-
Terveissi Raumalt!
Heinäkuussa sain päähänpiston: nyt lähden Raumalle, kaupunkiin jonne olin haikaillut kauan, mutta en ollut saanut aikaiseksi lähteä. Se oli aina tuntunut olevan kovin kaukana. Mutta kas, bussi vei helposti perille. Millainen pitsin, oudon murteen, kauniiden puutalojen ja mukulakivikatujen kaupunki oli? Kun vuosia sitten olin Tampereen matkailutoimistossa kesätöissä, ulkomaiset asiakkaat kysyivät usein vinkkiä johonkin toiseen kaupunkiin. Minä suosittelin lähes poikkeuksetta Raumaa, kehuin vanhoja puutaloja. Sitä en toki kertonut, etten ollut tuolloin koskaan käynyt Raumalla! Nyt sitten parikymmentä vuotta myöhemmin, kun itse viimein päädyin Raumalle, oli kiva todeta, että kaupunki oli suositusteni arvoinen. Ex tempore matkaan! Tapani mukaan sain idean minireissusta ex tempore ja tein varauksen päivää, paria ennen jolloin vapaita majapaikkoja…