaatteet jäi matkalle. Mä alan oppia tän vähitellen.

    • Anna K.

      No just näin! Kun välillä jaksaa vähän pyykätä, niin tosi pitkään hyvinkin vähillä vaatteilla pärjää. Ja itseasiassa moni maailmassa elää koko ajan ihan muutamilla vaatteilla. Loppujen lopuksi kotioloissa tulee itsekin käytettyä niitä samoja suosikkivaatteita pesusta toiseen. 🙂

  • Krisse

    Kiitos aivan mahtavista vinkeistä! Edessä on elämäni ensimmäinen viikon kestävä purjehdusmatka Kreikkaan ja matkaan lähtee juuri se 8kg laukku! Sain paljonkin erinomaisia vaihtoehtoja, miten pakkaan mitäkin! Ehkä jopa printtaan tämän jutun ja pakkaan ohjeiden mukaan. Mä kun listaihminen olen ✔ Lapsilta täytyy ”varastaa” kindermunien keltaiset rasiat. Sinne todellakin laitan särkylääkkeitä ? Jännittää kyllä hieman, miten pärjään näin vähällä vaatemäärällä. Mutta matkan jälkeen voin kertoa kokemuksia ⛵???

    • Anna K.

      Loistavaa, että jutusta oli hyötyä!
      Mä niiiiiin kahehdin tuota sun purjehdusmatkaa! Kun ajattelee, miten kivaa siellä on, niin ihan sama vaikka olisit nakuna! 😀 No, okei, ehkä muut toivoo, että sulla on JOTAIN päällä, mutta usko vaan, bikinit ja pari toppia sulla on vaan käytössä siellä.
      Mäkin oon listaihminen! Ja joskus tsekkaan itse omasta blogista, että mitä pitikään ottaa mukaan… 😀
      Hyvin sä pärjäät! Eihän kesävaatteet edes paina juuri mitään. Ja ihmeessä heitä kommentti vielä matkan jälkeen!
      Ihanaa purjehduslomaa sulle Kreikan auringon alle!

  • Reetta / Matkasto

    Varmasti toimivia vinkkejä – mikäli matkakohteessa on yli 20c lämmintä! 😀 En yleensä tee alle 2-3 viikon reissuja (nekin sisältävät reippaasti retkeilyä sun muuta välineurheilua) enkä varsinkaan lämpimiin maihin, joten tuskinpa tulee koskaan ajankohtaiseksi edes yrittää selvitä käsimatkatavaroilla. Taidan muutenkin edustaa toista ääripäätä pakkaamisessa: olen kehittänyt lähes taidemuodoksi asti ylipakkaamisen. Jos matkalaukkuja saa olla 2x23kg plus 8kg käsimatkatavarat ja käsilaukku, kamaa on mukana vähintäänkin 60kg!! Näin mm. viime toukokuussa Japanin-reissulla – myönnettäköön tosin, että matka sisälsi myös työmatkan, eli soittimia, esiintymisvaatteita sun muuta painavaa piti myös raahata mukana.

    Heräsi kysymys tuosta ajatuksesta heittää kulahtaneemmat alusvaatteet pois kohdemaassa – jotenkin tuli mieleen, että eikö Suomessa ehkä ole ekologisempia kierrätysvaihtoehtoja kuin vaikka Kuubassa? Muiden vaatteiden antaminen eteenpäin on toki järkevää, niin olen itsekin tehnyt Nepalissa vaelluksen päätteeksi, mutta roskiin heitetyt vaatteet tuskin päätyvät kovin tehokkaaseen kierrätykseen esim. vähemmän teollistuneessa maassa. Vai kuinka lienee?

    • Anna K.

      Ihan totta puhut! Jos on tosi kylmä ja tarvitsee vaikka toppapuvun, niin eipä sinne laukkuun sitten paljon muuta mahdukaan. Toisaalta olen itse matkustanut talvellakin reissurepulla, enitenhän tilaa vie esim. talvitakki ja se on päällä. Hankalinta on jos on välillä kuumaa ja välillä kylmää.
      Ja työmatkat toki erikseen! Niille minäkin olen ottanut sen 23 kg, mutta 60 kg matkatavaraa olis mulle painajainen! Miten sellaisen määrän kanssa liikutaan? Hyvä kun saan raahattua 23 kilon laukkua.

