Neljä päivää Ateenassa kului siivillä. Oli ihanaa vain kierrellä suuressa kaupungissa, katsella ihmisvilinää hiljaisten saarten jälkeen ja illalla ajaa ratikalla ”kotiin” paikallisten joukossa. Monastirakin aukiolla katutaitelijat tanssivat, ihmiset tapasivat ystäviään, söivät jäätelöä, leikkivät lastensa kanssa tai vain kulkivat aukion poikki matkallaan jonnekin. Alueella oli kirpputori, turistikauppoja ja ravintoloita. En tiedä onko kirpputori viikonloppuisin parempi, mutta nyt siellä ei ollut ainakaan juuri mitään, pelkkiä krääsäkauppoja sekä vanhojen huonekalujen, astioiden ja sekalaisen roinan tori. Oman lisänsä Monastirakin viehätysvoimaan toi arkkitehtuurin historian kerroksellisuus: Hadrianuksen antiikin aikaisen kirjaston vieressä oli moskeija osmaanien aikakaudelta ja sen vieressä ortodoksinen kirkko. Monilla metroasemilla oli antiikin nähtävyyksiä: ruukkuja, patsaita, vanhoja hautoja (jopa luuranko), rakennusten raunioita, paloja mosaiikkilattioista. Ermou-kadulla…

Kun suunnittelin saarihyppelyn reittiä Suomessa, ajattelin jossain vaiheessa, että olisi parasta jos voisin jättää koko Ateenan väliin. Suomen uutisissa oli juuri ollut puhetta Kultaisen aamunkoiton pidätyksistä ja levottomuuksista, joita Ateenassa oli ollut. Matkanjärjestäjien lentoja ei enää lokakuun lopussa ollut miltään saarelta ja lennot esimerkiksi Rodokselta Ateenan kautta olivat järkyttävissä hinnoissa, neljänsadan euron hujakoilla. Sen vuoksi varasin jo Suomesta paluulennon Turkish Airlinesilla Ateenasta Istanbulin kautta Helsinkiin. Mutta kun heräsin Ateenassa, yhden rannalla vietetyn relauspäivän jälkeen, tajusin, miten kamalaa on viettää keskustassa vain yksi päivä. Eihän se riitä mihinkään! Minkä hienon nähtävyyden valkkaisi, oli niin monta kiinnostavaa! Ensimmäinen päivä meni vähän ”hukkaan” (olihan rannan valohoito toki ihanaa!) koska maanantaina kaikkien paikkojen sanottiin…