”Maailma on täynnä ihania kohteita ja mä haluan nähdä ne kaikki! En tajua mitä järkeä on mennä samaan paikkaan uudelleen!” Näin olen ajatellut viimeiset 30 vuotta matkoillani, kunnes saavuin ensimmäistä kertaa Nizzaan. Se oli rakkautta ensi kerrasta alkaen, ja niin kuin rakkauden kohdalla aina, en voi tietää minne asti se kantaa.
Nizza on täydellinen paikka useamman visiitin kohteeksi. Se ei ole uuvuttavan suuri miljoonametropoli eikä toisaalta rantalomakylä, jonka näkee yhden matkan aikana. Olen nuorena ollut kaksi kertaa samassa rantakohteessa ja sieltä varmaan ehdoton kieltäytyminen samaan paikkaan menosta juonsikin.
Mutta kun löytää sen suuren rakkauden, tekee mieli koko ajan lisää. (Pätee kaupunkeihin ja miehiin.) Nizza on juuri sopivan kokoinen herättämään kiinnostusta aina uudelleen.
Lasi viiniä terassilla
Kun on käynyt paikassa jo aiemmin, ei ole pakko enää koluta jokaista nurkkaa ja kipittää jokaista pikkukatua päästä päähän. Voi tyynesti todeta, että nyt voi istua omalla iki-ihanalla kattoterassilla ja vain nauttia maisemista ja viinilasillisesta. Voi ihan eri tavalla rauhoittua kuin uudessa kohteessa, jossa jalka on koko ajan oven raossa valmiina näkemään ne kaikki vielä näkemättömät paikat.
Tämä on minun kaltaiselle kyltymättämälle kyllikille jotain aivan uutta ja ihanaa. Että paikallaan oleminen voi tuntua näin hyvältä. Ei tarvitse mennä minnekään. Juuri tässä ja nyt on hyvä.
Mehän oikeastaan asutaan täällä
Myönnetään, minulla on tämä perversio, että matkoilla haluan hetkellisesti leikkiä asuvani kohteessa. Nizzassa se puskee niin vahvasti päälle, että oikeastaan jo uskon siihen itsekin. On ihanaa lähteä aamulla torille ja ostaa aamiaisherkkuja, niin kuin valtavan puskan basilikaa (huippuostos!) tai helvetin kallista mangoa! Miksi siellä on ihanaa käydä jopa ruokakaupassa, kun se Suomessa on niin vastenmielistä pakkopullaa?
Mutta vielä ihmeellisempää on törmätä loppulomasta kadulla tuttuihin! Hei, mehän siis todellakin asutaan täällä, kun yhdessä kadunkulmassa vaihdetaan poskipusuja ja toisessa jutellaan ravintolan pitäjän kanssa! Bonjour vaan teillekin!
Je parle francais un peu
Ranskalaiset ovat todella ystävällisiä ja kohteliaita, enkä ymmärrä mistä juontaa se yleinen käsitys heidän koppavuudestaan. Mainio esimerkki ranskalaisten käytöstavoista nähtiin paikallisbussissa. Jostain syystä bussikuski ei ottanut pysäkillä olevaa rouvaa kyytiin. Ruuhka-aikana rouva ehti kävellä seuraavalle pysäkille ja nousi siinä bussiin. Mikä huuto siitä syntyi! Ihan niin paljon ranskaa en ymmärrä, että olisin voinut seurata keskustelun kulkua, mutta kohteliaasti teititellen tuo kiivas sananvaihto käytiin ja joka välissä kuului ”madame”! Tyylikästä riitelyä ranskalaisittain.
Joka kerta Ranskassa jossain aivojen syvimmissä sopukoissa olevat ranskan soluni aktivoituvat, niin että pystyn selviytymään yksinkertaisissa tilanteissa kuten boulangerie-ostoksilla, torilla tai bussissa. Mutta voi mikä ilo siitä, kun pystyin lukemaan paikalliselle mummolle pysäkillä bussiaikataulun kellonaikoja! Tuli sellainen olo, että ou jee, mä osasin ja onnistuin!
Rantapiknikillä Baronin kanssa
Mutta ehkä kaikkein ihaninta ja hulluinta tässä Nizza-rakkaudessa on se, että meitä on kaksi yhtä hurahtanutta. Yhdessä mennään, ihmetellään, ihastellaan, huudetaan katokatokato ja hei, nykyään osataan jo relatakin.
Tällä kertaa toukokuinen Nizza tarjosi myös rantaelämää, kun lämpömittari näytti hellelukemia. Olipa ihanaa pitää piknikhetkiä rannalla! Mukana oli myös arvoseuraa, neljän euron Baronin kanssa viihdyttiin ihmeen hyvin. Voi noita rentoja rantahetkiä! Juuri tällaisia juttuja ehtii tekemään tutussa paikassa, juuri tälläisia hetkiä elämässä tarvitaan.
Vastaa