Suloisen joutilaisuuden Tilos
Tilos, tuo eläkeläisten, litteiden rantakivien, autioiden kujien ja valtavien keltaturkkisten kissojen kreikkalaissaari opetti minulle, että joskus on ok olla tekemättä yhtään mitään.
Ensivaikutelma Tiloksesta oli suoraan sanottuna melko ankea. Päivä oli kääntymässä illaksi, kun saavuin ja Livadian rantakadulla kävellessäni vastaan tuli lähinnä suljettuja tai puolityhjiä tavernoita. Asiakkaiden keski-ikä huiteli lähempänä kahdeksaakymmentä ja he söivät vaitonaisina niin kuin ikänsä toisensa tunteneet usein tekevät. Kadulla vastaan tullut koirakin oli niin raihnainen, että hyvä kun sen jalka nousi. Tervetuloa seniorilomalle, Anna! Vaikka pidän pienistä ja hiljaisista paikoista, tämä oli vähän liikaa. On eri asia olla pienessä, eloisassa paikassa, kuin pystyyn kuolleessa kylässä vanhusten keskellä.
Varamaani hotellikaan ei ollut häävi, no mitä 25 euroa maksavasta huoneesta voi toisaalta odottaakaan, kuin 70-luvun sisustuksen vahakangaspöytäliinoineen ja sijainnin kaukana rannasta, jyrkän mäen päällä. Olin varannut sen Bookingista vain siksi, että minulla olisi edes joku paikka ensimmäiseksi yöksi.
Onneksi löysin ruokapaikakseni vähän virkeämmän paikan, jossa oli myös perheitä ja kissojen perässä häärääviä lapsia. Illalla bongasin vielä rantakadulta Elli Bay -hotellista tilavan ja todella siistin huoneiston, jossa oli erillinen makkari (hyttysverkko sängyn yllä!) ja keittiö/olohuone sekä terassi aurinkovarjoineen aamiaista varten. Hinta 30e/yö. Varasin sen kolmeksi yöksi ja sovimme, että siirryn sinne seuraavana aamuna.
Megalo Chorion autiot kujat ja kohtaaminen bussissa
Seuraavana päivänä hyppäsin bussiin pikkuruiselta keskusaukiolta ja nautin jo valmiiksi pääsystä uusiin maisemiin. Bussi kulki karun maiseman halki kohti Megalo Choriota, jota luulin vilkkaammaksi, paikallisten asuttamaksi saaren ”pääkaupungiksi”. Kauempaa bussin ikkunasta katsottuna se vaikuttikin houkuttelevalta. Valkoiset talot kiipesivät kukkulan lakea kohti ja toivat eloa kuivan karuun maisemaan.
Mutta perillä totuus paljastui. Sen nuutuneempaa kylää en ole kuunaan nähnyt. Taisin nähdä kapeilla kaduilla yhden työmiehen, en ketään muita. Suljetut ikkunaluukut ja hiljaiset pihat seurasivat toistaan. Myöhemmin kuulin, että monet ulkomaalaiset ovat ostaneet talon sieltä ja viettävät aikaa kylässä lähinnä keväällä ja kesällä. Kun kausi on ohi, vakikävijät ovat kotonaan ja kujat autioina.
Paluumatkalla kohtasin bussissa nuoren naisen, joka jutteli kahdelle vanhemmalle herrasmiehelle. Höristin korviani, kun nainen kertoi asuvansa saarella ja tienaavansa elantonsa kustannustoimittajana ja kirjoittavansa kirjoja itsekin. Siinä vaiheessa minäkin avasin suuni ja utelin, miten hän on saarelle päätynyt. Hän kertoi kierrelleensä Kreikan saarilla ja ihastuneensa Tilokseen. Tiloksen ensimmäisistä vuosista hänen ensimmäinen kirjansakin, Falling in Honey, kertoo. Olin aivan myyty. Siinä elävänä edessäni oli nainen, joka eli minun unelmaani. Unelmani ei ollutkaan siis utopistisen mahdoton, kun hänkin oli sen toteuttanut.
