Päiväretki Nizzasta: Cannes vai Grasse?
Hajuvesistään tunnettu Grasse ja julkkisten lomapaikka Cannes ovat suunnilleen yhtä kaukana Nizzasta. Kumpaan kannattaa tehdä päiväretki?
Toukokuisella Nizzan matkalla päädyimme puolivahingossa Cannesiin. Vuoristokylään tehdyn retken jälkeen huomasimme, että samalla junalipulla sai ajella rajattomasti Rivieralla sen päivän ajan. Tottahan toki hyppäsimme saman tien Cannesin junaan. Päivälippu maksoi noin 15 euroa.
Missä on Cannesin glamour?
Odotukset ei olleet alunperinkään suuren suuret, olimmehan googlanneet Cannesta jo kotona. Emme silti osanneet odottaa, että Cannes olisi niin mitäänsanomaton, jopa vähän nuhjuinen ja suorastaan ruma. Tämä kuuluisa glamourin kehto! Tännekö ne maailman rikkaat ja silmäätekevät rynnivät vuosi toisensa jälkeen? Betonikerrostaloihin, joista tuli lähinnä mieleen entiset, nyt jo puretut Mallorcan halpishotellit. Sekö tekee paikasta hienon, että rantakadun vieressä on Guccin, Armanin, Chanelin ja ties minkä muun putiikkeja niin erikoisine luomuksineen, että vain sikarikas voi sellaista kuvitella hintalapun perusteella kauniiksi?
Melkein filmifestivaalien punaisella matolla
Nizzan hienoon Promenade des Anglaisiin verrattuna Cannesin rantabulevardi Croisette oli sekin vaatimaton. Okei, hienoja, vanhoja rakennuksiakin oli, mutta suurin osa sillä pätkällä missä me kävelimme oli 60-luvun kerrostaloja rumine parvekkeineen. Ainoa mielenkiintoinen pytinki (ruma sekin!) rantakadun varrella oli Palais de Festival, jossa juuri edellisenä päivänä oli päättyneet Cannesin filmifestivaalit. Punaiselle matolle asti ei päästy, mutta pilkahdus kuuluisasta sisäänkäynnistä sentään nähtiin.
Entä vanhakaupunki?
Suquet eli Cannesin vanha kaupunki oli ihan kiva, mutta sekään ei ihan täysin sytyttänyt. Alue oli aika pieni ja vaikka kapeita pikkukatuja olikin siellä täällä, siellä ei tullut sellaista ”kierretään ja eksytään” -fiilistä. Se oli yksinkertaisesti liian kliininen ja puunattu minun makuuni, vähän kulissimaiseksi muuttunut turistien viihdytyspaikka. Hienointa siellä oli suurin koskaan näkemäni bougainvillea-pensas, aivan valtava!
Ylhäältä kirkon pihalta oli hienot maisemat kohti merta ja kaupunkia. Sieltä sai hyvän kokonaiskuvan Cannesista, vaikka toinen puoli kaupunkia onkin kukkulan toisella puolella. Ylhäältä kaupunkia katsellessamme tuli fiilis, että onneksi emme ”tuhlanneet” tähän kokonaista lomapäivää. Glamourin kaupunki ei vain avautunut meille.
Upeiden maisemien bussimatka Grasseen 1,50e!
Nizzasta kannattaa mennä Grasseen jo ihan bussimatkan vuoksi, niin upeat maisemat reitillä on, ja hinta on todellakin tuo naurettavan halpa 1,50 euroa. Mitä lähemmäs Grassea tultiin, sen mäkisemmäksi maisema muuttui. Vihreillä kukkuloilla pilkotti okran ja terrakotan värisiä taloja, täydellisesti maisemaan sopivia. Uusi matkahaave sai siivet bussissa; jospa joskus saisi vuokrata tuollaisen talon upean maiseman äärestä ja viettäisi siellä hyvinvointiviikon hyvän ruuan ja juoman parissa, kävelyretkiä unohtamatta.
Hajuvesikaupungissa talot sävyt sävyyn
Grasse ei ole mikään pikkukylä, vaan ihan oikea kaupunki. Vanhan keskustan alueen näki helposti päivän aikana jalkaisin. Sehän se viehättävin osa olikin. Vanhan kaupungin talot olivat ihanassa sopusoinnussa keskenään, keltaisen ja terrakotan eri sävyt toistuivat kaikkialla. Tällaisessa harmoniassa silmä lepäsi.
Hajuvesistään tunnetussa kaupungissa tuli tietenkin vastaan pieniä parfyymipuoteja, mutta hajusteille allergisena jouduin kiertämään ne kaukaa. Marseillesaippuariippuvuuden olen sen sijaan kehittänyt itselleni, niiden tuoksut ovat tarpeeksi hentoja ja jokaiselta matkalta tarttuu muutama pala mukaan, niin siis Grassestakin. Sisustuspuotien ihanuuksia piti myös hiplailla, vaikka tiesi, ettei käsimatkatavaroihin mahtuisi mitään kuitenkaan. Naisten hömpötyksiä.
Kurkistus paikalliselämään
Parasta Grassessa oli se, että ei tarvinnut mennä kovinkaan kauas turistien pääreiteiltä, kun eksyi keskelle paikalliselämää. Pienellä aukiolla lapset pelasivat jalkapalloa ja aikuiset paransivat maailmaa, nuoret selasivat tietenkin kännyköitään. Taloissa oli siellä täällä joku kohta ihan pikkuisen rempallaan, rappaukset jo vähän kuluneita ja ikkunoista riippui pyykkiä. Täällä asutaan! Tällaisia paikkoja on minusta ihana löytää.
Ei jäänyt epäselväksi kumpi kaupungeista on minun suosikkini. Grassen upeat maisemat ja kauniit talot tekivät vaikutuksen, Cannesin kerrostalohirviöt eivät. Kun on nähnyt jo niin paljon hienoja paikkoja, nousee rima aika korkealle. Joku paikka joko tuntuu ihanalta tai sitten ei, fiilispohjaltahan matkoilla mennään.
Oletko sinä käynyt jommassa kummassa? Tykkäsitkö?
16 kommenttia
Sateenmuru
Juups, pitää käydä seuraavalla Rivieran reissulla Grassessa. Cannes on yleensä työn puolesta se kohdekaupunki: luullakseni kaupunki vetää puoleensa säihkettä ja kimalletta vain festareilleen – ei se taida muuten jet set -väen lomakohde olla.
Anna K.
Grassea suosittelen! Oli kivempi kuin odotin, varsinkin ne kukkulat kaupungin ympärillä aivan upeita.
Mun ymmärtääkseni Cannesissa käy rikkaita ja julkkiksia muulloinkin kuin festareilla, ei kai ne kaikki ökykaupat siellä muuten edes menestyisi? Ranskan Rivieralla on toki monia muitakin rikkaitten temmellyspaikkoja, kuuluisimpia kai St Tropez. Se jäi tänä vuonna käymättä, ehkä joskus sinnekin?
Virpi/Täynnä tie on tarinoita
Itselle jäi Cannesista hiukan samantyyppinen fiilis, vähän semmonen tässäkö se nyt oli?! Olen toki ajatellut sen johtuvan siitä ettei me siellä käyty kuin tuon samaisen talon pihassa punaisia mattoja tähyilemässä ja niitä filmitähtien kädenjälkiä ihmettelemässä (niistäkin suurin osa aidatulla alueella) ja sitten ajeltiin kaupunkijunalla sinne kukkulalle. Mutta tosiaan fiilis oli että joko emme nyt osuneet oikeisiin paikkoihin tai sitten tämä ei tosiaankaan ole tämän kummoisempi kaupunki, kuuluisista julkkiksista huolimatta. 🙂
Grassea harkitsimme, mutta aika ei sitten lopulta riittänyt sinne. Harmi!
Anna K.
Onpa lohduttavaa kuulla, että sulle jäi samat fiilikset! Siis todella jotenkin ihan hämmenys, että oliko tää oikeesti tässä vai onko ne upeat paikat jossain kulman takana piilossa? 😀
Grasse jäi meilläkin kahdella ekalla Nizzan matkalla väliin, tänä keväänä korjattiin tilanne. Minne lie ensi vuonna?
Pirkko / Meriharakka
Aikoinaan, vuosia sitten, vietin töiden puolesta aikaa tuolla seudulla, firmalla kun oli yksi toimipiste Valbonnessa. Cannes on ehkä parhaimmillaan silloin kun siellä oikeasti pääsee mukaan juhliin: muistan ainakin hulppeat bileet lahdelle ankkuroidulla laivalla ja toiset jollain rannan hotellilla, jossa uima-altaan päälle, osittain, oli viritetty illalla tanssilattia.
