Huhuu, onko täällä ketään?

Koska viivyin Karpathoksella aiottua pidempään, piti suunnitelmia muiden saarten osalta muuttaa. Mietin, jätänkö Lipsin vai Leroksen väliin. Laiva-aikatauluja selatessa löysin kaksi järkevää ratkaisua: joko olla neljä päivää sekä Lipsillä, että Patmoksella ja sitten laivalla Ateenaan tai viisi päivää Patmoksella ja kolme Leroksella. Päädyin Patmos-Leros yhdistelmään, sillä Lipsi näytti kuvissa aika pieneltä kohteelta ja muistelin, miten hiljaiselta Halkilla tuntui lokakuun alussa.

Patmoksella koin iloisen yllätyksen, kun löysin Patmos Star -laivan joka vielä liikennöi Lipsin ja Patmoksen väliä. Nettisivut, joilta olin laivayhteyksiä katsonut, eivät maininneet ollenkaan näitä pienempiä laivoja.
Laiva lähti 7.30 ja ennen sitä söin pikaisen aamupalan (ja sain banaanin mukaani), vaikka hotellin aamiainen alkoi virallisesti vasta klo 8. Hyvää palvelua.

Pian Skalan lahden jälkeen eteen aukeni ulappa ja pienen saaren takaa nouseva oranssin hehkuinen aurinko. Wau. Aikainen herätys oli tuntunut tuskaiselta (kirjoitin taas liian myöhään) mutta auringonnousun näkeminen teki siitä sen arvoista.

Matka Lipsille kesti tunnin. Perilläoloaikaa jäi kuusi tuntia, minkä ajattelin olevan ihan sopiva aika paikkaan tutustumiseen. Puolet olisi riittänyt! Lipsi oli niin kuollut, että siellä ei tuntunut olevan enää minkäänlaista elämää. Laivan tullessa puoli yhdeksän maissa sain vaeltaa hiljaisilla kujilla yksinäni. Pari hassua kissaa tuli vastaan, ei ketään  muita.

Siinä kulkiessani ajattelin, että onneksi en tullut tänne neljäksi päiväksi! Mitä olisin tehnyt sen koko ajan? Missä olisin edes syönyt? Satamakadun ravintolat olivat sulkeneet ovensa ja odottivat tuolit pöydille nostettuina seuraavaa kesää. Miten erilaiselta täällä täytyy näyttäkään kuumien kesäiltojen kerätessä ihmiset yhteen: puheensorinaa, astioiden kilinää, kiireisiä tarjoilijoita, nauravia lomalaisia. Ja nyt vain tyhjyyttään ammottavat terassit ja lukitut ovet.

Jonkun ajan päästä löysin pääaukiolle, jossa oli posti ja ravintolakin. Toiselta kujalta löytyi ruokakauppa. Mutta silti kylän yllä leijui pysähtyneisyyden ilmapiiri. Kesä oli ohi, turistit kaikonneet ja elämä kulki omaa verkkaista rytmiään.

Lipsillä oli ihania väriyhdistelmiä ovissa ja niiden pielissä. Turkoosia ja räikeän vihreää oli yhdistetty siniseen varsin onnistuneesti. Choran hienostuneen vaaleansinisen värimaailman jälkeen Lipsi roiskaisi räikeämmät sävyt silmille. Tykkäsin!

Pääsin taas lempiaiheeseeni eli sisustamaan ja ideoimaan tulevaa kotiani, johon haluan kreikkalaistyylisen keittiön. Tuoli tulee tietenkin olemaan se sininen Kreikan perusmalli, jossa on punottu istuinosa. Mutta joku turkoosi kaappi voisi olla kiva myös!

Kylässä kierreltyäni bongasin satamasta kalastajan korjaamassa verkkojaan. Olen hionut kreikan taitoni jo niin ällistyttävälle tasolle, että osasin kysyä häneltä ”ena fotografii?” (ei mitään hajua miten se kirjoitetaan) Mies suostui pahaa aavistamatta, sillä eihän se kuvaamiseni kysymyksestäni huolimatta yhteen kuvaan jäänyt.

Juttelimme siinä kreikan ja englannin sekoituksella. Stavros, joksi hän itsensä esitteli, sai selville mistä olen ja tietenkin seurasi toteamus Filandhia, krio? No, eihän siinä auttanut muu kuin nyökytellä että kylmää on, toista se on täällä Kreikassa. On hämmästyttävää miten ihan muutamilla sanoilla voi kommunikoida. Tai miten eleillä voi kertoa lentävänsä ja toinen voi kysyä lennon hintaa peukalolla sormiaan hieromalla ja hinnan voi piirtää vaikka kämmeneensä tai luetella numero kerrallaan. Elekielellä Stavros näytti senkin, miksi verkko oli rikkoutunut, se oli tarttunut moottorin lapoihin ja sotkeutunut isoksi möykyksi.

Vaikka Lipsi oli niin hiljainen, olin tyytyväinen että pääsin käymään siellä. Paikka voisi olla kesällä oikein mukava,  ja olen nähnyt tyrmääviä rantakuvia vihreän turkoosista vedestä ja vaaleasta hiekasta.  Keskikesälläkin se varmaan säilyisi idyllisenä pikkukohteena, jossa massaturismin peikosta ei olisi tietoakaan. Ehkä joskus uudestaan näille kaduille? Tai sitten jonnekin muualle. Maailma on täynnä kauniita paikkoja ja Kreikan saariakin riittää vielä pitkään koluttaviksi.