Rakastuin Kroatiaan 10 vuotta sitten. En rakasta enää.
Kymmenen vuotta sitten monikaan ei ollut vielä Kroatiassa käynyt ja minä hehkutin sen kirkkaita vesiä, vanhoja kivitaloja ja kaunista luontoa kaikille, jotka suostuivat kuuntelemaan. Moni menikin ja ihastui. Olen käynyt Kroatiassa seitsemän kertaa, joista viisi ensimmäistä matkaa tein peräkkäisinä vuosina. Joka kerta, kun kone nousi kohti kotimaata, katselin kaihoisana ikkunasta turkoosia merta ja ajattelin, että sinne oli päästävä uudestaan. Kroatia oli suuri rakkauteni, kunnes eräällä matkalla tuuli kääntyi.
Muistan vieläkin elävästi sen, kun kymmenen vuotta sitten saavuimme Kroatiaan, perille Rovinjin kaupunkiin. Olin matkalla siskoni perheen kanssa, pojat olivat 11 ja 13, eli sopivasti teini-iän kynnyksellä ja valittivat kuumassa, Ljubljanasta lähteneestä bussissa, eikö tämä matka lopu koskaan.
Viiden tunnin bussimatka oli kieltämättä koettelemus. Slovenian upean vehreät maisemat vaihtuivat heti Kroatian puolella kuivempiin ja talot köyhempiin. Mitä pidemmälle bussi eteni Kroatian rannikolla, sitä enemmän takapenkki maukui takaisin Slovenian puolella nähtyihin turistirysiin trampoliineineen ja vesiliukumäkineen. Bussi saapui Rovinjiin sellaista reittiä, että itse kaupungista ei näkynyt vilaustakaan, ennen kuin olimme perillä. Minä jaksoin uskoa loppuun asti, että kohde, jonka olin erään matkatoimiston julisteesta (mistä ja milloin, en muista) bongannut, olisi ihana. Ja niin se oli. Rovinj lumosi meidät kaikki. Otimme vain muutaman askeleen värikkäiden talojen reunustamaa pääkatua pitkin, kun olimme jo aivan myytyjä. Se, jos mikä, oli rakkautta ensisilmäyksellä!
Lomalla ihmeellisessä satumaailmassa
Meillä oli pieni asunto vanhan kaupungin kujan varrella, josta oli näkymä kattojen yli, kohti kirkon tornia. Pääskyset viuhtoivat taivaalla varsinkin iltaisin ja edelleen niiden kimeät skriik-äänet tuovat mieleeni Rovinjin ja lomakotimme. Ikkunalaudalla oli ihana istua ja katsoa auringonlaskun punaiseksi värjäämää taivaanrantaa ja punatiilikattoisia taloja, jotka hehkuivat iltavalossa vieläkin punaisempina. Siinä hetkessä oli sellaista vilkkaan lomapäivän jälkeistä rauhaa, jonka muistaa vielä näin vuosien jälkeenkin.
Olimme Rovinjissa kesäkuussa, eikä siellä ollut juurikaan turisteja, ei ainakaan mitään tungosta. Saimme vaellella kapeita kujia omassa rauhassamme ja ihmetellä tuhansien askeleiden kuluttamien katukivien kiiltoa. En muista missään muualla nähneeni tuollaisia, noin sileitä, suorastaan liukkaita katukiviä. Pojatkin sanoivat, että voiko olla tällainen kaupunki, missä katukivetkin ovat näin kauniita. Rovinjin kaduilla tuli tunne, että on kävelyllä satumaailmassa. Se oli esteetikon unelma, prinsessan päiväuni ja keijukaisten kotikaupunki, silkkaa satua koko kaupunki.
Pikkupoukamia ja huikaisevan kirkasta vettä
Parasta Rovinjissa oli sen ainutlaatuinen tunnelma, värikkäiden talojen kauneus ja ilo siitä, että paikka ylitti kirkkaasti korkeat odotukseni. Uima-rantojen puolesta taas Rovinj ei ollut parhaasta päästä. Rannat olivat pieniä poukamia, joihin oli keskustasta hellesäällä melko uuvuttava kävelymatka. Kävimme muutamalla rannalla, kunnes löysimme sattumalta minimaalisen poukaman kirkon tornin lähettyvillä kulkevan rantakadun alapuolelta. Rantaosuudelle mahtui hädin tuskin tusina ihmistä, ja ympäröiville kallioille toinen mokoma, mutta ehkä juuri poukaman pienuus teki siitä niin sympaattisen. Täällä oli mukava käydä pulahtamassa turkoosin veden syvyyteen.
