Havannan syvin olemus

Havannalla on kahdet kasvot. Kauniiksi puunattujen vanhan kaupungin aukioiden ja muutaman turistikadun takaa avautuu toisenlainen Havanna. Meluisa, rähjäinen, haiseva, aito ja samalla asukkaidensa syvästi rakastama kotikaupunki.

Totta puhuen, en ole aiemmin juurikaan tykännyt Havannasta, jonne olen päätynyt kerta toisensa jälkeen työmatkoillani. Olen aina yöpynyt joko keskustan ulkopuolella suurissa hotelleissa tai omatoimisesti yksityismajoitukessa (casa particular) likaisessa Centro Havannassa, kaukana viihtyisiltä alueilta.
Niinpä minun ja Havannan rakkaustarinassa vasta kuudes kerta toden sanoo. Löysin lopulta Havannasta jotain, joka teki minuun vaikutuksen. Ehkä siksi, että ensi kertaa minulla oli aikaa antaa mahdollisuus tälle kaupungille.
Ja kas, eteeni avautui helposti saavutettava, eksoottisen erilainen (ja eroottinen!) Havanna, kaunis ja kaoottinen, riehakas, rehevä, reilusti oma itsensä. Pikkuhiljaa huomasinkin pääseväni mukaan kaupungin sykkeeseen.

”Oma koti” Havannassa
Löysin kivan casan vanhasta kaupungista, kuin oman viihtyisän kodin keskeltä havannalaista elämää, vain korttelin päässä suositulta Obispo-kadulta. Kolmannen kerroksen ikkunasta kadulle katsellessani saatoin hetkellisesti leikkiä asuvani siellä, jopa turistit näyttivät erilaisilta sieltä katsottuina, enkä ollenkaan tuntenut kuuluvani heidän joukkoonsa.

Tähän pikaiseen havannalaistumiseen vaikutti ennen kaikkea talon mukava emäntä Senora Elizabeth, joka sai minut tuntemaan itseni tervetulleeksi ja joka osasi luoda kodikkaan ilmapiirin tyrkyttämättä kuitenkaan liikaa seuraansa. Meillä oli loistavia keskusteluja! Kuubalaisesta arkipäivästä, ruuasta (ja miten kallista esim. tee, suklaa tai naudanliha on), kuubalaisten naisten pukeutumisesta (niukkaa ja piukkaa), hänen sukunsa historiasta ja miten vallankumous vaikutti siihen (kaikki suvun omaisuus takavarikoitiin), Fidel Castrosta, casa particular -bisneksestä, kateudesta ja tietenkin kahden naisen kohdatessa, miehistä.
Viisikymppisellä Elizabethilla oli ihailtava elämäntyyli: hän eli rohkeasti itsensä näköistä elämää, muiden mielipiteistä välittämättä. Kuubalaiselle naiselle tämä ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys! Hänellä oli 18 vuotta nuorempi mies, äitinsä ja kolmikymppisen poikansa vastalauseista huolimatta. Asiaa! Kyllä puuma puumaa ymmärtää!

Mistä löytyy aito Havanna?
Ei tarvitse poiketa kuin korttelin pari syrjään Obispo-kadun turistivilinästä, kun päätyy keskelle havannalaista arkea. Leipäkauppias työntää itse kyhättyjä, laatikkomaisia peltikärryjä huutaen samalla kovalla, laulavalla nuotilla ”panaderia” ja vähän ajan kuluttua perässä seuraa avocadoja polkupyörän päälle viritetyltä lavalta kauppaava mies. Ohiajava bicitaksi huikkaa polkupyörästään turistille ”taxi?” ja saa väistettyä viime tinkaan pallon perässä kadulle juoksevan paljasjalkaisen pikkupojan. Pojan äiti syöksyy kadulle ja tempaisee pojan parin läpsäytyksen kera sisälle suoltaen samalla tälle ryöpyn nuhteita.