      Kuubassa en mitään olekaan heittänyt pois, mutta toisaalta ihan roskiin ja kaatopaikalle ne vanhat alushousut menisi Suomessakin. Eikä niin pienellä kangastilkulla ole loppujen lopuksi merkitystä suuntaan tai toiseen, ei kierrätyksen kannalta eikä sen kannalta, kannanko ne takaisin vai en.

      • Reetta / Matkasto

        Aivan! 🙂 Mun reissuilla onneksi majapaikkojen ja lentokoneen välillä ei ole kauheasti tullut itsenäisesti liikuttua, joten laukut on saanut kyllä näppärästi autolla kentälle ja hotelleihin/kavereiden koteihin, vaikka ne painavia onkin. Myönnettäköön, että suurin osa painosta on tullut paluumatkalle shoppailuista… 😀 Talvireissuilla mukana tietenkin toppavaatetta, mutta kun myös ei-retkiolosuhteisssa pitäs olla jotain kevyempää päällä niin siitähän sitä kertyy. Siihen mukaan teltat, keittimet, vaelluskengät, vaellusruuat ja kaiken maailman asiat (etenkin Japaniin päin noin 20:lle kaverille tuliaisia…), niin pari isoa laukkua on äkkiä täynnä. 😀

        • Anna K.

          No tuo selittää kyllä, miksi tavaraa kertyy paljon! Vaellusreissu on varmasti ihan eri juttu kuin rento rantaloma, jossa ollaan milloin minimekossa, milloin bikineissä.
          Haluaisin kyllä kovasti joskus kokeilla vaeltamista, mutta voih, tuo tavaran määrä kauhistuttaa! 😀 Kuubaan mäkin vien tuliaisia, sekä tutuille, että ihan tuntemattomille jaan kyniä, vaatteita, pikkulejuja jne. Viimeksi oli 10 kilon reppu erikseen heitä varten.

  • Niko / Finnoy Travel

    Wizzair on Euroopassa lentoyhtiö, jonka käsimatkatavarakiintiö on todennäköisesti pienin kaikista. Ilmaiseksi saa ottaa vain hyvin pienen laukun, joten tällä yhtiöllä lennettäessä tarvitsee jo aika paljon mielikuvitusta viikon tavaroiden pakkaamiseen.

    • Anna K.

      Tai sitten joutuu kerrospukeutumaan runsaan puoleisesti! 😀
      Joo, nämähän vaihtelee lentoyhtiöittäin. Mulla oli kerran käsibagaasi n. 7 kg ja raja lomalennolla oli 5 kg, sain silti ottaa käsimatkatavaraksi sen, se olikin taas ainoa matkatavarani.

  • Pirkko / Meriharakka

    Noin viikkoon asti olemme lähes kaikki reissut viimeisen parin vuoden aikaan tehneet käsimatkatavaroilla. Noista vinkeistäsi mm. tuo, että hylkäysjonossa olevat alusvaatteet lähtevät usein mukaan vielä viimeiselle matkalle, on ollut käytössä.
    Parin-kolmen päivän reissussa tuntuu usein, että vaatepuolella lähes pakolliset varakengät ja varahousutkin jäävät käyttämättä, yläosia tulee sentään vaihdettua! Muttei kuitenkaan ihan yhdellä vaatekerrallakaan uskalla lähteä, jos vaikka kuitenkin sattuu joku katastrofi joka likaa housut tosi pahasti tai kengät hajoaa tai jotain.
    Kosmetiikkani on pakattu läpinäkyvään muoviseen kosmetiikkalaukkuun nesteiden osalta – on kelvannut lähes kaikkialla, Heathrow on tainnut olla ainoa kenttä, joka on vaatinut sen sisällön muovipussiin. Lisäksi mukana on toisessa pienessä kosmetiikkalaukussa ei-nesteet.

    • Anna K.