Sveti Andrein saarella, jonne teimme päiväretken, oli kiva pieni ranta, jolla vesi oli vielä kaupungin rantojakin kirkkaampaa. Kroatian rannat ovat pikkukiveä tai kalliota suurelta osin, samoin täälläkin. Mutta mikäpä siinä kallion siloisella pinnalla oli köllötellessä, auringon lämmöstä nauttien. Siellä sukeltelin ensimmäistä kertaa Eliaksen uimalaseja lainattuni ja oivalsin pinnan alaisen maailman kauneuden. Jäin kerrasta koukkuun. Nykyään en lähde matkalle ilman snorkkelia tai uimalaseja, vedenalaisten maisemien katselu on matkojeni must-juttuja.
Huimaavan upea paikka!
Yksi nähtävyys ylitse muiden (ihan kirjaimellisestikin!), oli Pyhän Euphemian kirkko ja nimenomaan kirkon torni. Itse kirkosta minulla ei ole juurikaan muistikuvaa, vaikka se varmaan ihan hieno olikin. Sen sijaan 60 metriä korkea kellotorni, jonka mallina on käytetty Venetsian Pyhän Markuksen kirkon tornia, on jäänyt mieleeni sitäkin paremmin.
Kärsin korkean paikan kammosta sekä uteliaisuudesta nähdä uusia asioita, joka voi olla kinkkinen yhdistelmä. Kun tähän soppaan vielä sekoitetaan krooninen polvivaiva, ymmärtää jokainen järkevä ihminen, että kiipeäminen kirkon torniin ei ollut ehkä se parhain idea. Minä en olekaan aina se kaikkein järkevin ja siksi tässäkin tapauksessa uteliaisuus vei voiton ja ostin muiden mukana lipun torniin (20 kn?), jonne oli 192 porrasta. Ja millaisia portaita!
Onneksi en tiennyt etukäteen, millaisista portaista oli kyse, muuten olisin luovuttanut heti alkuunsa. Puiset portaat muistuttivat melkeinpä tikapuita, niin kapoiset ja jyrkät ”avoimet” askelmat olivat. Toisella puolella portaita oli kaide, toisella seinä. Portaiden keskikohta, se mihin jalat olivat useimmin astuneet, oli keskeltä kuopalle kulunut. Kamalinta portaissa oli se, että niiden välistä näki koko ajan alas asti, kun askelmien välissä ei ollut ”takaosaa”. Minua huimasi niin paljon, että jalat tutisivat ja vaikka takerruin kaiteeseen ja yritin olla katsomatta alas, vilkkui pudotus koko ajan jalkojen alla. Siskoni Kaisa tsemppasi minua parhaansa mukaan tasanteelta toiselle, jossa hetken saatoin levähtää neliömetrin kokoisella läntillä.
Mutta näkymät ylhäältä kohti kaupunkia, olivat jokaisen tutisevan askeleen arvoiset! Upea kaupunki levittyi allemme ja bongailimme tuttuja paikkoja. Tuolla on se ranta, jolla kävimme, tuolla tori, tuolla purjevenesatama ja hei katsokaa, tuolla on meidän kotimme narulla roikkuvine pyyhkeineen!
Rovinj oli kaikkea mitä toivoa saatoimme ja enemmänkin. Siitä Kroatia-rakkauteni alkoi ja sitä kesti kuusi vuotta. Sinä aikana ehdin käymään Dubrovnikissä, Korculassa, Hvarin ja Bracin saarilla, Splitissä, Baska Vodassa, Krkin saarella ja Pulassa.
Mistä ryppy rakkauteen?
