Ensifiilikset Vilnasta

Terveiset vireästä Vilnasta, suoraan paikan päältä ja tuoreeltaan ensimmäisen päivän jälkeen kirjoitettuina.

Vilna on todella kiva! Täällä on valtavasti kahviloita, ravintoloita ja viinibaareja, ihan vieri vieressä kaduilla. Jo pelkästään siitä tulee eloisa fiilis ja kun siihen lisätään tyylikkäästi pukeutuneet, ystävälliset kaupunkilaiset, niin ollaan hyvin Keski-Eurooppalaisissa tunnelmissa. Neuvostoaikakin muistuttelee itsestään mm. uljaiden arkkitehtonisten mestariteosten muodossa. Puistoja on paljon ja ihmiset viihtyvät niissä, kaiken ikäiset kokoontuvat alkuillasta tapaamaan tuttujaan puiston penkeille. Jotenkin tuntuu, ettei Helsingissä tehdä näin, ainakaan näin laajassa mittakaavassa, vaikka hyvin se meilläkin onnistuisi.
Kun kaupoissa puhun englantia, ollaan kovin uteliaina kysymässä mistä päin olen ja suomalaisuus on täällä jotenkin nyt wau. En tiedä miksi, mutta useampi on ollut innoissaan siitä. ”Cool people”. Hell yeah.

Vanha kaupunki on enimmäkseen kaunis ja kunnostettu, mutta jonkun syrjäisemmän kulman takaa saattaa esiin tulla ränsistynyt talo tai graffiteja.  Sekin tuo maisemaan oman kivan lisänsä, ei ole liian siloiteltua. Kun kaunista ja rumaa on vierekkäin, syntyy kaupunkimaisemaa, jossa riittää katsottavaa. Tykkään. Katsokaapa, mitä kaikkea olen jo ehtinyt tänään näkemään.

Eilen katselin kaupunkia yksin, mutta illalla saapui siskoni Tuija Norjasta – siskotreffit Vilnassa. Nyt pääsemme kiertelemään kaupunkia yhdessä viikonlopun ajan. Asuntomme on täydellisellä paikalla, parvekkeen alla kulkee Pilies gatve, vanhan kaupungin pääkatu ja melkeinpä kaikki näkemisen arvoinen on kävelymatkan päässä. Tilaa meidän sanoisinko Sotkamaiseen tyyliin sisustetussa lukaalissa riittää! Oma asunto keskellä kaupunkia – täällä voi todellakin leikkiä asuvansa kuin paikallinen. Varsinkin kun astuu portista ulos Canon kaulassa roikkuen. Niin tai näin, saahan sitä leikkiä, vielä tässä iässäkin.
Luulen, että tulemme viikonlopun aikana ainakin kuluttamaan aikaa kahviloissa ja ravintoloissa, niin monen herkullisen paikan ohi menin jo tänään! Miten niille kaikille mahtaa riittää asiakkaita?

Yksinkin piti jotain syödä, joten suuntasin paikkaan jonka olin bonganut etukäteen jo Suomessa: kissakahvilaan! Kissafriikin unelmapaikka. Siellä odotti 13 karvaista ystävää (paikallisia miehiä) paijaajaa.
Kun oma, rakas palliton poikaystäväni (muiden silmissä kissa) kuoli keväällä, jäi suuri ikävä ja suunnaton kissan kaipuu. No, syntyikö kissatalossa uusi, elämää suurempi karvainen rakkaus? Kattia kanssa. Voitteko kuvitella, pyyteetöntä rakkauttani ylenkatsottiin.

Olipa kiva taas pitkästä aikaa kirjoittaa juttua suoraan paikan päältä! Tässä on ihan eri fiilis, kun kokemukset on muutaman tunnin ikäisiä, eikä viikkojen takaisia. Tuntuu melkein kuin olisi ulkomaan kirjeenvaihtaja.
Täällä Anna K, Vilna.