      Sepä se juuri on, että ilman varavaatteita ei uskalla lähteä ja monesti tulee otettua jotain turhaakin mukaan. Auta armias, jos joku vaate jää käyttämättä, kyllä se tavallaan ärsyttää, turhaan kantanut tuonkin. 🙂
      Hyvä tietää, että minigrippussi ei siis olekaan ihan välttämätön! Mulla taas oikeaoppisesti pakattu litran pussi piti purkaa Ateenan kentällä ja järjestelepä ne sitten sinne uudestaan yhtä tiukkaan. Antoivat sitten toisen pussin, että laita tuohon osa.

  • Sandra / Terveiset päiväntasaajalta

    Nykyään matkustan lähes poikkeuksetta pelkillä käsimatkatavaroilla 🙂 Tällä hetkellä menossa kolmen viikon roadtrippi euroopassa ja viime syksynä olimme kuukauden selkäreppujen kanssa vain 🙂 Vaatteita kun saa pestyä pesuloissa todella halvalla välillä 🙂 Mulla on mukana vielä läppärikin 😀

    • Anna K.

      Hienoa, että muutkin tekee näin! 🙂 Hyvin pystyy olemaan pitkiäkin aikoja vähillä vaatteilla jos suunnittelee tarkoin mitä ottaa mukaan ja on lämpimissä maisemissa. Pesulat on halpoja, mutta Aasiassa vaatteet tuli usein likaisina takaisin, paremmin sain itse käsin hankaamalla puhtaaksi. Se punainen pöly tarttui varsinkin valkoisiin tehokkaasti.

  • Stacy Siivonen

    Suunnilleen näin, paitsi että en tykkää painopakkauksista, koska laukku on niin tiukkaan pakattu, että joskus pilleri painuu pakkauksesta omille teilleen. Minä tietysti hifistelen niin, että leikkelen valmiiksi sopivan kokoiset palat lääkeliuskasta mukaan. Leikkelystä tuli Mieleen, että reissussa aina tarjotaan paperia käteen tai muuten tulee paperia, kuten kuitteja ja esitteitä. Ne lykkään roskiin sitä mukaa mitä ne käyvät tarpeettomiksi.

    • Anna K.

      Tuo on muuten ihan totta, se on läpipainopakkausten ongelma. Siksi laitan ne pikkuisiin minigrip-pusseihin. Kaikkeen löytyy ratkaisu! 😀 Samoin tulee leikeltyä lääkeliuskoja… Ihan pöhköä, ihan niin kuin ne pari muuta tablettia veisi lisätilaa. Nää on osa aika hassuja tapoja, kun tarkemmin miettii.
      Toi kuitti- ja paperivinkki on hyvä! Niitä nimenomaan kertyy helposti, ei kun roskiin vaan heti kun on joutavaa. Aasian pitkällä reppureissulla mulla ei ollut mitään opaskirjaa ollenkaan, vaan matkaoppaista kopioituja sivuja eri kohteista. Niillä pärjäsin hyvin ja pino pieneni sitä mukaa kun matka eteni.

  • Terhi/ Fammo matkalla

    Kyllä viikon nyt aina käsimatkatavaroilla selviää ja paljon kauemminkin. Vaikeutena on ettei kauheasti voi ostaa tuliaisia jos siis jotain kivaa sattuisi löytymään. Minun reppuni painaa sellaiset 6,5 kiloa lähtiessä ja takaisinpäin vähän enemmän. Melkein kaikki nuo vinkit minulla ovat jo käytössä, minäkin olen ratkaissut sen minigrip-pussiongelman siten, että se pussi on sellaisessa sellaisessa ultrakevyessä meikkilaukussa. Ei sitten haittaa vaikka se sattuisi aukeamaankin ja sinne laukkuun mahtuu myös hammasharja ja muut hoitovälineet joiden ei tarvitse olla muovipussissa. Noita verhonipsuja täytyy kokeilla, minulla on ollut muovisia pyykkipoikia ja pyykkinaru.
    Otan myös aina mukaan nipun ristikoita ja sudokuja, joskus on niin väsynyt ettei jaksa edes lukea, mutta ristikkoja jaksaa aina tehdä ja kun ne tulevat valmiiksi voi ne heittää menemään niinkuin mahdolliset lehdetkin.

