Menton – melkein kuin Italiassa

Menton on merkillinen kaupunki. Kirkkaan väriset talot ja kaduilla kuuluva mukavasti soljuva italian kieli saavat uskomaan, että olet saapasmaassa, mutta ehei, tämä aivan rajan tuntumassa sijaitseva kaupunki kuuluukin Ranskalle.

Mentoniin pääsin käymään toukokuun lopussa, kun teimme sinne päiväretken Nizzasta. Bussi nro 100 vie Nizzan satamasta (pysäkki Le Port) Mentoniin vajaassa tunnissa. Mentonin bussiasema ei ole aivan vanhan kaupungin vieressä, joten jäimme kyydistä pari pysäkkiä aikaisemmin. Kymmenessä minuutissa kävelee vanhaan kaupunkiin, varmaan nopeamminkin, jos ei pysähdy koko ajan kuvaamaan.

Ranskan rivieralla on todella hyvä bussiverkosto, bussit ovat uusia ja siistejä ja hinta on naurettavan halpa: 1,50e/kyyti. Maisemat rantatiellä ovat upeat, kun toisella puolella on kukkuloille rakennettuja taloja ja toisella turkoosinsinisenä kimmeltävä meri ihanine poukamineen. Matkan varrelle jää mm. Monaco, jossa viime vuotisella Nizzan matkalla kävimmekin. Pelkoa  pitkästymisestä ei todellakaan ole. Päinvastoin, samalla voi merkata ylös upeiden maisemien lähelle osuvia bussipysäkkejä seuraavaa Rivieran reissua silmällä pitäen. Tämä on nimittäin alue, jonne haluan todellakin uudestaan, taas!

Pari sanaa historiasta
Vuosien saatossa Menton on kuulunut milloin Monacon Grimaldeille, milloin Sardinialle. Vuonna 1860 järjestettiin kansanäänestys, jolloin sekä mentonilaiset, että nizzalaiset halusivat osaksi Ranskaa. Vielä niinkin myöhään kun toisen maailmansodan aikana Menton ehti olla sekä Italian että Saksan alla. Vuonna 1944 Menton vapautettiin ja on ollut siitä asti osa Ranskaa.
Siellä on silti edelleen hyvin italialainen tunnelma. Vaikutelma on selvästi vahvempi täällä kuin Nizzassa, jonka vanhassa kaupungissa on myös oma italialaisvaikutteensa.
Mentonissa italiaa kuulee koko ajan. Sitä puhutaan kaupoissa, kaduilla, sitä näkee kylteissä ja mainoksissa. Menton tuntuu olevan, ainakin käytännön tasolla, kaksikielinen kaupunki, jonka asukkaat vaihtavat lennosta kielestä toiseen.

Nätti kuin karkki…
Vanhan kaupungin pikkukujat ovat juuri niitä ihania kapoisia ja värikkäitä katuja, joilla joka talon kohdalla tekee mieli pysähtyä ihailemaan milloin ikkunaluukkujen sävyä, milloin vanhanaikaisia katulamppuja, kukkaruukkuja, tuulessa liehuvia lakanoita tai jostain kantautuvia herkullisia tuoksuja. Ihanaahan siellä oli vaellella, fiilistellä, keikistellä ja kuvata.

…mutta jotenkin hengetön
Vaikka Menton oli nätti kuin karamelli, jostain syystä tunnelma oli siellä jotenkin vähän vaisu. Oli se alhaalla kulkeva turistikatu krääsäkauppoineen (huom Marseillesaippua-fanit Mentonissa  1oe/10kpl, Nizzassa jopa 4e/kpl!) ja ravintoloineen, hiljaiset, värikkäät kujat ja vielä kiva rantapoukama, jonka takana upea maisema kohti kukkulalla olevaa vanhaa kaupunkia. Miksi ihmeessä siis tuntui siltä, että kaupungista puuttui jotain? Aivan kuin jonkun olisi pitänyt puhaltaa se henkiin?

Ehkä syynä oli vähän viileämpi kesäpäivä (mekossa tarkeni nippa nappa, kun pysytteli auringossa) tai se, että rantakadulla oli joku massiivinen rakennustyömaa. Ei löytynyt yhtään pientä söpöä lounaspaikkaa, (rantakadun turistiravintolat ei houkuta) ei ollut ihan niin lämmintä, että rannalle, saati uimaan olisi tehnyt mieli, eikä toisaalta näkynyt edes kivoja puistonpenkkejä, joilla istua ja katsella maailman menoa. Siksi päivästä tuli vaeltelua ja maanista kuvaamista (normimeininki!), kunnes tuntui, ettei jaksa ottaa enää askeltakaan.
Totta puhuen, tuskin Mentonissa oli mitään vikaa, ehkä syynä olikin vain edellispäivän Antibesin seikkailu ja rannalla (puolivahingossa) tyhjennetyt lukuisat putelit.
Siitä lisää ensi kerralla.