Näiden tähtien alla
Toisena iltana, kun olin muuttanut viihtyisään majapaikkaani rannalle, tuli sähkökatkos. Olin juuri menossa nukkumaan, mutta päätinkin hipsiä rantaan tähtiä katsomaan. Kuljin pihan poikki yöpaidassa, neuletakki ympärilleni kietaistuna. Aallot loiskivat rantakiviä vasten ja tummalla taivaalla loistivat tuhannet tähdet.
Tuo öinen, hiljainen hetki muutti käsitykseni Tiloksesta. En ollut heti ymmärtänyt saaren syvintä olemusta. Mummojärkytys ja se, että Tiloksella oli vielä hiljaisempaa kuin Kastellorizossa, piti ensin hyväksyä, ennen kuin silmäni avautuivat näkemään tämän pikkusaaren ainutlaatuisuuden. Tilos on sympaattinen paikka jossa voi olla tekemättä mitään. Koska mitään tekemistä ei ole – eikä tarvitsekaan olla.
Kyläjuhlat pikkukalan kunniaksi
Koko Tiloksen tunnelma muuttui, kun osuin kolmantena iltana sattumalta keskelle kyläjuhlia, joita vietettiin Livadian aukiolla, kahden plataanipuun katveessa. Juhlien sankarina oli pikkukala, joka oli kesän jälkeen palannut takaisin näille vesille. Tarjolla oli talkootyyppisesti tehtyä ruokaa, kansantansseja ja tietenkin hemmetin kovalla soivaa kreikkalaista kansanmusiikkia. Maksoin vitosen annoksesta, jolla oli kaalisalaattia, hummusta, leipää ja neljä rapeaksi grillattua kalaa, päivänsankaria itseään tietenkin. Turistiravintolassa annoksen hinta olisi ollut vähintään kolminkertainen.
Söin kansantansseja katsellen ja yritin setviä ruotoja muovihaarukalla hämärässä iltavalaistuksessa. Ei muuten ihan helpoin yhdistelmä. Onneksi oltiin aukiolla, jolla oli ihan ok heitellä ruodonjämiä maahan. Kala oli herkullista ja tunnelma taivaissa, kattoa kun ei ollut.
Minusta hienointa oli se, että tämä juhla oli paikallisten oma, johon sattumalta osuin mukaan, eikä mikään turisteille järjestetty kansantanssishow. Aluksi oli esitys, jossa naiset tanssivat farkuissa ja valkoisissa paidoissa, lapsilla taas oli punaiset T-paidat ja intoa täynnä hekin hyppelivät lukuisia eri askelkuvioita. Hienoa, että perinteet elävät ja muuntautuvat nykypäivään sopiviksi.
Esitysten jälkeen koko kylä tanssi yhdessä erilaisissa kokoonpanoissa. Oli vanhuksia ja lapsia, teini-ikäisiä ja kolmekymppisiä, miehiä ja naisia. Jokainen heistä tanssi silkasta tanssin ilosta, ei viihdyttääkseen minua, turistia. Pieni ja hiljainen, melkein kuolleelta tuntunut Tilos heräsi äkkiä eloon ja tarjosi yhden tämän matkan hienoimmista elämyksistä.
Seurana meri, kirja ja kissat, sillä muuta en tarvitse
Juhlia seuraavina päivinä aloin vasta toden teolla lämmetä Tilokselle. Tämähän oli täydellinen saari neljän viikon matkani viimeiseksi saareksi. Niin pieni, että ei ollut tarvetta ryntäillä retkille, valokuvaamaan tai edes kiertämään kylää. Sai vain sulatella kaikkea kokemaansa ja näkemäänsä ja tuijotella merta. Päätin jäädä vielä kahdeksi päiväksi.
Tiloksen kissoistakin riitti iloa. Ne olivat poikkeuksellisen hyväkuntoisia, suuria, suorastaan lihaviakin ja usein keltaturkkisia. Muilla saarilla kissat lähes poikkeuksetta tappelevat tai väistävät toisiaan, mutta täällä näin sekä hellästi toisiaan puskevat, että halailevat kissat. Heti kuvan ottamisen jälkeen toinen tosin huitaisi toista nenille. Niin kissamaista!
Päiväni kuluivat lähes samalla kaavalla. Heräsin, hain leipomosta ja kaupasta aamiaistarpeita, söin terassilla, relasin hetken ja kävin pienellä aamukävelyllä rannalla. Ruotsalaiset eläkeläiset olivat grillaamassa itseään jo silloin. Sitten pakkasin rantavarusteet, levitin aurinkorasvat ja lähdin rannalle kirjan kanssa. Asetuin usein puun varjon läheisyyteen, johon keskipäivän kuumuudessa siirryin. Välillä pulahdin tietysti yhä lämpimään mereen uimaan. Lokakuun puolivälissä päivän lämpötila nousi vielä 25 asteeseen ja ylikin.
Makoilin pyyhkeelläni melko suurten, mutta litteiden rantakivien päällä, katselin välillä turkoosina kimmeltävää merta, välillä sinisenä hohtavaa taivasta, kunnes taas keskityin kirjaani. Silloin tällöin napsin viinirypäleitä suuhuni. Ei ollut aikataulua, ei kiirettä minnekään. Vasta auringon laskettua vuoren taa pakkasin tavarani ja kävelin läheiseen rantahotelliini, varmana siitä, että huomenna voin viettää yhtä joutilaan päivän, jos haluan.
Viimeisenä iltana kävelin sattumalta pikkukaupan ohi ja silmäni osuivat sinikantiseen kirjaan. Kannessa luki Falling in Honey, kirjoittanut Jennifer Barclay. Vaikka reissureppuni oli jo ääriään myöten täynnä ja aivan liian painava, kirja oli ostettava. Talven pakkasiltoina se kuljettaa minut takaisin Tilokselle.
Tilos sijaitsee Rodokselta luoteeseen. Sinne pääsee esim Blue Star Ferriesin autolautoilla tai Dodekanesian Seawaysin katamaraaneilla. Matka kestää 2-3 tuntia.
ps. Neljän viikon Kreikan matkani alkoi Korfulta, jatkui Albaniaan, Meteoraan, Galaxidiin, Kastellorizoon ja päättyi Tilokselle. Koska alkutaival oli hektinen aloitin kirjoittamisen vasta Kastellorizossa. Korfusta ja muista kohteista tulossa blogiin juttua toivottavasti piakkoin.
20 kommenttia
INDIVUE
Oi, kuinka kaipaankaan tuollaista joutilaisuutta ja lukurauhaa, josta juuri kirjoitit. Kadunvarsikuva paikallisista ihmisistä sekä kuva selällään makaavasta kissasta ovat erittäin onnistuneet!
Anna K.
Kiireisen arjen keskellä joutilaisuus on todella tervetullutta vaihtelua. Välillä matkallakin tulee sinkoiltua paikasta toiseen ja tällainen toimettomuus tuo vaihtelua siihen. Rakastan kissoja ja kuvaan niitä paljon. Tuo selällään makaava kissa on yksi parhaiten onnistuneita kissakuviani. Kiva, kun tykkäsit. 🙂
Piyya
Ihanat muistot valtasi mielen. Saari oli hyvin hiljainen myös kesäkuussa 2018. Varmasti vähän vilkkaampi, mutta ei millään muotoa vilkas. Saari houkuttelee ilmeisesti aika paljon samoja ihmisiä vuodesta toiseen, jotka ovat palavasti rakastuneet saaren pysähtyneeseen tunnelmaan.
Tykkäsin, mutten halaja takaisin 😊
Anna K.
Kiva kuulla, että muistot tulivat mieleen. 🙂 Huomasin saman, että Tiloksella oli paljon vakkarikävijöitä, jotka tulevat vuodesta toiseen. Erityisesti ruotsalaisten suosiossa saari näytti olevan. Tosi hyvin kiteytit loppuun:”tykkäsin, mutten halaja takaisin”. Ihan samat fiilikset! Oli kiva käydä ja tämä riitti, kiitos hei.
Maarit- niceMatkaaja
Ihana tarina! Juuri tuo on parasta lomailussa: ankeankin ensivaikutelman alta voi kuoriutua vaikka mitä, kun antaa sille mahdollisuuden. Juuri joutilaisuutta kaipailen itsekin – viimeaikaiset reissut ovat olleet kaikkea muuta. Pitäisi vähän useammin pysähtyä paikoilleen ja vain olla ja möllöttää 😊. Ja kuten sinunkin tarinasi kertoo, siitä voi seurata kaikenlaista kivaa.
Anna K.
Kiitos, kiva että tykkäsit tarinasta. 🙂 Voi olla, että homma kääntyi positiiviseksi, kun ihan laiskuuttani jämähdin sinne. Oli tullut nähtyä niin paljon jo siinä vaiheessa. Jos olisin ollut Tiloksella alkumatkasta, olisin varmasti lähtenyt aiemmin. Nyt ei enää jaksanut lähteä etsimään uusia maisemia. Ja nyt pimeässä Suomessa muistelen lämmöllä Tiloksen laiskottelupäiviä. 🙂
Terhi
Ihmiset haluavat aina paikkoihin jotka eivät ole liian turistisia, sitten kun tulee vastaan hiljainen paratiisisaari niin sekään ei miellytä. Onneksi löysit saaren sisäisen kauneuden. Tuo saari saattaisi olla käymisen arvoinen
Anna K.
Näinhän se joskus tuppaa olemaan. Myönnän itsekin syyllistyväni tuohon ja sama ajatus kävi mielessänäni Tiloksella. Onkin tosi tärkeää, mihin aikaan vuodesta hiljaiselle saarelle saapuu. Keskikesällä ne ovat minun mielestä ”sopivan vilkkaita”, loppusyksyllä jo talviunille käymässä.
Jos tykkää vaeltaa ja hakee lomalta rauhoittumista, Tilos on passeli paikka. Itseäni ärsytti välillä se, ettei sieltä saanut edes irtojäätelöä. Siinä menee mun raja sille, mikä on ”liian pieni” paikka.
Paula - Viinilaakson viemää
Voi mikä ihanan kuuloinen löytö! Muistan itsekin joskus saapuneeni jollekin saarelle, jolle piti ihan oikeasti lämmetä ensin. Kestää hetken, ennen kuin saa karistettua sen vilskeen ja elämän kannoiltaan, ja oppii nauttimaan ”ei mistään”. Noilla pienillä saarilla on varmasti ihanaa juuri se, että voi päästä mukaan paikallisten elämään.
Anna K.
Tällä saarella parasta oli ne iltajuhlat ja se spontaani ilo, joka kyläläisistä välittyi. Hyvänä kakkosena meri ja laiskottelu aaltojen ääntä kuunnellen.
Anna | Muuttolintu
Joskus tekee niin hyvää vaan olla tekemättä mitään sen kummempaa ilman aikatauluja! Meidänkin pitäisi useammin vaan olla ja nauttia elämisen ja olemisen sietämättömästä keveydestä 🙂
Anna K.
Tämä on myös mun ”perussynti” matkoilla, että tulee ahmittua liikaa nähtävää ja liikaa ohjelmaa.
Onneksi tajusin jäädä nauttimaan Tiloksen pysähtyneestä tunnelmasta, enkä rynnännyt eteenpäin vielä yhdelle saarelle.
Travelloverin Annika
Sun Kreikka-jutuissa on aina vangittuna tunnelmia laidasta laitaan. Nämä saavat aina Kreikka-kuumeen heräämään.