    • Anna K.

      Tuliaiset jää tosiaan vähiin, mutta mulla on pienen pieni koti ja niin suuri tavaran kammo, että mua ei haittaa. Jotain kokkaamiseen liittyviä juttuja on kiva ostaa, mausteet ei paljon painakaan. Kreikasta ostan myös mielelläni Korresin tuotteita.
      Ristikko vinkki on kiva, voipi olla että otan pari sellaista seuraavaan reissuun mukaan. Kiitti siitä!

  • Elisa / Eliza Does Oz

    Mahtavia vinkkejä, kiitos! Olet kyllä tosi pro! 🙂
    Vaikka olenkin matkustanut melko paljon, vihaan pakkaamista ja olen muutenkin maailman surkein pakkaaja. Lopulta kamaa on aina aivan liian paljon mukana ja puolet jää käyttämättä, haha.

    • Anna K.

      Oi kiitos! Minimalisointi taitaa olla mun aate ihan arjessakin ja suurin syy tähän ”proksi kehittymiseen” lienee se, että inhoan painavien laukkujen raahaamista.
      Näin mullekin ennen kävi, että kaikkea ei tullut käytettyä. Nykyään tulee! 🙂

  • Meri / Syö Matkusta Rakasta

    Hyvää herättelyä tällaiset postaukset, sillä itse pakkaan aina vähän liian kiireessä ja huolimattomasti… Lopputuloksena kaikki pakkaus- ja purkuongelmat, jotka kuvitella saattaa. 😀 Palasaippuaa olen minäkin halunnut jo pidempään ostaa, mutten ole uskaltanut, kun muistan itsekin saaneeni siitä aikoinaan Monroe-pehkon tähän blondaattuun päähän. 😀

    • Anna K.

      Hah haa, hauska kommentti! Kiireessä helposti tuleekin otettua turhaa tavaraa mukaan, kun otanpa vielä tuonkin kaiken varalta…
      Palashampoo ei kyllä ihan kaikille hiuslaaduille käy. Mutta hyvä vinkki on se, että pesee välillä tavallisella shampoolla. Mulla ongelma palashampoossa on siinä, että se ei huuhtoudu kunnolla pois ja siitä Monroe-look tuleekin. Myös etikalla voi yrittää huuhtoa sitä, mutta hei se haju! 😀 Yleensä pakkaan palan aina mukaan ja käytän silloin tällöin.

  • Jonna / Lempipaikkojani

    Hyvä postaus! Itsekin pyrin matkustamaan pelkillä käsimatkatavaroilla, mutta usein meillä on kuitenkin viiden hengen perhettä kohden yksi ruumaan laitettava matkalaukku. Käytän samaa sukka- ja alushousuvinkkiä kuin sinä ja muutenkin pyrin valitsemaan vaatteet todella tarkkaan. Turha kantaa mitään ylimääräistä ja jokainen painokilo lisää lentokoneessakin lisää päästöjä. Oikeastaan näin ajatellen on oikein hyvä, että matkalaukuista joutuu usein maksamaan lisää. Tuleepahan enempi harkintaa matkatavaroiden määrissä.

    • Anna K.

      Kiitti! Kiva kuulla, että muutkin tekee näitä juttuja. Yksi matkalaukku viidelle on tosi vähän!
      Oon ihan samaa mieltä, että matkalaukusta joutaakin maksaa, jo päästöjenkin vuoksi. Vaikka eihän lentäminen tietysti koskaan mikään ekoteko ole…

  • Katja / Lähtöselvitetty

    Minäkin olen pikkuhiljaa harjoitellut matkustamaan pelkillä käsimatkatavaroilla. Viime talvena reissattiin kaksi viikkoa Espanjassa niin, että repussa oli omat ja yhden lapsen tavarat, ja omista vaatteista osa jäi edelleen käyttämättä. Eli olisin pärjännyt vielä paljon vähemmällä. Samalla on joutunut miettimään tuota mukana raahaamaansa kosmetiikkaa, kun ei purkkeja voi enää ottaa mukaan mielin määrin. Täytyy sanoa, että on tehnyt oikein hyvää silläkin saralla, sillä usein tulee raahattua ihan liian isoja purkkeja edestakaisin.