Viimeisin matkani Kroatiaan oli kaksi vuotta sitten, pienelle Soltan saarelle, joka on Splitin edustalla. Solta oli pieni ja sievä, mutta ensimmäinen pettymys oli merivesi, joka oli todella kylmää. Ravintoloissa näytettiin yleisesti hapanta naamaa, vaikka kuinka itse yritit hymyillä ja ruoka oli paikoin naurettavan huonoa, pakastevihanneksia. Splitissä turistien määrä oli kasvanut muutamassa vuodessa huomattavasti, niin että kaduilla piti kulkea jonossa, mikä ei varsinaisesti nosta tunnelmaa. Sääkin oli harmillisen pilvinen.
Kaikkein eniten ärsytti Splitissä leipomon työntekijöiden huijausyritys, jossa kassakuittiin ujutettiin keksittyjä tuotteita. Eikä siinä vielä mitään, kun heti huomautin asiasta, ei kukaan heistä nähnyt mitään eroa viiden ja seitsemän tuotteen välillä, vaikka nostin ostamani viisi tuotetta pussista tiskin päälle. He kaikki laskivat, että tiskillä on sama määrä tuotteita, kuin kuitissa. Täytyy sanoa, että eläissäni en ole nähnyt niin typeriä ämmiä missään päin maailmaa. Tokihan he vain yrittivät huijata minua, mutta uskoivatko he ihan oikeasti, että minä en osaa laskea seitsemään ja että yhden ja saman pullan voi laskea kahteen kertaan, niin kyllä tulee seitsemän tuotetta.
Tuon matkan jälkeen sain Kroatiasta tarpeekseni, enkä ole sinne sen jälkeen kaivannut. Voi toki olla, että joskus sinne vielä matkustan, sillä maasta on kuitenkin niin paljon hyviä muistoja. Muutama saari on vielä takataskussa, jotka tekisi mieli nähdä. Mutta siihen tiettyyn leipomoon en kyllä ikinä enää mene! 😀
Kuvat ovat sekä vuodelta 2008 että 2011, jolloin kävin Rovinjissa uudestaan. Vanhat kuvat on suurimmaksi osaksi ottanut siskoni Kaisa Matthiasson.
24 kommenttia
Jonnahah / Allergic to Kiwi
Kauniita muistoja, sääli jos Kroatia-rakkaus noin päättyi! Me rakastuimme palavasti Uuteen-Seelantiin ja puhumme jatkuvasti paluusta, mutta kieltämättä takaraivossa polttelee ajatus, että onko se sen arvoista vai tulisiko petyttyä. Paljon ehtii sekä kohde että oma maku muuttua viidessäkin vuodessa ?
Anna K.
Uusi-Seelanti on vielä niin tolkuttoman kaukana, että sinne jos lähtisi pettymään, niin auts, miten sattuisi.
Ei se viimeisinkään matka mikään täysi fiasko ollut, ja meillä oli myös tosi kivaa, mutta se ylistävä fiilis Kroatiaa kohtaan vain hävisi silloin.
sari/matkalla lähelle tai kauas
Harmillinen on ollut tuo sinun viimeinen reissu Kroatiassa. Minulle Split on muistoissa (vaikka silloinkin satoi pari päivää) aurinkoinen merenelävien herkuttelupaikka. Dubrovnikin oli söpö mutta kallis! Rovnijistä haaveilen. Sinne vielä joskus.
Anna K.
Kyllä mä silti Rovinjia suosittelen, koska se on todella kaunis! Ensimmäisellä kerralla tykkäsin Splitistä tosi paljon, onhan sen vanha kaupunki yksi upeimpia. Monessa muussa maassa koko keskusta olisi museoitu, tuolla se on asuinpaikka. Siitä pisteet Splitille. Mutta siitähän se pettymys tulee, kun ne ”omat”, rakkaat paikat muuttuu ja muutkin löytää niihin, eikä ne sitten tunnukaan enää omilta ja rakkailta.
Annemaria/Samppanjaa muovimukista
Mulle on käynyt joskus vähän sama juttu. Muutaman ikävän kokemuksen perusteella menee maku koko mestasta. Luulenpa, että Split (kuten monet muutkin turistien kansoittamat Kroatian suosituimmat paikat) on aika erilainen riippuen siitä, missä vaiheessa vuotta siellä käy. Oma kokemukseni Splitistä ja muutamasta lähisaaresta on maalis/huhtikuun vaihteesta, jolloin kaikkialla on hyvin lokoisaa ja nautinnollisen rauhallista. Ystäväni matkusti Splitiin heinäkuussa ja tunnelma oli kuulema ihan toinen. No, vedet ainakin ovat yhä kirkkaita ja maisemat kauniita 🙂
Anna K.