Grassessakin on tullut käytyä ja tietysti maisemat sillä seudulla ovat mahtavat!
Anna K.
Varmaan hienot juhlat on se Cannesin juttu, eikä itse ehkä kaupunki niinkään.
Grassen maisemat tuli ihan yllätyksenä ja kaupunki itsekin oli kivempi kuin olin etukäteen ajatellut.
Anna | Tämä matka -blogi
Cannes oli todellakin melkoinen pettymys. Olin todella hämmästynyt kun näin, miten vaatimattomasta paikasta on kyse. Pitäisi olla joku tähti ja päästä tuonne filmifestivaalien aikana! Silloin kaupunki on varmasti aivan toisenlainen.
Grassesta en ole kuullutkaan aikaisemmin. Kivan näköinen paikka.
Anna K.
No sano muuta, vaatimaton nimenomaan! Varmasti tunnelma on ihan eritoista festareiden aikaan, mutta ei ne betonitalohirviöt sieltä minnekään silloinkaan katoa. 😀
Grassea todella suosittelen! Luulen, että tykkäisit!
Emma
Tämä juttu tuli kuin tilauksesta, oon tässä juuri miettinyt että jos tekisi talvella reissun Nizzaan ja sen läheisiin pikkukyliin. Hyvä tietää, että Cannesin voi ainakin jättää käymättä ja keskittyä sen sijaan muihin kohteisiin!
Anna K.
No mut kiva että jutusta oli hyötyä. 🙂 Talvireissu Nizzaan, kuulostaa hyvältä! Ihania kyliä on sillä alueella vaikka kuinka! Ehdottomasti Cannesia mieluummin jonnekin vuoristoon: Eze, Grasse, St Paul de Vence, Entrevaux, niitä riittää! Mun blogissa muistakin kylistä juttua.
Riitta-Maija
Kyllä nämä kylät ja kaupungit ovat todella päiväretken arvoisia bussilla. Huomio myös uudistunut ’lättähattu’juna lukuisiin vuoriston pikkukyliin Nizzasta. Todella upeita, hiljaisia kyliä mm. Laventeli, oliivipuu, sitrushedelmä yms. Eksoottista…
Anna K.
Juu, junalla pääsee myös upeisiin kyliin ja ne matkat itsessään myös hienoja. Junassa on ihan omanlaisensa tunnelmakin, enemmän seikkailun fiilistä kuin bussissa.
Anu / Mielilandia
Oi, olipa kiva vinkki tuo Grasse! Kävimme pari vuotta sitten marraskuussa Nizzassa (hyvä aika muuten!) ja silloin mietittiin päiväreissua jonnekin. Cannes ois varmaan ollut vaihtoehtojen kärjessä. Se jäi kuitenkin tekemättä, kun laiskotti, eikä nyt hirveästi haittaa, kun luin sun kokemuksista. Ensi kerralla sitten Grasseen. 🙂
Anna K.
Kiva, että Grasse houkuttelee!
Jotenkin tuntuu siltä, että marraskuussa Cannes olis ollut vielä ankeampi kuin alkukesän vihreydessä, mene ja tiedä. Nizzasta pääsee päiväreissulle vaikka minne! Upeita kyliä on ihan lähellä ja niihin pääsee bussilla helposti ja halvalla, 1,50e/lippu! Ens kerralla kannattaa retkeillä!
Katariina / Raidallisia hetkiä ja retkiä
Mukava lukea rehellisiä mielipiteitä! 🙂 Varmaan oli odotukset aika korkealla Cannesin suhteen. Kaikki paikat ei vaan iske. Grasse näyttää suloiselta!
Anna K.
En kyllä suostu mitään paikkaa kehumaan, jos en siitä oikeasti tykkää. Ihan syvältä sellainen! Jos ei blogissa voi olla rehellinen, niin missä sitten? Cannesin suhteen ei muuten olleet odotuksen kovin korkealla, koska kuvissakaan se ei näyttänyt kovin kummoiselta, toki kivemmaksi paikaksi sitä silti luultiin, kuin mitä totuus oli.