    • Anna K.

      Wau, joko reppu oli tosi iso tai sitten olet todella mestaripakkaaja!
      Kosmetiikkaa (siis kaiken maailman naamarasvoja ym.) tarvitsee loppujen lopuksi tosi vähän. Itse ostan yleensä lentokentän apteekista pikkutuubin Aqualan L -voidetta, hyvä perusvoide kasvoille, käsille, vartalle ja jolla voi poistaa myös meikit.

  • Karoliina / From Karoliina

    Mulla on käynyt toisin kuin vissiin kaikilla muilla kommentoijilla, eli olen siirtynyt lähes kokonaan pois käsimatkatavaroista ja heittänyt laukun ruumaan 😀 Tykkään kulkea kentällä kun on vaan käsilaukku (että mahtuu tietokone mukaan johonkin) ja koneessakin niin ihanan helppoa kun tavarat mahtuu hyvin jalkatilaan 😀

    • Anna K.

      Tuo on kyllä totta, että pelkän käsveskan kanssa ois ihana kulkea kentällä. Mut vaiva lentolaukun raahaamisesta palkitaan perillä kun ei tarvii odottaa laukkuja hinnalla.

  • Miika ♥ Gia | matkakuume.net

    Ihailen todella tuota taitoa pakata noin vähän kamaa mukaan ja pärjätä niillä! Tulee itselle jotenkin aina niin spugeolo kun kulkee samoissa vaatteissa pitkään – joka oli yksi asia mikä otti päähän älyttömästi maailmanympärimatkalla. Samat vanhat kuteet 342 päivää.

    Mutta tässä on kyllä erinomaisia vinkkejä. Olen pikkuhiljaa oppinut pärjäämään vähemmällä myös reissussa ja satsaamaan ns. oikeisiin materiaaleihin, joten ehkä joskus vielä päästään tähän! 🙂

    • Anna K.

      Kiitti, kiva että vinkeistä oli hyötyä. Tiedän kyllä et pitkällä reissulla tulee se spugeolo, mut viikon nyt pärjää kyllä helposti! Tästä on tullu myös jo tapa, en ota laukkua usein silloinkaan vaikka se lipun hintaan kuuluisi.

  • Katariina / Raidallisia hetkiä ja retkiä

    Selkeä ja perinpohjainen postaus! Oletpa sinä tehokas ja järjestelmällinen. Tällaisella rutiinilla pakkaaminenkin on varmaan helppoa. ?

    Me tultiin juuri viiden yön lomalta Lontoosta ja hyvin mahtui kaikki käsimatkatavaroihin. Pelkän pienen matkalaukun kanssa on niin kevyttä ja helppoa matkustaa. Yllättävän paljon juttuja siihen pieneenkin laukkuun mahtuu! Ja olen niin tyytyväinen, että en meikkaa – säästyy tilaa eikä tarvitse säätää nestemäisten pakkausten kanssa. ?

  • Anna K.

    Voi kiitos, no ehkä tässä asiassa kyllä mutta en tiedä yltääkö tehokkuus ihan joka asiaan… Tykkään kyllä järjestyksestä, koti kaaoksessa ois mulle kauhistus. (Silti se sitä joskus on.)
    Mullakaan ei meikit juuri tilaa vie, ripsari on se ainoa nestemäinen.

    • Anna K.

      Enpä ollut tätä kommenttia huomannutkaan! Ohjeet oli ehkä hyvät, mutta käytäntö ei. Parhaillaan matkalla manailen, että tuli otettua ihan vääränlaisia vaatteita, joitain liikaa ja joitain liian vähän. Ja miksi ihmeessä mulla on poskipuna ja koruja mukana, kun en reissumoodissa käytä niitä kuitenkaan. 😀

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *