Yksi Mykonos ilman turisteja, kiitos!

Mykonos, miten mielelläni olisinkaan tykännyt sinusta! Melkein onnistuinkin, mutta sori, olit liian täynnä itseäsi ja varma ihanuudestasi, että olisin syttynyt. En väitä, ettetkö olisi kaunis, tottahan toki, mutta todellinen kauneutesi oli kuorrutettu piiloon, luksuselämän alle, kuin amerikkalainen joulukuusi, jossa ei enää itse puuta näy koristeiden alta.

Mykonoksella kaikki oli siistiä ja huoliteltua ja samaan aikaan kuin kulissia, pelkkää höttöä ja hattaraa. Turisteja riitti varsinkin iltaisin, mutta tämä ei ollut kuulemma mitään verrattuna elokuuhun, jolloin kapeilla kaduilla on lähes mahdotonta liikkua. Ymmärtäähän sen, että pikkuruinen kaupunki ei ole rakennettu kahdelle miljoonalle turistille, joita siellä vuosittain käy.

Turistina turistipaljouden kritisoiminen on tietysti kyseenalaista, mutta toivoisin silti pystyväni liikkumaan kaikessa rauhassa, ilman että joudun kulkemaan jonossa kuin ellun kanat. Haluaisin heilua, no jos nyt en ihan yksin, niin ainakin melkein, tuulimyllyjen luona, ihastella Pikku Venetsiaa kaikessa rauhassa ja omia istuvan kissan itselleni, ennen kuin joku muukin tulee silittämään. Itsekästä, tiedän.

Toisaalta upea ja toisaalta niin ärsyttävä

Jo ensimmäisenä iltana Mykonos näytti sekä parhaimmat, että pahimmat puolensa. Vilkas liikenne ja varsinkin mopojen ja mönkijöiden pärinä päätiellä oli ärsyttävää, eikä jalkakäytävää ollut. Kaupungin pikkukujilla taas kaikkialta kantautui musiikkia, liika on liikaa tässäkin asiassa. Mutta kaupungin kauneutta iltaloistossaan ei voinut kieltää. Kertakaikkisen upeahan se oli.

Mykonoksen arkkitehtuuri on mielestäni ehkä koko Kykladien saariryhmän kauneinta. Talojen vähän pyöristetyt kulmat miellyttivät silmääni, samoin mutkittelevat kujat, joille eksyimme. Mäen päällä seisovat tuulimyllyt näyttivät vartioivan iltavaloissa kylpevää valkoista kaupunkia. Laskevan auringon punaiseksi värjäämä taivas maalasi upean taustan tuulimyllyille. Kukapa tästä ei pitäisi. Olin aivan myyty.

Tervetuloa lomalle paratiisiin, heitä aivot narikkaan

Minulle Mykonoksen suurin ongelma oli siinä, että se oli ennen kaikkea LOMAKOHDE, kuin suuri kupla missä päin maailmaa tahansa, ei enää mikään pieni, ihana kreikkalainen saari. Hyvin vähän sillä oli enää tekemistä Kreikan kanssa, se oli kansainvälinen lomapaikka. Tämä ei ole pelkästään oma mielipiteeni, vaan näin sanoi myös moni kreikkalainen, jonka kanssa juttelin. 

Hotellin mukava kuskimme kertoi ajaessaan meitä satamaan, että kesällä meno on aivan hulvatonta, käyttäydytään holtittomasti, bailataan ja ryypätään, tanssitaan kaduilla, niin että autot eivät pääse ohi, möykätään ja ollaan maailman omistajia. Onneksi näin syyskuussa oli siistimpää. Eniten liikkeellä näytti olevan niitä, jotka olivat tulleet näyttäytymään upeassa sen illan asussaan.

Jos olisin päässyt Mykonokselle 30 vuotta sitten tai ehkä aiemmin, ajalla jolloin sen kujilla oli leipomoita, tavernoita ja mummoja omissa askareissaan Chanelin, shampanjabaarien ja luksusturistien sijaan, olisin varmasti ihastunut siihen. Kun on nähnyt upeita ja hyvin aitoina säilyneitä Kreikan saaria, ei tällainen keinotekoinen vain riitä. Feikki on aina feikki. Tuntuu kuin joku yrittäisi kullan sijaan kaupitella muovia astetta kalliimmalla hinnalla ja uskotella että tämähän on oikeastaan alkuperäistä hienompi.

Rantaelämää Mykonoksen tyyliin

Rantavalintamme Mykonoksella ei mennyt ihan nappiin. Näin jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt kuitenkin yrittää jollekin pohjoisen rauhallisemmista rannoista, mutta tyydyimme uskomaan hotellin respan suositusta Ornos-rannasta. Kuka tietää, olisiko pohjoisessa ollut sen rauhallisempaa.

Itse en Ornosta suosittele kenellekään, vaikka ymmärrän toki miksi sitä suositeltiin: se oli kuitenkin lähirannoista rauhallisin. Toki olisi voitu käydä Paradise tai Super Paradise rannoilla ihan empiirisessä tutkimusmielessä katsomassa miten hurjaa meno niillä olisi ollut. Mainosvideolla bikiniasuiset nuoret naiset vispasivat takapuoltaan musiikin tahtiin baarin pöydällä, mistä päättelin, että enpä taida kuulua ihan kohderyhmään.

Ornoksen ranta oli niin täyteen ängetty valtavia sohvamaisia aurinkopetejä (ei puhettakaan valkoisista halpismuovituoleista), että itse rantaa ei juurikaan edes näkynyt. Ei varsinaisesti ihan se minun käsitykseni ihanasta rannasta. Köyhien puoli, eli se pelkkä hiekka-alue, oli pieni kaistale rannan toisessa päässä. Siellä viivyimme muutaman tunnin, vaikka ei se nyt varsinaisesti nautintoa ollut. Vesi oli kirkasta ja aurinko lämmitti, eikä ainakaan oltu Suomen sateissa, elä siis tässä hetkessä ja yritä edes nauttia.

Löytyisikö jotain aitoa kuitenkin?

Toisaalta Mykonoksellakaan ei tarvinnut mennä kuin pari pikku kujaa syrjään ja ihmispaljous ja musiikin kakofonia jäivät taakse. Yhtäkkiä oltiin taas Kreikassa, siellä missä lapset tepsuttavat kaduilla ja pyykit heiluvat tuulessa. Kissat tulivat vastaan jostain mutkan takaa ja seuraavalla kujalla edessä oli kirkko, punaovinen! Ihania kujia tuli eteen jatkuvasti ja jokaiselta piti saada kuva. Hannalle löytyi ovi sävy sävyyn mekon kanssa ja minulle kymmenet eri portaat joille piti kiivetä. Kun Folegandroksella osuimme ristiäisiin, täällä erään aukion kirkossa oli hautajaiset.

Näitä kujia olisin halunnut tulla kuvaamaan aamulla aikaisin, jolloin olisin saanut ne kokonaan itselleni, mutta se jäi, koska hotellimme sijaitsi vartin kävelymatkan päässä keskustasta. Kuudelta aamulla se tuntui liian pitkältä matkalta muutaman kuvan vuoksi.

Olisin voinut antaa Mykonokselle mahdollisuuden, jos minulla olisi ollut varaa jäädä sinne yksin. Voihan olla että olisin kuitenkin tykästynyt siihen. Mutta koska hostelli oli hintatasoltaan ainoa vaihtoehto, päätin jatkaa matkaa. Loppujen lopuksi, yksin matkaavalle, rauhaa etsivälle köyhäilijälle bilettäjien, luksusturistien ja homojen saari olisi tuskin kuitenkaan ollut se match made in heaven.

Ehkä joskus vielä kuitenkin palaan sinne, vaikka aikaisin keväällä, kun paikalliset eivät ole vielä kyllästyneet turisteihin ja kaduilla on tilaa liikkua. Näitä ihania kujakuvia katsoessa tuli tunne, että ei kai se voinut olla näin tympeä kuin kirjoitin. Kyllä se oli, valitettavasti, mutta myös niin kaunis, jumalaisen kaunis valkoinen kaupunki.