Tämäkin oli taas niin osoitus siitä, kuinka ensivaikutelma voi pettää ja kuinka mälsäkin paikka voi oikeastaan muuttua ihan parhaaksi. Hyvä, että jäit etkä lähtenyt heti menemään. Olisihan lautalla varmaan päässyt johonkin, jos olisi oikein alkanut nyppiä.
Anna K.
Tiloksella fiilikset todella menivät laidasta laitaan.
Ehdin jo ensimmäisenä iltana tsekkaamaan lauttoja, että miten sieltä pääsee pois. 😀 Ongelmana oli se, että kauemmas Rodokselta (ja paluulentokentästä) olis päässyt helposti. Mutta se tuntui vähän niin kuin ”väärään suuntaan” menemiseltä, kun kotiinlähtö odotti jo muutaman päivän päästä.
Lopulta ihan laiskuuskin voitti. Ei huvittanut pakata ja purkaa enää kertaakaan, saati etsiä taas uutta majapaikkaa. Ja onneksi Tilos antoi mulle aurinkoa ja lämpöä, sekä kirkkaat uintivedet.
Susanna
Hienot maisemat ja kissat. Italian saarilla on usein sama että paikalliset viettää päivät siestaa jolloin jotkut kadut näyttää lähes autioilta ja illalla on tapahtumia ja ruoka-aika. Kreikkaan pitää kyllä joskus palata, mietin vaan mihin kohteeseen tai sitten se saarihyppely
Anna K.
Tiloksen kissat oli hurmaavia otuksia! Saarella oli kausi aivan lopuillaan, minkä vuoksi kadut olivat kovin hiljaisia niin päivällä kuin illalla. Vain yhtenä iltana oli menoa ja meininkiä, kun oli kyläjuhlat. Tuo siestahiljaisuus pätee Tiloksellakin varmasti kuumimpaan kesäaikaan.
Jori
Hienoa luettavaa ja osittain itsekin koettua. Ateenaa, Porosta ja Mykenosta tuli koettua kuukauden vaihteessa. Tekstisi kuvasi upeita, μπράβο 🤓
Anna K.
Kiitos paljon, kiva kuulla että tykkäsit. 🙂 Huomasinkin Facebookin Kreikka-ryhmässä upeita kuviasi matkan varrelta. Mykonos varmasti hienoimmillaan tähän aikaan vuodesta = ilman turisteja. Itse olen ollut siellä syyskuun loppupuolella ja porukkaa oli vielä silloinkin ihan liikaa. Kaupunkina kuitenkin todella kaunis!
Jori
Siis sekä tekstisi että kuvasi ovat laadukkaita – kirjailijan lahjoja? Poros oli taas kiva ja kävin toistamiseen siellä. Lyhyt matka Ateenasta, jossa ollaan asuttukin pariin otteeseen. Mykonos on viehättävä. Nyt ei ollut paljonkaan turisteja ja ilmat olivat todella hienot eli on ollut lämmin syksy.
Täytyy lukea muitakin kertomuksiasi. Luin tietenkin Poroksen osuuden. Mutta nyt kreikan tunnille. On muuten melkoisen vaikea kieli, koska sanat on vain yksinkertaisesti opeteltava ja muistettava erikseen. Aina kun yrittää sanoa jotain, keskeinen sana on unohduksissa 🤓
Anna K.
Oi ihana kuulla, kiitos! Haaveissahan se kirjailijan ammatti mullla on. 🙂 Olispa ihanaa asua joskus Ateenassa tai muualla Kreikassa. Mun suuri haaveeni on viettää siellä joskus vuosi tai edes puoli vuotta, kuitenkin selvästi pitempään kuin lomalla (mitkä nekin tuppaa mulla olemaan sen neljä viikkoa).
Kreikkaan liittyviä juttuja tässä blogissa riittää. Helpoiten ne löytää etusivun Kreikka-kohdasta. Tsemppiä kreikankielen opiskeluun! 🙂