Antiikin Delfoi – arkeologinen kohde upeissa maisemissa

Kun puhutaan arkeologisista nähtävyyksistä, tulee monelle mieleen talojen puristuksiin jääneet, tylsät kivirauniot, joista opasta seuraavat nuutuneet turistit räpsivät pari kuvaa muistoksi. Korkealle rinteeseen rakennettu, upeiden maisemien Delfoi oli kaukana siitä!  Siellä ympäröivä maisema oli kunniaroolissa, sillä yhdessä huikean luonnon kanssa arkeologinen nähtävyys pääsi vasta oikeuksiinsa. Minä lumouduin täysin.

Vaikka ei ihmeemmin välittäisi antiikin nähtävyyksistä, on Delfoin (tai Delphin) arkeologinen alue ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka. Kreikan mantereella, Parnassos-vuoren juurella sijaitsevan Delfoin rinteillä huokailin moneen kertaan ympärillä levittyvää maisemaa: ylväänä kurkottelevia sypressejä, antiikin raunioiden takana nousevaa rosoista kallioseinää, oliivipuiden täplittämää laaksoa ja taustalla kohoavia jylhiä vuoria. Sitäpaitsi Kreikan mytologian mukaan maailman keskipiste sijaitsee Delfoissa, siellä minne Zeus heitti pyhän kiven maailmannavan merkiksi.

Delfoin arkeologinen alue ja museo sijaitsevat kiven heiton päässä Delfoin kylästä. Ateenasta ajomatkaa kertyy noin 160 km ja Galaxidista eli lähimmästä kivasta rantakylästä noin 30 km. Itean pieni rannikkokaupunki on 17 kilometrin päässä, mutta tuo mitäänsanomaton paikka ei houkutellut ollenkaan. Me emme ehtineet tutkimaan itse Delfoin kylää, mutta huomasin, että siellä oli tavernoita ja pikkuhotelleja, joista saisi katsella eteen avautuvaa huikeaa laaksomaisemaa. Itse yövyimme Galaxidissa, josta menimme bussilla Delfoin kylään. Lue lisää viehättävästä Galaxidin rantakylästä.

Hattu, hyvät kengät ja vesipullo mukaan!

Alueella on selkeät, leveät reitit ja hyvät portaat, joita on helppo nousta, mutta korkeusero tekee nousemisesta raskasta, varsinkin helteellä. Antiikin Delfoin rauniot sijaitsevat rinteessä, johon aurinko porottaa armottomasti. Me olimme paikalla syyskuun viimeisenä päivänä 2019 ja minä, joka rakastan hellettä, olin läkähtymäisilläni tuolla vaeltaessamme. Ystävälle kuumuudesta ja rinteen nousemisesta tuli huono olo ja siinä missä minä jaksoin ihailla maisemia ja räpsiä kuvia, hän hakeutui varjoon istumaan. Vettä kului paljon, täytimme vesipullomme myös alueella olevasta hanasta, Kreikan mantereellahan vesi on juomakelpoista.

Ilman hattua en olisi itse pärjännyt ja keskikesän kuumuudessa se on varmaan välttämätön jokaiselle. Millään korkkareilla ei alueelle kannata missään nimessä lähteä, ei liioin varvastossuilla, vaan valitse hyvät ja tukevat kengät, jotka pitävät myös alamäessä. Itse olen ihastunut Sketchersin lenkkareihin ja tälle reissulle mukaan lähti Tallinnasta löytämäni Sketchersin sandaalit, jotka osoittautuivat vanhoja suosikkejani, Merrelin sandaaleja jopa paremmiksi.

Delfoin oraakkelilta neuvoa kysymään!

Museo sijaitsee arkeologisen alueen vieressä ja siellä on näytteillä alueelta löytyneitä patsaita ja muita esineitä. Minuun teki suurimman vaikutuksen Delfoin ajomies, pronssipatsas, jonka muistan lukion kuviksen kirjan, taidehistorian osion sivuilta. On upea tunne nähdä vuosien jälkeen näitä maailman kuuluisimpia patsaita, joista ei nuorena osannut vielä haaveillakaan. Patsaalla oli ihmeelliset, aidon näköiset silmät ja pronssista tehdyt ripsetkin.

