Puiset, vienosti narahtavat ikkunaluukut, leveät lankkulattiat, yli puolen metrin paksuiset kiviseinät, jykevä puuarkku antiikkipeilin alla, ikoni sängyn vieressä ja parvekkeelta avautuva näköala kuin mielikuvituksellisimmista unelmistani. Tervetuloa keltaiseen talooni Symille! Tekisi mieli aloittaa tämä juttu Karen Blixeniä esittävää Meryl Streepiä mukaellen: ”I had a house in Greece”. Harmi vain, ettei se ole totta. Siinä missä Blixenillä oli maatilansa Afrikassa vuosia, minulla oli talo vain kolme viikkoa eikä se edes minun ollut. Mutta rakkauteni taloa kohtaan oli niin syvää, että sen kolmen viikon ajan talo tuntui omalta, se kuului minulle ja minä kuuluin talolle. Kuin olisin löytänyt kauan kadoksissa olleen ystävän, oman elämäni ehjäksi tekevän puolikkaan, rakastetun, jinin ja jangin. Talo hengitti…

Aina välillä onni on matkoilla myötä ja osun paikkaan, joka vie jalat alta heti kättelyssä. Kreikan kaunotar, Symi oli juuri sellainen! Rakastuin siihen ensi silmäyksellä, niin hurmaava se oli värikkäine, rinnettä kiipeävine taloineen ja turkoosinvihreänä kimmeltävine lahtineen. Symillä tiesin heti, että täältä en lähde ihan heti pois. Moni tulee Symille päiväretkelle Rodokselta ja viipyy saarella 4-5 tuntia. Minä viivyin paria päivää vaille viisi viikkoa. Mitä ihmettä Symillä voi tehdä niin pitkään? Esimerkiksi kiivetä kaikille kaupungin kukkuloille, ihailla ympärillä levittyvää kauneutta, lähteä veneretkelle, syödä hyvin, käydä uimassa turkooseissa vesissä, kävellä aamuvarhaisella satamakadulla, ottaa yhä uusia valokuvia, käydä viinilasillisella illan laskettua, silittää kissoja, käydä hakemassa tuoretta leipää leipomosta ja hedelmiä kadun varren…