Paikalliselämää ja pyhää öljyä Tinoksella

Takaisin todellisuuteen! Sitä Tinos oli kaikin puolin Mykonoksen pintaliitoelämän jälkeen. Mutta kreikkalaiselämän lisäksi tarjolla oli aika hihhulimeininkiä myös. Siitä pitivät huolen uskisturistit, joita Tinoksella riittää.  

Tinokselle päädyin, kun en oikein osannut päättää minne jatkaisin matkaa yksin Mykonokselta. Niinpä nousin samaan laivaan Hannan kanssa ja hyppäsin pois Tinoksella, kun Hanna jatkoi Rafinaan ja kohti Ateenan lentokenttää. Olipa kummallinen, melkein epätodellinen tunne vilkuttaa satamasta laivan kannella seisovalle ystävälle. Haikeus ja seikkailumieli samassa paketissa ja ihmetys siitä, että nytkö tämä meidän yhteinen reissu jo päättyi.

Hyvin pian huomasin, miten erilaiseen paikkaan olin tullut Mykonokseen verrattuna. Keskustassa liikkui eniten kreikkalaisia ja luksusravintolat olivat vaihtuneet gyrospaikkoihin. Vanhassa satamassa kalastajat setvivät verkkojaan ja paikallisella rannalla oli uimassa pikkupoikia, jotka riemusta kiljuen hyppivät autolautan tekemiin aaltoihin. Yhtäkään aurinkotuolia ei näkynyt. Itse meinasin kiljaista riemusta paikallisessa, kunnollisen kokoisessa marketissa, josta ostin itselleni salaattitarpeet illaksi. Paluu todellisuuteen. Paluu ”oikeaan” Kreikkaan.

Ihmeellisiä ikoneita ja pyhää öljyä

Tinos oli edellisen saaren, Mykonoksen, täydellinen vastakohta. Tinos on uskisten saari, sillä sen kuuluisaan Panagia Megalochori-kirkkoon pyhiinvaelletaan suutelemaan ikonia, jonka uskotaan tekevän ihmeitä. Satamasta kirkolle johtaa katuun kiinnitetty punainen matto, jota pitkin hartaimmat voivat polvillaan edetä koko pitkän mäen kirkolle asti. Viereinen katu on täynnä uskiskrääsää, niin että maallikkoa ihan huimaa. Saisiko olla euron maksava ikoni, Neitsyt Maria -kahvimuki, metrin mittainen vahakynttilä, Jeesus-jääkaappimagneetti vai kenties kirkkaan punainen minipullo pyhää vettä varten? Kyllä löytyy.

Oli järjettömän kuuma, yli kolmenkymmenen asteen hellepäivä ja niinpä istuin melko pitkään huilaamassa hämärässä ja ihanan viileässä kirkossa katselemassa tummanpuhuvia kattomaalauksia, hopeoituja ikoneita ja ketjuina roikkuvia suitsukeastioita. Kiehtovaa ja kaunista. Ihmisten tarkkailu oli tietysti oma lukunsa. Ristinmerkkejä tehtiin hurjaa vauhtia, aina kolme kunkin ikonin edessä, niin että käden liike näytti rinnan edessä vispaamiselta. Nuori mies painoi päänsä ikonia vasten hiljaa supisten ja lopuksi suuteli ikonia, niin kuin lähes jokainen sen edessä teki. Kreikkalainen teinityttö tuli sisään nippa nappa pakarat peittävissä shortseissa, eikä kukaan ollut moksiskaan, minäkin sain tulla minihameessani, vaikka mukanani oli huivi, josta olisin voinut kietaista pidemmän hameen.

Kun kysyin lisätietoja kirkosta, sain esitteen ja pienen pullon pyhää öljyä. Huvitti superuskovaisten mummojen kateus, kun juuri minulle annettiin pullo lahjaksi. Nyt olenkin sitten miettinyt miten ja mihin pyhää öljyä käytetään. Onko sitä tarkoitus sivellä iholle? Vai onko se lamppuöljyä? Ei kai siitä nyt salaatinkastikkeeksi ainakaan ole? Googlata kai sekin pitää.