Viereisen talon yläkerran ikkunasta kurkkaa nainen, joka huikkaa avocadokauppiasta odottamaan. Pienen neuvonpidon jälkeen nainen laskee ikkunasta kadulle köyden varassa roikkuvan korin, jossa on rahaa. Pian kori nousee avocado ja vaihtorahat kyydissään takaisin yläilmoihin. Nykypäivänä! Tämä tapa, samoin kuin huutelevat katukauppiaat, polveutuu Havannan hyvin varhaisilta vuosilta. Pääsin tätä omin silmin todistamaan ja vieläpä vetämään korin takaisin ylös. Eksoottista!

Vanha kolhuinen amerikanrauta ajaa ohi raskaasti savuttaen ja tööttää risteyksessä varoituksen sivuvaunulliselle moottoripyörälle, jonka kyydissä istuu tiukkoihin keltaisiin trikoisiin ja minimaaliseen toppiin sonnustautunut mulattityttö yönmusta, sinisilmäinen macho kuskinaan, valtava ”kultakello” ranteessaan. Heitä vastaan kävelee nuori, alle parikymppinen äiti vauvaa sylissään kantaen, seuranaan tämän äiti ja vielä isoäitikin, jonka ryhdikkäässä kävelytyylissä ja häpeilemättömässä katseessa on sellaista elämää nähnyttä arvokkuutta, jota ei rahalla saa.

Lähemmäs turistikatua mennessä ei voi välttyä turismin mukanaan tuomilta kadun tallaajilta: likaisissa rääsyissä raahustava, turisteilta pummaava kerjäläinen tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin, (heille jaan hotellin saippuat ja minishampoot sekä kotoa tuodut mainoskuulakärkikynät) samoin iilimato, tuo turistien kylkeen liimautuva nuori mies, (happy holiday!) joka on sietämättömän avulias ja ystävällinen – rahasta. Ja tottakai vaalealle naiselle ehdotellaan vähän väliä kaikenlaista: Hola linda! Quieres novio? Hei kaunotar, haluatko poikaystävän?

Nettiaika on tullut Kuubaankin
Toisaalla, San Rafael-kadun puistossa, kaikki tuijottavat keskittyneesti kännyköitään, niin nuoret, kuin vanhemmat, turistit kuin paikalliset. Eniten on tietenkin nuoria viimeisimmän kuubalaismuodin mukaisissa vaatteissaan, pojat tiukoissa, lihakset paljastavissa hihattomissa paidoissaan ja tiukoissa farkuissaan ja tytöt minimekoissaan ja käsittämättömän pitkissä tekokynsissään, joiden kanssa älypuhelimen käyttö näyttää todella hankalalta. Mutta ulkonäkö ennen kaikkea!
Tämä on yksi harvoja paikkoja, missä netti toimii Havannassa. Tai toimii jos toimii, useimmiten ei. Varsinkin jos käyttäjiä on paljon, yhteys jumittaa jatkuvasti. Yhtä kaikki, älypuhelimet ovat osa kuubalaista (rikkaamman väestön) arkea, siinä missä kaikkien tuntemat sikarit ja salsakin.
Viereisessä puistossa vanhempi väki viettää kuitenkin aikaansa entiseen tapaan, sanomalehden tai toistensa parissa. Onneksi vielä osataan parantaa maailmaa perinteisinkin keinoin. Ja Kuubassa, jos missä, siinä totisesti riittää tekemistä!

Havannan kaduilla elämä soljuu vastaan paljaana, kaikissa karun kauniissa muodoissaan. Siitä joko tykkää tai ei. Mutta ei kannata antaa ensimmäisten turisteja piinaavien amigojen tai liian päälle käyvien ehdottelijoiden lannistaa mieltä.
Havanna ansaitsee mahdollisuuden. Anna se. Saatat tykästyä.

ps. Tein pitkästä aikaa pienen videon. Teknisesti sen laatu ei ole häävi, mutta ideana onkin vain näyttää välähdys Havannan katukauppiaiden myyntityylistä. Minusta siinä oli jotain vanhanaikaisen kiehtovaa!