Voi mikä ihana pikkupoukama!

Pieni on kaunista. Se on minun mottoni monessa asiassa ja nykyään ehdottomasti myös rannoissa. En ymmärrä alkuunkaan, miksi edelleen mainoksissa hehkutetaan ”kymmenen kilometriä upeaa hiekkarantaa”, kun vähempikin riittäisi aivan varmasti.  Kuka sen edes jaksaa kävellä päästä päähän? (Takaisinkin pitäisi vielä jaksaa marssia.) Silti ihmeen sitkeässä elää käsitys, että turisti haluaa mennä nimenomaan suurelle rannalle, hiekkarannalle. Miksi ihmeessä?

Kreikkalaisella Alonissoksen saarella lähdimme siskoni Kaisan kanssa päiväretkelle Votsin kylään ja rannalle, josta olimme nähneet etukäteen kuvia netissä. Matka oli sen verran pitkä ja ilma niin kuuma, että kävellen matkalle olisi nääntynyt, joten päätimme hurauttaa sinne taksilla. Heti kohteen kuultuaan taksikuski sanoi, että ei sinne kannata mennä. Votsi on satama ja pieni kylä. It’s not a beach.

Sanoin nähneeni kuvia rannasta ja että se näyttää kauniilta, mutta edelleen hän väitti, että Votsissa ei ole rantaa, toki sataman vierestä voi pulahtaa nopeasti uimaan, jos tarve vaatii. Only for five minutes swim. Hän tiesi jo hyvän paikan, jonne aikoi meidät viedä, oikealle turistirannalle aurinkopeteineen ja palveluineen. Hyi helvetti. Jos mikä pilaa rannan ja fiiliksen, niin rivi aurinkotuoleja ja päivänvarjoja. Sietämätöntä.

Päätimme siis käydä katsomassa Votsin ensin ja mennä sitten sille toiselle, jos näkemäni kuvat siitä ovat pelkkää huijausta. Eipä olleet. Rakkautta ensisilmäyksellä. Pinjamäntyjen lomasta pilkotti tämä maisema.

Olin täysin myyty. Voiko olla yhtään ihanampaa paikkaa? Taksikuski voi ihan itsekseen ajella sille upealle rannalle, mille ehkä kaikki muut turistit haluavat. Meille tämä on oma pieni paratiisi. Meillä on kaikki mitä tarvitaan, eli riittävästi vettä ja aurinkorasvaa. Meri riittää ”palveluina” ja iso mänty luo vähän varjoa kovimmalta paahteelta. Tänne jäädään!

Vietimme pienellä Votsin rannalla ihanan päivän, kaikkiaan kuusi tuntia! Kuinkahan monta pikaista ”viiden minuutin uintia” siihen päivään mahtuikaan? Vesi oli todella kirkasta ja vaikka olin jättänyt snorkkelin Suomeen (se oli virhe!), sukeltelin uimalasit päässä pikkukaloja ja veden upeaa sinivihreyttä ihastellen. Toinen tuikitarpeellinen rantavaruste tuolle (ja, kuten myöhemmin huomasimme, monelle muullekin) rannalle olisi ollut uimakengät. Nekin olin jättänyt kotiin, sillä ei tullut mieleen, että Kroatiassa lähes välttämättömät uimakengät olisivat olleet tarpeen myös näillä Kreikan saarilla.

Meressä oli nimittäin valtavasti merisiilejä.  Merisiilit eivät onneksi aivan matalassa vedessä asustele, joten pärjäsin täälläkin ihan hyvin paljasjaloin. Uimalaseista oli hyötyä, tsekkasin aina tarkkaan mihin kohtaan kivelle voi astua hetkeksi lepäämään ennen uutta sukellusta turkoosiin maailmaan. Suurin osa siileistä oli poukaman seinämien lähellä, eli niitä oli helppo vältellä. Merisiilit on muuten ihan kivoja tyyppejä: ne kertovat, että vesi on puhdasta, ne eivät likaisissa vesissä viihdy. Katsokaapa alla olevaa kuvaa. Siinä kaikki mustat pikkupallukat rantakivien tuntumassa ovat merisiilejä.

Tällaisella rannalla oleminen on minusta rentouttavinta mitä tiedän. Saa vain olla ja nauttia uskomattoman kauniista maisemasta: melkein vihreästä merestä, kalastajaveneistä, ihanista veden päälle kumartuvista männyistä, pikkukylästä, jonka talot nousevat rinnettä ylös ja upeasta, röpelöisestä kalkkikiviseinämästä, joka suojaa poukamaa tuulilta. Katsoo minne vain, näkee jotain kaunista. Meri on kahden askeleen päässä, eikä pienellä rannalla tarvitse pelätä, että joku veisi kameran tai rahat, vaikka uimassa oltaisiin siskon kanssa samaan aikaan. Niin täydellistä.

Miten sinne pääsee?
Jos kuulut niihin, jotka rakastavat pikkupoukamia ja haluaisit itse uimaan juuri tänne, joudut matkustamaan aika kauan, ennen kuin pääset perille. Meidän reittimme meni näin.
Aikainen aamulento Norwegianilla Ateenaan, paikallisbussilla X93 lentokentältä Liosionin bussiterminaaliin (n. 45 min). Sieltä 2,5 tunnin bussimatka pohjoiseen, Agios Konstantinoksen satamaan. Iltalaiva (n. 2 tuntia, katamaraani Flyingcat 4) Alonissoksen saarelle. Patitirin pääkaupungista noin kolme kilometriä Votsin kylään.
Kaiken vaivan arvoista!

Ps. Tämä oli ensimmäinen juttu tämän kesän Kreikan saarihyppelystä. Ihanalla matkalla keskityin vain nauttimaan lomasta, mieluummin uin Kreikassa ja istun sitten koneen ääressä kotona, kuin toisin päin. Lisää tarinoita matkastamme luvassa piakkoin.