Patmos – uskisten ja trenditietoisten saari

Patmoksen saarella viihtyvät niin pyhiinvaeltajat, italialaiset trendinuoret, kuin päiväksi saapuvat risteilymatkustajat. Onneksi kausi on niin lopussa, että italialaisista ei ole tietoakaan ja risteilymatkustajiakin saa aika hyvin väisteltyä. Muutaman nunnan olen katukuvassa nähnyt, liekö sitten niitä pyhiinvaeltajia.

Karpathoksen laivamatkan jälkeen yövyin kamalassa röökinkatkuisessa huoneessa hotelli Savoyssa Rodoksella. Hotellista saamaani mielikuvaa ei ainakaan parantanut se, että vaikka olin lähettänyt sekä sähköpostia, että soittanut varmistaakseni huonevarauksen ja yölaivalla saapumisen, yövuorossa oleva pahantuulinen äijä ei tiennyt mitään tulostani. Ja minähän siitä vihat sain niskoilleni, tulla nyt yhdeltä yöllä ilmoittamatta! Hintakin nousi yllättäen sovitusta 25 eurosta 30 euroon, mutta siinä pidin tiukasti puoleni väsymyksestä huolimatta. Kestin juuri ja juuri siellä sen seitsemän tuntia, jonka ehdin hotellissa viettää ennen kuin kävelin seuraavana aamuna satamaan, samaan josta olin Halkille lähtenyt.

Matkustin samanlaisella katamaraanilla Patmokselle kuin aiemminkin, mutta nyt aallokko olikin tosi kova heti lähtiessä. Katamaraani nousi aallon päälle ja putosi tyhjyyteen, niin että mahan pohjasta otti. Tällaistako viisi tuntia! Ei sentään. Meri rauhoittui ja Symiltä Kosille matka sujui kuin oltaisiin bussilla menty. Myöhemmin tuli vielä lisää kovaa aallokkoa, mutta siihenkin tottui, tai oikeastaan se tuntui jopa jännältä! Huvipuistotunnelmaa kaupan päälle.

Olin ajatellut nukkua viiden tunnin matkalla, mutta mitä vielä! Aina piti mennä katsastamaan uutta satamaa! Näin Symin, Kosin, Kalymnoksen, Leroksen ja Lipsin, joista Symi oli ehdottomasti kaunein. Siellä olisi ollut mukava pysähtyä pariksi päiväksi, mutta aikataulu ei antanut periksi, kun olin jämähtänyt Karpathokselle niin pitkäksi aikaa.

Perillä Patmoksella kävelin noin 50 metrin matkan satamasta hotellille. Minua odotti tosi kiva hotellihuone ja ihana näkymä kohti merta ja kylää. Maksan huoneesta 30e/yö, mikä on budjettini ylärajoilla, mutta saan vastineeksi niin paljon enemmän.
Rodoksen röökikammarista maksoin 25e, samoin Pigadiassa huoneesta, jonka vessanpöntön huuhtelumekanisti oli rikki, niin että aamuistunnon jälkeen sieltä ei tullut vettä ollenkaan. Onnea vaan sille joka sai mennä tutkimaan mikä vikana.
Patmoksen Captain’s Housen huone on tosi viihtyisä ja minulla on kuulemma koko Patmoksen paras patja! Hyvät unet olen siinä kyllä saanutkin! Vessa on ihan uusi ja siellä on suihkukaappi. Ihana poikkeus ylituttavallisten, selkään liimautuvien suihkuverhojen jälkeen. Lämmityslaitetta pöhisytän täysillä iltaisin ja sitten peiton (eikä sähköisen polyesteriviltin!) alle uinumaan.

Lisäksi huonehintaan sisältyy hyvä aamiainen, jonka voimalla jaksan pitkälle iltapäivään. Syömätavoiltani olen varmaan matelijoiden sukua, sillä voin vetää kerralla järkyttävän satsin ja sulatella sitä sitten loppupäivän. Reissussahan tällainen ominaisuus on mitä loistavin! Ei tarvitse koko aikaa pysähtyä napostelemaan ja pihi säästää pitkän pennin seisovasta pöydästä tankatessaan. 😀 Aamupalan suosikikseni on tällä matkalla noussut ihanan paksu kreikkalainen jugurtti (silti vain 2% rasvaa, miten ne sen tekee?), jonka päälle pilkon hedelmiä ja valutan vielä hunajaa. Nami. Myös leipä on todella hyvää, rapeakuorista moniviljakamaa.

Patmoksen Skalassa kävellessä tuli pian sellainen olo, että täälläpä on viihtyisää, ja kas, moni kauppa ja ravintola on edelleen auki. Suuret risteilylaivat tuovat turisteja ja äkkiä pikku kaupunki vaikuttaakin, jos ei nyt suorastaan vilkkaalta, niin ainakin eläväiseltä. Kauppoja on paljon, kultasepänliikkeitä joka nurkalla. Niiden näyteikkunoista voi tiirailla ajankuluksi mitä olisi kiva ostaa, jos olisi ylimääräistä rahaa. Erilaisia ristejä ja muita pyhiinvaeltajille suunnattuja koruja näkee paljon ja ikoneita myydään kaikissa matkamuistomyymälöissä.

Ihan Skalan keskustassa on uimarantakin. Nyt sen aurinkovarjoista on enää hiekallamakaavat metallirungot jäljellä, mutta tärkeintä on, että siellä tarkenee edelleen makoilla bikineissä.
Bongasin heti ensimmäisellä kerralla rannan kauimmaiseen nurkkaukseen jäävän tuulensuojaisan paikan. Siinä olen käynyt nauttimassa auringosta joka päivä. Tänäänkin pari metriä yläpuolellani olevalla kadulla tuuli niin, että ihmiset käyttivät housuja ja pitkähihaisia, niin minäkin. Lämpötilaero oli huomattava!
Vesi oli jo viileää, mutta kerran oli käytävä uimassa. Kokemus muistutti sitä, kun Suomessa on kesällä mentävä uimaan, kun vesi on kerrankin uimalämpöistä. Kyllä auringon lämmössä loikoilu tuntui makoisalta, kun ajattelin, että Suomessa talvi tekee jo hiljalleen tuloaan. Taisin tänään hetkeksi torkahtaakin.

Mikä parasta, bussit kulkevat yhä, mikä mahdollistaa paikasta toiseen liikkumisen näppärästi. Minun suosikkini Patmoksella on Chora, kylä, jonka keskipiste Apostoli Johanneksen luostari on. Choran kujilla kävellessä tuntui kuin olisi kävellyt satumaassa, ritareiden ja linnanneitojen kujilla. Valkoisena hohtavat kapeat kujat mutkittelivat sinne tänne ja aina välillä sai sukeltaa holvikaaren alta tunneliin tupsahtaakseen taas uusien portaiden eteen. Labyrinttimaisilla kujilla oli ihanaa vaeltaa päämäärättömästi ja ottaa määrättömästi kuvia.

Muhkuraisten, valkoisten kiviseinien ylle kaartuvat bougainvilleat, takorautaiset seinälyhdyt, jykevät vaaleansiniset ovet ja ikkunat samanvärisine pielineen sekä kaiken ylle kaartuva sininen taivas muodostivat niin harmonisen kokonaisuuden, että jokaisella askeleella sai vain huokailla ihastuksesta. Choraa onkin kutsuttu bysanttilaisen arkkitehtuurin helmeksi.

Sain oppaakseni vaalean laihan kissaneidin, joka kävellä tapsutti rinnallani ja pysähtyi aina samalla kuin minäkin. Yhden kissan rohkaisemana kävelylleni liittyi muitakin osallistujia, kunnes minua seurasi yhdeksän kissan lauma erivärisiä ja -ikäisiä maukuvia katteja. Kissakuvaajalla oli kirjaimellisesti kissanpäivät!

Apostoli Johanneksen luostari kuuluu ortodoksien ja muidenkin kristittyjen tärkeimpiin pyhiinvaelluspaikkoihin. Se on UNESCON maailmanperintökohde, eikä suotta. Luostarin massiivisten seinien suojiin kätkeytyy rauhallinen maailma, joka elää edelleen omalla tavallaan. Toki sen rauhaa rikkoo säännöllisesti vierailevat turistiryhmät, mutta saahan luostari turisteilta tuloja.

Onnekseni olin niin aikaisin liikkeellä, että sain ihmetellä holvikaaria ja vanhoja, jo haalistuneita freskoja ensin itsekseni. Kun myöhemmin risteilyvieraiden lauma täytti sekä sisäpihan, että pienen, hämärän kirkon, ajattelin, miten erilaisen kuvan he paikasta saivat. Ehtivätkö näkeäkään kaikkea mitä minä näin? Ja ennenkaikkea, pääsivätkö lähellekään sitä tunnelmaa, minkä sain pienessä kirkossa kokea?

Pääsisäpihan viereisessä kirkossa ei saanut kuvata, mutta tuskin mikään kamera olisikaan pystynyt vangitsemaan sitä hämärää, lähes mystistä tunnelmaa, joka kappelin sisällä vallitsi. Freskoin koristellusta holvikatosta lankeava valo sai alttariseinän ajanpatinoiman kultauksen hohtamaan juuri sellaisella arvokkaalla tavalla, mikä saa kirkossa vierailevan hiljentymään. Valtava, kullanhohtoinen kattokruunu mehiläisvahakynttilöineen ja painavat, hopeiset, katosta roikkuvat lyhdyt henkivät bysantin aikaa.

Jos olisin voinut ottaa kuvan, siinä olisi ollut kaiverruksin koristeltu valtaistuimen näköinen, tummaakin tummempi puutuoli, jonka pylväiden välistä pilkistää hopealyhty. Lyhdyn taottuihin, kaareviin muotoihin osuu valo ja takana olevalla seinällä häämöttää tumma maalaus, josta erottaa vain hahmojen kullankeltaiset sädekehät ja vaaleat, auki rullautuneet pergamenttikääröt. Onneksi kuvata voi muutenkin kuin kameralla.