Esitteestä luin kirkon mielenkiintoisen tarinan. Nunna Pelagia näki kolme kertaa näyn, jossa Neitsyt Maria kertoi vanhan ikonin löytyvän erään maanomistajan tiluksilta. Maata alettiin kaivaa ja lopulta näkyviin tulikin vanhan kirkon rauniot. Kun kaivamista vielä jatkettiin, ikonikin löytyi, kahteen osaan hajonneena. Restauroinnin jälkeen ikoni oli valmis esille laitettavaksi ja kirkon raunioiden päälle alettiin rakentamaan ihmeellisen ikonin arvoista, uutta ja mahtipontista kirkkoa.

Turrebussilla saaren ympäri

Välttelen yleensä kaiken maailman turistibusseja viimeiseen asti, mutta Tinoksella tein poikkeuksen. Koko päivän kestävällä kierroksella käytiin kolmessa eri kylässä ja tärkeimmässä luostarissa. Koska joka tapauksessa aioin käydä bussilla jossain kylässä, oli tämä oiva tapa nähdä samalla vähän enemmän, vain 12 euron hintaan.

Luostarissa minua kiinnosti taas ikoneita enemmän ihmisten käytös. Jotenkin tuli ihan väkisin mieleen uskovaisten huvipuisto, ihan samalla tavalla he säntäilivät ikonilta toiselle kuin lapset Lintsillä. Anteeksi vaan, mutta ei se kovin hartaalta näyttänyt. Joka kerta kun yritin ottaa muita häiritsemättä kuvaa, joku ryntäsi salamannopeasti ikonille, ennen kuin ehdin laukaista.

Onpas täällä paljon kyliä!

Maisemat ylhäällä vuoristoteillä olivat upeita, kun ajoimme kylästä toiseen. Meri kimmelsi kaukana alapuolella ja valkoiset kylät näkyivät täplinä rinteissä. Kyliä oli todella paljon ja kaikki näyttivät hyvin eläviltä, kun ajoimme niiden läpi.

Volaxin kylässä pysähdyimme pienelle kävelylle. Suloisia pikkukujia, kukkia ja sinisiä ikkunanluukkuja, mitäpä minä muuta tarvitsisin. Vanhoihin oviin oli kirjoitettu runoja, joilla haluttiin valaa uskoa tulevaisuuteen Kreikan nykykriisin keskellä. Kaunis idea!

Pyrgoksen kylä oli edellistä suurempi ja sen keskusaukiolle olisi ollut kiva istahtaa lounaalle. Tässä kohtaa muistin, mikä valmiissa kierroksissa mättää: jatkuva kellon vilkuilu. Tai olisihan aikaa ollut istahtaa, jos olisi malttanut. Mutta sitten olisi jäänyt itse kylä näkemättä. Sehän ei toki minulle käynyt! Bussiretken kylistä tämä oli loppujen lopuksi kaunein ja aidoin.

Ehkä nyt löytyy täydellinen kylä?

Viimeisenä tulimme pieneen satamakaupunkiin. Olin etukäteen katsellut kuvista että voisin jopa vaihtaa majapaikkaa tänne muutamaksi päiväksi, niin idylliseltä Panormos vaikutti. Mutta vaikeaa on nirson elämä. Tokihan kylä oli sievä, mutta en silti kokenut siellä sellaista sydänalassa läikähtävää tunnetta, että tänne haluan jäädä! Ei leipomoa, ei kauppaa, ei juurikaan paikallisasutusta ja rantakin ruman harmaanruskea, missä kirkaskaan vesi ei turkoosina kimmellä. Olenko vetänyt riman niin ylös, että täydellisen kaunista kreikkalaista kylää ei enää löydykään? Aion silti jatkaa etsimistä.

Pari päivää Tinoksella oli juuri passeli aika tälle saarelle. Ehdin nähdä saaren tärkeimmät paikat ja toisaalta saada siitä tarpeekseni. Vaikka Tinos oli ihanan kreikkalainen, sieltä puuttui hyvät rannat läheltä keskustaa. Yli kolmenkymmenen asteen tuulettomassa helteessä en vain kyennyt vaeltamaan vartin kävelymatkan päässä olevalle rannalle. Vaikka en varsinaista rantalomaa kaivannutkaan, halusin kuitenkin päästä mereen uimaan ja snorklaamaan. Siispä oli aika sanoa Tinokselle jassu ja lähteä etsimään sitä täydellistä saarta. Päätin palata takaisin Naxokselle ja jatkaa sieltä matkaa etelämpänä oleville saarille.