Tähänkö me nyt kuollaan kaikki, oli ajatukseni Skopelitis-laivan kyydissä, kun kova tuuli heitteli pientä laivaa korkeassa aallokossa. Laivan keula nousi ja laski tasaisin väliajoin, kunnes suuren aallon kohdalla se suorastaan putosi tyhjyyteen. Vatsanpohjassa kouraisi kuin vuoristoradassa. Vesimassan jysähtäminen laivan kylkiä vasten aiheutti valtavan pamauksen ja olin varma, että laiva hajoaa kappaleiksi ja uppoamme siihen paikkaan.  Merimatka Koufonissilta Amorgokselle oli kammottava. Olin ajatellut kirjoittaa blogia, lukea kirjaa, syödä eväitä. Eipä tullut mieleenkään! Järjetön keinuminen ja uppoamisen ajattelu osoittautui kuitenkin pienemmäksi murheeksi kuin oksennuksen haju, joka pian levisi pieneen, umpinaiseen tilaan. Ei puhettakaan, että kannelle, raikkaaseen ilmaan olisi voinut mennä, liian vaarallista. Pahaa oloa helpottaakseni kuuntelin Suomimusaa napit korvilla. ”Isä olen täällä…