Arkeologisen alueen kuuluisin nähtävyys on auringonjumala Apollonin temppelin rauniot. Doorilaista tyyliä olevassa temppelissä oli aikoinaan 6 x 15 pylvästä ja se oli 60 metriä pitkä ja 23 leveä. Siellä toimi antiikin ajalla kuuluisa Delfoin oraakkeli jonka luo mentiin kuulemaan ennustuksia. Niitä antoi Pythia-niminen papitar, joka kallion sisältä tulleita huuruja nuuhkittuaan sai yhteyden itseensä Apollon-jumalaan ja lausui hurmostilassa ennusteet julki. Delfoin oraakkeli toimi noin tuhannen vuoden ajan ja papittareksi pääseminen oli kunniatehtävä.

Toinen upea rakennelma on amfiteatteri, jonka yläpuolelle kannattaa kiivetä viereistä tietä pitkin. Amfiteatteri on aidattu, eli areenalle tai katsomoon ei ole pääsyä. Ylhäältä avautui henkeäsalpaava näköala kohti alla levittyvää laaksoa. Jos olisin itse antiikin aikana päässyt katsomaan siellä esitettyä näytelmää, olisi vähintään puolet huomiosta vienyt areenan takana levittyvä maisema.

Jos voimia vielä riittää, kannattaa käydä alueen ylimpänä sijaitsevilla stadionin raunioilla. Juuri kun luulin, että kunto loppui kesken paahtavassa auringossa, sain loppumatkan suojaksi sentään puiden oksien varjokatoksen, jonka voimin jaksoin vielä viimeisen ylämäen.

Henkihieverissä viimeiselle temppelille

Vähän kauempana, arkeologisen alueen ulkopuolella sijaitseva Athene Pronaian pyöreä temppeli on se, joka usein komeilee Delfoista otetuissa kuvissa ja jonka itse muistan koulun historian kirjasta. Kun olimme kiertäneet koko alueen, tajusin etten ollut nähnyt sitä. Senhän minä nimenomaan kaikkein eniten halusin nähdä!

Aika alkoi käymään vähiin, sillä ainoa bussi lähtisi kohta. Olin nähnyt ylhäältä kukkulan päältä pyöreän temppelin häämöttävän kaukaisuudessa ja nyt mietin ehtisinkö mitenkään sinne. (Vaakakuvassa alue häämöttää rakennuksen takana.) Ystävä ei suostunut mukaan kilpajuoksuun aikaa vastaan, mutta minä ajattelin, etten tule tänne ihan heti uudestaan ja päätin yrittää. Puuskutin puolijuoksua tienpiennarta, mutta vilaustakaan ei temppelistä näkynyt. Lopulta tulin temppelille vieville portaille ja sain kuulla vastaantulijoilta että se on ”melko lähellä”. Mitä ikinä se tarkoittaisikaan jatkoin eteenpäin kelloa vilkuillen suu rutikuivana, sillä aikaa ei ollut nyt juomiseen. Ja siellä se viimein seisoi! Minulle juuri tuo maaginen näkymä symboloi antiikin Delfoita.

Takaisin kylään harppoessani minut palkittiin aivan viimemetreillä, bussiaseman jo näkyessä huikealla maisemalla. Tien varrelta avautui näkymä kohti kaukana alhaalla levittyvää laaksoa ja meren lahtia, jotka hohtivat hieman erilaista sineä, kuin utuiseen, siniseen autereeseen katoavat vuorenhuiput, joita siinsi taivaanrannassa.

Olin ajatellut että Delfoi on sellainen ”onhan se nähtävä” -kohde, mutta sen maisemat olivat niin paljon upeammat kuin koskaan olisin voinut ajatella. Olin tällä samalla kiertomatkalla nähnyt jo Meteoran, joka myös löi ällikällä, mutta Delfoin nähtyäni en enää osannut sanoa kumpi oli hienompi. Ja miksi tarvitsisikaan? Tiesin vain, että enempää upeita ”kerran elämässä” -elämyksiä en pystyisi ottamaan vastaan. Tuntui että olin saanut jo paljon enemmän kuin koskaan osasin odottaa. Delfoi oli kokemus, jota tiedän muistelevani vielä vuosien päästä.