Maku voi mennä joskus hyvinkin pienestä asiasta, kuten mulla tässä tuosta huijauksesta.
Mä olen ollut Splitissä kesä- ja syyskuussa, jotka silloin vuosia aiemmin oli sopivan rauhallisia kuukausia. Tämä viimeisin kokemus oli myös syyskuulta, mutta ihan toinen oli meininki.
Sandra
Kävin itse Splitissä viitisen vuotta sitten ja tuolloin ei mitään tuollaista ollut havaittavissa. Turisteja toki oli, mutta ruoka yhtä paikkaa lukuunottamatta oli hyvää enkä nähnyt huijausyrityksiä. Harmi jos on tullut ryppy rakkauteen ja onhan Kroatia kymmenessä vuodessa muuttunut. Toivottavasti löytyy edes jokin uusi kohde/rauhallinen paikka Kroatiassa, joka iskee taas.
Anna K.
Tavallaan tekisi mieli käydä vielä jollain saarella, joista aiemmin olen haaveillut. Ehkä vielä käynkin. Nyt vain haaveet on suuntaunu muihin maihin ja maisemiin. Kyllähän sitä nyt itsekin 10 vuodessa muuttuu, niin myös matkahaaveet.
Pirkko / Meriharakka
Nuo huijauskuviot tulevat kyllä monelle maalle/kaupungille kalliiksi kun tarinat niistä leviävät. Yksittäinen pieni huijaus voi onnistua ja joku, yleensä taksikuski, voi ajatella voittaneensa jotain, mutta isommassa mittakaavassa kaikki häviävät.
Me esimerkiksi olemme jokaiselle kysyjälle haukkuneet Bulgarian Sofian parin ikävän huijausyrityksen takia.
Takseja käyttäisimme paljon enemmän ellei niiden kanssa liian usein ajautuisi jälkikäteen keskusteluun hinnasta tai reitistä. Onneksi Uber on osittain poistanut takseihin liittyviä ongelmia.
Anna K.
Ihan totta! Mitä enemmän huijataan ja mitä enemmän matkailijat siitä toisilleen puhuvat, niin kyllähän se vaikuttaa loppujen lopuksi turistimääriin, aletaan välttelemään sellaisia paikkoja. Että melko lyhytkatseista touhua, mutta eihän ne huijarit sitä siltä kantilta ajattele.
Jenni / Unelmatrippi
Pirkko tiivisti tähän erittäin osuvasti tuon huijaamisen lyhytnäköisyyden! Itsellä meni maku Bangkokiin ihan totaalisesti yhden tuk tuk -kuskin takia, ja Vietnamista jäi myös huono kuva jatkuvien huijausten ja huijausyritysten takia. Rehellisyys on tosi arvokasta!
Anna K.
Pirkko osui naulan kantaan!
Jotenkin lohduttavaa että säkin ajattelet samoin, yksi huijari riittää viemään fiilikset.
Mulla on myös Vietnamista vastaavia kokemuksia, siksi en maasta niin tykännyt.
Tiina
Hah.No olipa pienestä kiinni. Ja samanlainen turisti se sinäkin olet siellä tekemässä paikasta turistirysää.
Anna K.
Nyt on kyllä viiltävän terävää luonneanalyysiä. Kyllä! Minäkin olen turisti!
Virpi/Hätälasku matkablogi
Olipa tyly loppu suurelle rakkaudelle. Joskus kieltämättä joku paikka alkaa tökkiä syystä tai toisesta, vaikka olisi miten aikaisemmin tykännyt ja julistanut ikuista rakkautta. Itselläni on Kroatia vielä kokonaan näkemättä. Minä en ikinä ehdi minnekään ennekuin ne ovat suuria tursitien kansoittamia alueita. 😀
Anna K.
Kyllä mä luulen, että Kroatiasta löytyy vielä ihania paikkojakin, toivon ainakin.
Ehkä myös kyllästyin siihen, kun tuli käytyä niin monta kertaa. Jos menet sinne vielä joskus, niin Korcula, Hvar ja Rovinj on olleet mun suosikkeja, kaikki todella kauniita!
Sofia / Project Forever
Itse olen käynyt Kroatiassa kahdesti, Splitissa ja sen lähisaarilla vuonna 2009, jolloin pahin turistibuumi ei ollut vielä alkanut, ja kaduilla oli sopivan väljää. Sen sijaan vuonna 2015 Dubrovnikissa oli vielä syyskuussakin niin paha tungos, ettei päiväsaikaan vanhankaupungin kaduilla päässyt etenemään kuin ihmismassan mukana soljumalla, ja Game of Thrones-turismia mainostettiin joka kulmalla. Tällä hetkellä en kaipaa takaisin Kroatiaan, mutta lähimaat Montenegro, Bosnia&Herzegovina ja Albania kiinnostaa kovasti.
Anna K.
Eli sä oot myös kokenu turismin kasvun Kroatiassa. Harmillinen juttu.
Just tuo on se asia mikä tympii suunnattomasti, että joutuu soljumaan (osuvasti sanoit!) muiden mukana ihmispaljoudessa. Ei kiitos!
Miltä mahtaa tuntua niistä, jotka asuu siellä! Kipaisenpa tästä kauppaan. No enpä kipaisekaan kun 1000 ihmistä reitillä.
Periaatteen Nainen
Oma ainoa kokemus Kroatiasta on junalla siellä poikkeaminen – sillä reissulla tultiin ryöstetyksi, mutta se ei kauheasti painanut 17-vuotiaana.
Ehkä nyt on sitten jonkun uuden ”rakkauden” aika.
Anna K.
Kovin avarakatseinen olet, jos ryöstö ei tuntunut missään. Mulla ei oo onneks niin hurjia kokemuksia sieltä.
Elina Marjaana Travel Blog
Mä olen käynyt Kroatiassa kerran 9 vuotta sitten, enkä voi sanoa rakastuneeni maahan. Split ei herättänyt suuria tunteita puoleen tai toiseen, tosin se saattoi johtua aikaisesta aamujunasta, jolla saavuimme paikalle rättiväsyneinä. Bracin saarella oli kyllä kaunista ja sitä oli ihana kiertää vuokratulla avoautolla. Sen reissun jälkeen moni tuttu on käynyt Kroatiassa ja ihastunut paikkaan, mutta mä olen aina ihmetellyt, mikä siinä kiehtoo. Heidän kuvien ja kertomusten perusteella en ole nähnyt parasta Kroatiaa. Ehkä mulle käy toisinpäin ja kymmenen vuoden jälkeen (jos menen uudestaan) rakastunkin maahan? Toivottavasti kokemuksesi ovat vain pieniä ryppyjä rakkaudessa ja niiden jälkeen se leimahtaa uudelleen. 🙂 Aikamoinen leipomo kyllä, huh!
Anna K.
Mäkin tykkäsin Bracin saaresta, samoin Hvarin saari ja etenkin Hvarin kaupunki oli tosi kaunis.
Mulla on jo tää Kreikkarakkaus niin vahva, että en usko Kroatian sitä enää horjuttavan. Aikansa kutakin.
Say sayulita
Pari kertaa Kroatiassa käynyt (Splitissä ja Makarskassa). Splittiin en menisi toista kertaa turistimassojen takia. Makarska oli todella viehättävä ja pidin erityisesti paikan siisteydestä, puhtaasta vedestä ja siitä että kauppiaat eivät tyrkyttäneet mitään. Vihaan tyrkyttämistä. Kassakuitti kusetusta on paljon Kreikassa ja Turkissa, joten kysyisiin maihin en enää rahojani kanna. Ja meri on Kroatiassa järkyttävän kylmää elokuussakin.
Anna K.
Samat fiilikset mulla Splitistä. Makarskan Riviera (laajemmalta alueelta, kuin pelkkä Makarkan kaupunki) on ihan kivaa aluetta. Baska Vodassa oon ollut itse. Saarista tykkäsin enemmän. Mutta miten lienee turismi nekin vallannut. Oon ollut syyskuun alussa Rovinjissa, jolloin vesi oli kuin linnunmaitoa, aivan ihanan lämmintä!